Helsinki Priden taustajärjestön puheenjohtaja luopuu kesken toimikauden

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Helsinki pride -yhteisön puheenjohtaja kertoi luopuvansa tehtävästään kesken kaksivuotisen kautensa.

Helsinki Pride -yhteisö ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous on määrä järjestää joulukuun puolivälissä uuden puheenjohtajan valitsemiseksi. Kokouksen esityslistan mukaan yhdistyksen puheenjohtaja Senni Moilanen on ilmoittanut hallitukselle eroavansa puheenjohtajan tehtävästä vuoden 2025 lopussa. Hänen tilalleen tulee kokouksessa valita yhdistyksen puheenjohtaja jäljellä olevalle kaudelle eli vuodelle 2026.

Helsingin Sanomat kertoo 2. joulukuuta julkaistussa jutussaan järjestön piirissä "vellovasta" riidasta ja epäasiallisesta vallankäytöstä. Eräs haastateltu on kuvannut, että järjestön piirissä on "kahden kerroksen väkeä", ja että energia menee kesän pride-tapahtumaan samalla kun sosiaalityö jää sivurooliin. Lehden mukaan esimerkiksi epäkohdista on pyritty vaikenemaan, jotta yhteisö näyttäisi ulospäin yhtenäiseltä. Keväällä yhdistyksen hallituksesta eronnut jäsen kertoo kohdanneensa painostusta eroamaan. Puheenjohtajan mukaan kyse oli keskustelusta, että millainen käytös on hallituksen jäsenelle sopivaa.

Kesällä Yle kertoi johtamisongelmista ja huonosta työilmapiiristä. Tästä jutusta puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja kertovat tehneensä kantelun Julkisen sanan neuvostolle. 

Kaikki järjestön piiristä haastatellut eivät kuitenkaan jaa käsitystä siitä, että ongelmien taustalla olisivat puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan toimintatavat. Toisaalta myös joidenkin yhteistyökumppaneiden ja muiden hlbti-kentän yhdistysten piirissä on kokemuksia ongelmista suhteessa Helsinki Pride -yhteisöt ry:hyn.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Helsinki Pride -yhteisö ry (aiemmin Helsingin seudun Seta ry) järjestää paitsi vuosittaisen Helsinki Pride -tapahtuman, tekee myös jatkuvaa sosiaali-, nuoriso-, ja yhteisötyötä. Yhdistys työllistää ympäri vuoden kymmenen ihmistä. Sen lisäksi toiminnassa on projektityöntekijöitä ja vapaaehtoisia.

Valtakunnallisen Setan ja siihen liittyvien järjestöjen piirissä on kautta historian ollut erilaisia ongelmia, joiden taustalla ovat usein olleet yleispoliittiset intohimot ja erilaisten ryhmäkuntien eriävät näkemykset siitä, mihin suuntaan toimintaa halutaan viedä - sekä näistä johtuva mahdottomuus konsensushakuisuuteen, kun "niskan päällä" olevat eivät ole halukkaita kuuntelemaan itselleen vieraita näkemyksiä. Kritiikkiä on esitetty myös esimerkiksi “klikkien” muodostumisesta sekä joidenkin ryhmien korostamisesta toisten kustannuksella. Toisinaan on esitetty, että yhdistyksen fokus on laajentunut alkuperäisestä liiaksi yleisiin ihmisoikeuksiin.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!