kansalaisaloite

Keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista voi parhaimmillaan muuttaa suomalaista demokratia-ajattelua ja toimintakulttuuria entistä tasa-arvoisempaan suuntaan yleisemminkin kuin pelkästään parisuhteisiin liittyen.

Hesarin raadissa pisti silmään mm Mari Kiviniemen, Lasse Laatusen ja Esko Ahon negatiiviset mielipiteet kansalaisaloitteesta. Mari Kiviniemen mielestä on ”on vaikea uskoa, että aloitteita tehtäisiin jatkossakaan epäkohdista, joita kansanedustajat itse eivät olisi havainneet”. Lasse Laatusen ei pidä kansanäänestyksistä, ” edustuksellinen demokratia on säädetty sitä varten, että eri valtioelimet kantavat vastuunsa ja kansa päättää vaaleissa valtakirjan jatkosta”. Esko Ahon mukaan ”päätöksenteon tärkein tehtävä on sovittaa yhteen tarpeita ja pyrkimyksiä niin, että se palvelee yhteiskunnan kokonaisetua. Kansalaisaloite ei ainakaan edistä tätä tarkoitusperää.” Lainaukset HS 2.3.2013 s. C20

Kun poliitikot ja toisinaan myös elinkeinoelämä pitävät korkeaa koulutustasoamme maamme tärkeimpiin menestystekijöihin kuuluvana asiana, on vaikea käsittää tätä ajatuskulkua, jossa meidän, korkeasti koulutettujen kansalaisten, oletetaan vaan sivusta seuraavan miten vaaleilla valitut edustajamme tietävät kaiken paremmin. Kiviniemen toteamuksen ylimielisyys on sitä luokkaa, että ei ihme, jos Kepu jatkaa pohjamudissa.
Kuka on sanonut, että nykyinen edustuksellinen demokratia on paras vaihtoehto päätöksenteolle? Onko aiheesta tutkimuksia? Esko Aho ilmeisesti katsoo, että hänellä on kykyjä palvella yhteiskunnan kokonaisetua. Näytöt hänen pääministerikaudeltaan puhuvat kyllä muuta. Elinkeinoelämälle sopii kyllä varmasti paremmin kuin hyvin, että yhteiskunnallinen päätöksenteko on mieluummin suppeassa kuin laajassa kansanvallassa.
Asian voisi todellakin kääntää päälaelleen. Onko kansanedustajilla ja ministeriöiden virkamiehillä todellakaan kykyä, puhumattakaan halua, havaita epäkohtia, joita kansalaiset pitävät tärkeinä? Tai toimia niiden korjaamiseksi. Kuka määrittelee kokonaisedun? Nykyinen järjestelmämme eduskuntineen on kehitetty aivan erilaiseen yhteiskuntaan, sellaiseen missä koulutustaso oli huomattavan matala tiedonsaanti hidasta ja hankalaa jne. Voisiko ajatella, että 2000-luvulla tarvitsemme enemmän kansalaisaloitteen ja suoran vaikuttamisen kanavia ja vähemmän puolueita? Kenties voisimme luopua edustajistamme ja edustaa itseämme? Ainakin tärkeissä asioissa.