Postiamasalta

Masa on viime viikot miettinyt kummallista mysteeriä. Poikkeuksellisen keyvyttä pinnallista unta nukkuvana herään joka yö monia kertoja erilaisiin pieniin ääniin ja muutenkin. Jos naapurissa tipahtaa nuppineula tai ulkona ensimmäinen lintu aloittaa viserryksensä niin pomppaan heti hereille vaikka korvatulpat on tungettu syvälle korviin. Tuon takia suljen yleensä joskus aamuyöstä huoneen oven jotta ääniä kuuluisi vähemmän. Mutta Masahan on ainoastaan iso kissa. Toinen silmä auki nukkuva leikkaamaton narttu.

Vuodenvaihteen aikoihin aloin ihmetellä tapauksia jolloin huomasin oven olevan jo valmiiksi suljettu. Ensimmäisinä kertoina aloin epäilemään muistiani. Olinko aivan varma etten itse ollut puoliunessa sulkenut ovea? Sama kuitenkin toistui monta kertaa. Jopa sellaisina öinä kun olin nukkunut poikkeuksellisen sikeästi enkä ollut voinut mitenkään olla liikkeellä. En myöskään kävele unissani.

Madame on aina suhtautunut pelokkaasti uskontoihin. Jumala tai jumalat ovat omasta perspektiivistäni katsottuna väkivaltaisia ja armottomia olentoja, jotka vaativat täydellistä kuuliaisuutta ja erilaisia rituaaleja. En ole halunnut palvoa mitään tai ketään joka väärällä jalalla noustuaan laittaa Haitin tapaisen köyhän ja onnettoman saaren maan tasalle. Vaikka kuinka pistelisi neuloja voodoo-nukkeen sen sijaan että lukisi katekismusta niin mikään ei oikeuta jakamaan tuhoa muutenkin jo paljon kärsineen kansan niskaan.

Silti jossain on taas kerran joku jolla on Masalle asiaa. Sen joka vaivautuu tulemaan toisesta ulottuvuudesta Espooseen asti sulkemaan ovia täytyy olla harvinaisen sitkeä veijari. Harmi vaan että ovien sulkemisen takana oleva koodikielinen sanoma ei ole ihan vielä auennut. Jotainhan tuo touhu tarkoittaa sillä eihän kukaan viitsi suljeskella ovia vain huvin vuoksi? Kun muovisessa kaupungissamme ei ole yhtään historiallista rakennusta niin tässä tapauksessa se 1834 pesusoikkoon heittäytynyt piika ei voi palata edes kummittelemaan pelkästä vittuilun halustaan samaan paikkaan jossa aikoinaan hukuttautui.

Kaikkein kivointa olisi ajatella että joku hyvä henkiolento haluaa ainoastaan vartioida untani jotten turhaan heräilisi koko ajan. En silti jaksa uskoa että kukaan kuollut sukulainen välittäisi minusta niin paljon jos eivät eläessään pitäneet sen kummempia yhteyksiä. Ja miksi kukaan tuntematon henki jeesaisi juuri minua kun maailmassa on niin paljon muutakin autettavaa. Ei nappaa.

Järjellisin tulkinta viittaa klassiseen symboliikkaan. Ovien sulkeutuminen on vihjaus jonkin aikakauden loppumisesta. Tapani elää tai ajatella on tullut lopultakin tiensä päähän ja on pakko sopeutua isoon muutokseen. Kysymys voisi olla jopa koko elämän loppumisesta. Olenkin alitajuntaisesti alkanut jo siivoamaan kamojani jottei jälkipolvien sitä tarvitse tehdä.

Jäljellä on vielä kolmas mahdollinen tulkinta joka varmasti olisi Päivi Räsäsen ja hänen ystäviensä mielestä se loogisin. Ehkäpä olen turhaa toivonut ovia sulkevan otuksen tekevän sitä kertoakseen jotain tai tarjotakseen apua. Mitäpä jos olennon tarkoitus on sulkea minut huoneeseen jotta pysyisin parhaiten sen vallassa? Olen huomannut että kylmän talven aikana elämäni on muuttunut askeettiseksi ja yksinkertaiseksi. Entäpä jos tämä kaikki kuuluu demonin ovelaan suunnitelmaan?

Ehkä varmuuden vuoksi lähetän tänään sähköpostia jollekin kiertelevälle saarnaajalle ja kysyn hänen mielipidettään. Muutaman päivän kuluttua joku teistä törmää youtubessa videonpätkään jossa käsittämättömän laiha androgyyni mies kouristelee lattialla punaisessa naisten villatakissaan kun pappi heiluttelee ristiä tämän kasvojen edessä. Ensiksi poistuu perverssin himon ja rivouden demoni. Seuraavaksi lennätetään mäkeen apatian ja velttouden riivaaja. Viimeiseksi kutsutaan sisään neitseellisen puhtauden ja perhearvojen suojeluspyhimys Stefanius.

Voin kuvitella millainen hitti olisinkaan uskonlahkoille. Masa raahattaisiin ilta toisensa jälkeen hurmoksellisiin iltamiin joissa kertoisin itkua tihruten yksityiskohtaisia kuvauksia niistä fantasioista jotka demoni sai aikaan. Uskovaiset perheet hohtavissa valkoisissa vaatteissaan silmät rakkautta hehkuen kuuntelisivat puolen tunnin selostuksiani demonin sairaista fetisseistä. Jotkut ehkä nuoleskelisivat huuliaan ja pyyhkisivät hikeä otsaltaan mutta lahkojen seuraintalot ovat tunnetusti kuumia ja huonosti ilmastoituja paikkoja. Lopulta saarnaaja nousisi ylös ja pyytäisi pientä rahalahjoitusta jotta kukaan ei koskaan ryhtyisi tekemään sitä mitä äsken kerroin halunneeni tehdä.

Sinä hyvä henki tai demoni joka ehkä luet tätä oletko hyvä ja kerrot sanottavasi hieman selkokielisemmin jottei elämäni ajautuisi väärään suuntaan puutteellisen tulkinnan takia. Voit ilmestyä haluamanasi ajankohtana tai jättää helpohkon viestin. Olen iloinen että olet halunnut ottaa yhteyttä. Oli tarkoituksesi sitten ihan mikä tahansa. Ystävällisin terveisin Masa.

Viime yönä olin käymässä sairaalassa. Sängyssä makasi anonyymin näköinen ankea ja vihainen mies parransängessään soitellen puheluita sattumanvaraisiin numerohin. Mies pyysi ihmisiä tulemaan sairaalaan päättämään hänen päivänsä. Kuinka ollakaan kaikki kieltäytyivät. Miehen vierellä istui häntä katsomaan tullut teini-ikäinen poika. Mies tarttui pojan käteen ja vetisin silmin pyysi poikaa ajattelemaan heidän pitkäaikaista ystävyyttään. Poikaa miehen pyyntö selkeästi ahdisti. Lopulta tapahtui jotain omituista. Poika muuttui vastoin tahtoaan isoksi eläimeksi ja ryhtyi raatelemaan miestä.

Ennen kuin heräsin keskellä yötä painajaiseeni kuulin jonkun kysyvän minulta haluanko jatkaa elävien vai kuolleiden puolella. Muistan pysähtyneeni ärsyyntyneenä harmittelemaan kuinka joku jaksaa kysyä noin kliseisiä kysymyksiä. Eikö mitään omaperäistä enää keksitä? Halusin jatkaa jos saisin varmuuden että elämässä vielä olisi jäljellä kivoja asioita. Toisaalta jos mitään uutta ei olisi luvassa niin loppuaika olisi turhaa pään hakkaamista seinään. Silloin voisi lähteä yhtä hyvin kassan kautta ulos. En kuitenkaan saanut päätöstä tarpeeksi nopeasti aikaiseksi ja minut herätettiin. Nopeat syövät hitaat myös henkimaailmassa.

Ystävät hämärän jälkeen. Låt den rätte komma in. Mutta mitä tapahtui ennen alkuhämärää? Mieleeni palautui aamuyön tunteina ennen joulua tapahtunut asia. Kulutin tavalliseen tapaan aikaani kirjastossa etsien mahdollisimman absurdeja pelastushenkisiä kirjoja. Onnelliseksi 100 päivässä. Itseluottamus takaisin jo parissa viikossa. Enolle pyllyä ilman että joutuu poistumaan kotoa. Tiedättehän Ne kirjat. Lopulta käteeni osui teos joka hengitti aurinkoa, onnellisuutta ja luovuuden löytämistä. Lollottelin aikani parin minuutin pika-analyysilleni kirjan sanomasta kunnes teos tipahti kädestäni huomattuani kirjoittajan nimen.

Muistan Hänet ajalta ennen hämärän laskeutumista. Tutustuimme yhteisen harrastuksen kautta ja koska asuimme samalla seudulla törmäsimme toisiimme varsin usein. Jo kouluaikana hänessä oli jotain täysin erilaista verrattuna muihin nuoriin. Tällä kaverilla oli alusta pitäen määrätietoinen ote elämään. Ikäänkuin joku suunnitelma joka veti mukanaan. Muistan hänen miettineen jo koulussa pörssiosakkeiden ostamista. Hän oli menossa ja tulossa Amerikasta. Kun muut teinit kaivelivat nenäänsä ja räkivät maahan niin tämä yksilö laittoi huulilleen kauniin hymyn ja oli ensimmäisenä kättelemässä aikuiset ihmiset. Uskon silti jälkikäteenkin hänen olleen etupäässä aito oma itsensä. Maailman paras ja täydellisin kokoomusnuori. Ja siitä huolimatta ihan mukava tyyppi.

En koskaan tavannut häntä enää lopetettuani harrastuksen ja vaivuttuani jonkinlaiseen mystiseen apatiaan. Tuttuni elämä lähti menemään täysin vastakkaiseen suuntaan mikä ei ollut varmaan kenellekään yllätys. Olen kuullut että hänen bisneksensä ovat sujuneet mallikkaasti ja että hän olisi jo kohta koulun jälkeen tullut käytännössä miljonääriksi. Samaan aikaan Masa ei olisi luultavasti edes elossa ilman yhteiskunnan huolenpitoa. Väkisinkin tulee mietittyä minkälainen kombinaatio onnistuminen elämässä on. Olimme molemmat aikoinaan saman alueen harvinaisen menestyviä oppilaita. Toinen meistä oli selkeästi tasapainoinen ja onnellinen kun toinen työnsi ongelmiaan maton alle kunnes päässä alkoi pikku hiljaa naksumaan. Arvasit jo kumpi oli kumpi?

Olen silti iloinen vanhan tuttuni puolesta. Hänen menestyksensä ei ole multa itseltäni pois. Jos hänellä menisi yhtään huonommin niin en olisi sen ylpeämpi omista saavutuksistani. Ja olen myös ihan oikeasti helpottunut että kaikki energiset ja elämäniloa tihkuvat ihmiset eivät ole jehovan todistajia. Hienoa jo se että silmät voivat loistaa tekemisen ilosta muillakin kuin Kampin edessä Israelin sotasaavutuksia hehkuttavilla helluntailaisilla mielenosoittajilla. Olen valmis tukemaan vanhan tuttavuuteni luovuuden etsimistä. Onhan se aika pirun hienoa jopa. Kunhan ei tarvitse tulla liian luovaksi liian nopeassa ajassa. Suomalais-amerikkalainen käsitys luovuudesta kun vie tehokkuuteen. Olemalla luova pitäisi saada aikaan enemmän. Aina pitää olla aikaa jättää luovasti tulematta työpaikalle tai unohtua koko päiväksi kahvilaan ilman että siitä kehittyy järjettömän suuria seuraumuksia. Luovuus ei ole sitä että keksitään uusia keinoja myydä enemmän. Mutta tuskin tuttuni ihan noin ajatteleekaan.

Viime yönä peiton alla mietin myös millainen Madame olisi nyt jos kehitys olisi mennyt samaan suuntaan kuin tutullani. Olisiko minullakin nyt oma yritys? Mitä ihmettä myisin ja kuka hölmö ostaisi minulta jotain ja millä hinnalla? Ehkä saadakseni uskottavuutta hankkisin kalliin hyvin leikatun puvun ja Alexander Stubb- silmälasit. Kannattaisin luultavasti liittymistä Natoon. Tuntisin tuttuni tavoin Jari Sarasvuon. Onanoisin ehkä iltaisin vapauden patsas- kuvioisissa lakanoissa ja haaveilisin venepaikasta Miami Beachilla. Uskoisin vahvasti että jokainen on vastuussa omasta onnestaan kun nyt ajattelen senkin tehtävän kuuluvan Kelalle. Tai ystäville hämärän jälkeen.

Muistan joskus kouluvuosina tuijotelleeni kiimoissani sarjaa nimeltä V. Siinähän paha ulkoavaruuden liskorotu valtaa pikaista vauhtia maapalloa soluttautumalla ihmisten sekaan. Ainoastaan inhottava vihreä kieli paljastaa oikean alkuperän. Mutta eipä hätää. Marc Singer joukkoineen pelastaa lopulta maapallon. Toistaiseksi. Kunnes lopulta vuosien jälkeen he saavat hyvän idean ja päättävät tehdä sen mikä liskoilta aikoinaan jäi kesken.

Joukossamme on siis jotain mikä ei kuulu maisemaan. Se valtaa huomaamatta kaiken, siihen halutaan samaistua ja se muuttaa kulttuurin. Kaiken lisäksi se otetaan riemuiten vastaan ja sitä halutaan koko ajan lisää. Mikähän se olisi?

Suomessa "tuulipuvut" ovat viime aikoina olleet kovasti huolissaan siitä että maahanmuuttajien uudet kulttuurit mukamas jyräävät allensa perinteisen suomalaisen elämänmenon. Puhutaan islamista ja kerjäläisistä. Silti tällä hetkellä meistä ainoastaan muutama prosentti on muualta tulleita. Kysymys on tuhansista, eikä edes sadoista tuhansista. Ratkaiseva onkin ilmansuunta mistä tullaan.

Marc Singer sen sijaan voi halutessaan tulla sisään mistä tahansa ovesta mihin tahansa suomalaiseen kotiin. Tuore kahvi ja korvapuustit odottavat olohuoneen pöydällä television vieressä. Rollaattorin voi jättää siististi eteiseen. Mihin joukkoon sinä haluat kuulua? Meillähän on kuitenkin Marcin kanssa yhteinen arvomaailma vai onko? Guantanamo, öljysodat ja kuolemansellit on ihan jees jos on muuten hot?

Onko kyse siis pelkästä viihteestä vai onko kyse ennemminkin samaistumisesta? Moni on harmitellut suomalaisten koko ajan yksipuolistuvaa kielitaitoa. Ruotsia ja venäjää ei haluta puhua ja opiskella edes siellä missä tarvetta olisi. Omat vanhempanikin lukivat aikoinaan koulussa saksaa. Nykyään moni suomalainen puhuu enkkua jo yhtä hyvin kuin suomea. Nuorisohan käyttää jo täysin sekakieltä koska se on olevinaan coolia. Amerikka kun on kuulemma niin ihanan seksikäs.

Englantia on helppo oppia ja sitä täytyy osata jonkun verran jo käytännön syistä. Madame ainoastaan ihmettelee täytyykö sitä osata niin täydellisesti ja muiden kielien kustannuksella? Miksi Savoon syntyneen suomalaisen täytyisi käyttää sanontoja jotka kuuluvat kalifornialaisille? Jos englantia pitää välttämättä puhua niin ainakin itse haluan puhua sitä suomalaisella aksentilla. Vai onko tämäkin jokin itsetuntojuttu? Eli jos ei osata kieltä täydellisesti niin ollaan hiljaa. Puhutaan joko suomea tai täydellistä Oxfordin englantia. En ymmärrä miksi niin monesta tuntuu nololta puhua vaikkapa keskinkertaista espanjaa tai ranskaa kun noissa maissa lähinnä ollaan helpottuneita ettei heidän itse tarvitse puhua vielä huonompaa englantiaan.

Kun osataan ainoastaan yhtä vierasta kieltä niin iso osa haetusta tiedosta tulee myös yhdeltä kulttuurialueelta. Jos osaat englannin lisäksi muutamaa muuta vierasta kieltä, teepä joku kerta vertailu vaikkapa perinteisesti googlettamalla. Valitse hakusanaksi jokin niinsanotusti arvolatautunut sana. Seksuaalisuuteen ja uskontoon liittyvät ovat tässä aivan mainioita. Kun muilla kielillä hakutulokset on sekalaisia, englannin kielellä niissä on taas selkeä yhtäläisyys. Esiin tulee poliisiraportteja, saarnaajia, lakimiehiä ja erilaisia järjestöjä jotka valvovat yleistä moraalia.

On ihan selkeästi nähtävissä että suomalainen kulttuuri on angloistumassa päivä päivältä lisää. Esimerkiksi nykyinen kansanhuvi eli julkkisten jalustalle nostaminen ja sen jälkeinen alasampuminen on amerikkalaista kansallisurheilua. Kävellessäni eilen ulkona kiinnitin huomiota roskalehden Idols-tuomaria koskevaan lööppiin. Otsikko huusi että tämä kunnialliseksi ihmiseksi luultu iljetys oli PETTÄNYT USEAN NAISEN KANSSA. Oh my dear. Kuinka hän julkeaa. Madame yrittää muistaa mainita asiasta seuraavassa Oregonin marttojen raamattupiirissä kunhan ensin on käsitelty ALAIKÄISEN MILEY CYRUKSEN PÄÄSY RAVINTOLAAN JA JUOPUMINEN.

Jokaisella on tietysti vapaa tahto. Jos haluaa katsella maailmaa tähtilipun tai kuningattaren pyllyn väristen lasien läpi täältä Suomestakin käsin niin siihen on oltava kaikki oikeus. Masa haluaisi ainoastaan kannustaa ihmisiä niihin muihin vaihtoehtoihin. Laadukasta viihdettä löytyy ihan varmasti myös Hollywoodin ulkopuolelta. Opettelemalla vaikka yhden uuden kielen pääset käsiksi näkökulmiin jotka ovat usein ihan erilaisia kuin englannin kielellä leviävät isojen uutistoimistojen viralliset totuudet. Puhumattakaan siitä että voit keskustella ihmisten kanssa jotka eivät joko osaa tai Madamen tavoin oikein halua puhua englantia.

Yritämme kovasti pelastaa pakkasten kourissa palelevan maapallomme lämpenemiseltä. Ehkä myös pelastaisimme oman kulttuurimme innokkaammin jos leikkisimme sen olevan sademetsäkulttuuri. Masa on päättänyt pienentää omaa anglojalanjälkeään rajoittamalla englannin kielen käyttämisensä tilanteisiin joissa se on ainoa vaihtoehto kommunikoida. Suomessa vastaan tulevan ulkomaalaisen kanssa puhutaan suomea jos toinen sitä vähänkään osaa. Jos ei kumpikaan osaa edes flaamia tai urdua niin voidaan miettiä vaihtamista enkkuun. Aion myöskin antaa kaupoille palautetta jos huomaan että tuotenimet on laitettu suoraan englanniksi olettaen että kaikki sitä kuitenkin puhuvat. Haluan lähettää tämänkertaisen blogini lopuksi erityisterveiset torontolaiselle lukijalleni. Arvostan sitä että olet halunnut opetella puhumaan suomea!

Taas on vuosi vierähtänyt ja on jo perinteeksi muodostuneen Masan uuden vuoden ennustuksen aika. Mietin hetken jopa koko tulevan vuosikymmenen käymistä läpi mutta 90% toteutumistakuun seuranta olisi ollut vaikeaa jos sekä ennustaja että ennustettava olisivat potkaisseet tyhjää jo parin alkumetrin jälkeen. Mutta vuodessahan ehtii tapahtumaan jo vaikka mitä.

Talvesta on tulossa poikkeuksellisen kylmä. Tammi- ja helmikuussa on luvassa kovia pakkasia ja runsaasti lisää lunta. Valitettavasti mitään huippulämmintä kesää ei ole odotettavissa. Hellejaksojakin tulee mutta välillä on taas viileämpää. Vuoden loppupuoli näyttää varsin harmaalta ja sateiselta.

Lama näyttäisi hellittävän vähitellen. Mitään nopeaa parannusta laskukauteen ei ole tiedossa mutta vuoden loppua kohti taloudellinen tilanne on jo selkeästi parempi ainakin Suomessa. Siitä huolimatta valtion ja kuntien taloudessa uusia säästöjä ja leikkauksia on odotettavissa ja nämä herättävätkin ihmisissä aiempaa suurempaa vastustusta. Jopa mielenosoituksia saatetaan nähdä. Eräs suuri suomalainen yhtiö vaihtaa vuoden aikana omistajaa.

Puolueista Kokoomus, Keskusta ja SDP ovat tänä vuonna suomalaisten suosikkeja. Kokoomus säilyttää parin prosentin kaulansa muihin. Vasemmisto ei pysty hyödyntämään lama-ajan tyytymättömyyttä. Ihmisten luottamus päättäjiin pysyy jatkuvasta hiljaisesta mutinasta huolimatta varsin korkeana. Kristallipalloni mukaan Alexander Stubb ja Sauli Niinistö ovat vuonna 2010 hyvin suosittuja.

Maamme pärjää 2010 hyvin erilaisissa tehokkuus- ja kilpailukykymittauksissa. Suomi on tulevana vuonna poikkeuksellisen kustannustehokas ja kilpailukykyinen. Myös koulujärjestelmä saa tänä vuonna runsaasti kiitosta. Onnellisuusindeksin mukaan Suomessa on vuonna 2010 yhtä onnellista elää kuin Singaporessa tai Vancouverissa. Ehkä myös sen takia turisteja on vaikea houkutella Suomeen.

Suomalaisten asenteet jyrkentyvät lisää tulevana vuonna. Varsinkin ikääntyvä ja maaseudulla asuva väestö vastustaa 2010 maahanmuuttoa ja vaatii kurin ja järjestyksen palauttamista. Valtamedioiden nettiversioissa päivästä toiseen spämmäävät isänmaan puolustajat jatkavat sotaansa yleisen moraalin rappiota vastaan. Populistisimmat poliitikot käyttävät tätä "kansalaismielipidettä" siekailematta hyväkseen. Joihinkin lakeihin tuleekin selviä tiukennuksia.

Onnellisuusmittausten kärkimaassa Suomessa voidaan silti tänä vuonna yllättävän pahoin. Syitä etsitään alkoholista, huumeista, hajonneista perheistä ja milloin mistäkin. Onnellisuusbarometri ei kerro vuonna 2010 miksi suomalaiset ovat julmia ja tunteettomia toisiaan kohtaan. Eräs tunnettu kulttuuripersoona väittää vuonna 2010 että Suomesta on tullut kylmä ja kova tehokkuutta palvova kontrolliyhteiskunta. Yleinen mielipide tyrmää nopeasti nämä ajatukset ja syyttää niiden esittäjää suomikuvan mustamaalaamisesta.

Vuonna 2010 puhutaan paljon uupumisesta koko ajan kovenevan työtahdin alla. Kiusaaminen kouluissa ja työpaikoilla puhututtaa myös. Kukaan ei silti keksi toimivaa helpotusta ongelmiin. Julkinen tupakointi tulee yhä vaikeammaksi. Alkoholinkin hinta nousee mutta syrjäytyneiden vointi ei sillä tunnu paranevan. Poliisi käy kitkemässä leppävaaralaisen liikenneympyrän hamput tänäkin kesänä ja tiedottaa ylpeänä kansanterveydelle saamastaan voitosta. Vanhusten hoitoon ja mielenterveystyöhön ei vuonna 2010 saada juurikaan lisävaroja. Sianlihan myynti lähtee pikku hiljaa uudelleen nousuun.

Ilon aiheita suomalaiselle valtaväestölle tuovat jälleen urheilijat. Mitaleja tulee esimerkiksi hiihdosta ja keihäänheitosta. Myös jääkiekossa on odotettavissa tällä kertaa kovat väännöt Ruotsin ja Venäjän kanssa. Menestys tulee vuonna 2010 lähinnä vain pienistä perinteisistä suomalaislajeista. Jalkapallossa kehitys on entistäkin heikompaa ikääntyvien pelaajien vähitellen lopettaessa. Maailmalla FC Barcelona jatkaa voittokulkuaan. Brasilia on jälleen kerran hyvin lähellä maailmanmestaruutta. Myös Espanja ja Argentiina saavat jalkeille vahvat jengit.

Kulttuurin puolella vuosi on suomalaisille aika hiljainen. Menestyvät artistit ovat tällä kertaa raskaamman rockin puolella. HIM jaksaa kiinnostaa omia uskollisia fanejaan ympäri maailmaa muttei oikein pysty uusiutumaan ja löytämään uutta yleisöä. Suomen X-Factorissa hyvin menestynyt artisti tulee myymään vuoden jälkimmäisellä puoliskolla kotimaassa paljon levyjä. Suomalaiset ostavatkin ensi vuonna paljon kotimaista musiikkia. Monien nostalgisten suomirokkareiden kokoelma-albumit myyvät erittäin hyvin. Muualla maailmassa kuunnellaan ensi vuonna jenkkiläistä tusina rnb/hiphoppia ja vastaavasti oman maan kielellä tehtyjä halpakopioita. Vaaleaihoisista artisteista Lady Gaga menestyy parhaiten.

Suomalainen nuoriso on vuonna 2010 kiinnostunut amerikkalaisesta kulttuurista. Erilaiset englannin kielestä lainatut sanat ovat hyvin suosittuja. Paavin ja uskonnollisten järjestöjen huoli kohdistuu tänä vuonna perinteisiin perhearvoihin. Homoaktivistit iloitsevat pinknewsin uutisoimasta Länsi-Virginian ensimmäisestä kaapista ulos tulleesta villakoirasta. Vuonna 2010 ei ole muodikasta puolustaa arveluttavien ja epäluotettavien hörhelöiden ihmisoikeuksia. Suomi ei selviydy Euroviisufinaaliin. Helsingissä vuonna 2010 suositaan erityisen paljon pizzaa ja kebabia. Yleinen hintataso ulkona syömisen ja juomisen suhteen on vuonna 2010 varsin korkea. Mikko saa tänäkin vuonna pillua Jaanalta. Masa haluaa toivottaa lukijoilleen hyvää alkanutta vuotta!

Masa oli saanut kirjeen. Yleensä Masalle lähetetyt kirjeet ovat vaatimuksia tai valitusten valitusten hylkäyspäätöksiä. Yhteistä kaikille näille viesteille on allekirjoittajan nimen alla oleva lisäselvennys: Jos jätätte saapumatta paikalle sovittuun aikaan niin saamanne etuisuus katkeaa välittömästi. Tällä kertaa kuitenkin kirje oli aidosti ystävällinen. Jotain valoa siis tähän kaamokseen.

"Teidät on hyväksytty Eläkesäätiö Elunan Eutanasia-projektin osallistujaksi. Tapaamisenne Harald Neuemeister- klinikan tohtori Jürgen Schultzin vastaanotolle Genevessä on merkitty joulukuun 13. päiväksi kello 14.15. Pyydämme ottamaan yhteyttä jos hakemuksenne kuolinavun saamikseksi ei ole enää voimassa. Mikäli ette saavu paikalle merkittynä ajankohtana voidaan osallistumisenne projektiin katsoa rauenneeksi."

Kysymyksessä täytyi olla pila. En tietääkseni ollut koskaan hakenut kuolinapua mutta kieltämättä ajatus sellaisesta tuntui helpottavalta ajatukselta. Mutta mistä ihmeestä Eluna tai mikälie oli saanut nimeni, osoitteeni ja henkilötunnukseni jos kaikki olisi pelkkää pilaa. Vaikka en olisikaan itse hakemusta jättänyt niin jonkun jossain on täytynyt tehdä se. Ja jos minut kerran oli hyväksytty mukaan niin kuka jälkikäteen muka tulisi syyttelemään?

Niinpä varasin viime hetken menopaluulennon Sveitsiin. Selvitettyäni asian Finnairin kanssa nämä lupasivat toimittaa tuhkani uurnassa paluulennon hinnalla takaisin Helsinki-Vantaalle josta vanhukset purkin voisivat käydä hakemassa. Hienoa palvelua näin säästöjenkin aikana. Kirjoitin nopean jäähyväiskirjeen ja jätin sen näkyvästi esille pöydälleni. Pakkasin reppuun muutaman vaatekerran, hammasharjan ja pari vanhaa pehmolelua tuomaan lohtua jos viime hetkillä alkaisi pelottamaan.

Koneessa tunsin suurta kiitollisuutta hyväntekijääni kohtaan. Minulla oli jossain siis uusi tuntematon ystävä. Joku oli ilmiselvästi tajunnut rivien välistä kuinka vittuuntunut ja kyrpiintynyt kaikkeen olin ja päättänyt auttaa miestä mäessä. Tai tässä tapauksessa kai antaa tädille kelkan sen laskemiseen alas. Harmi etten enää ehtisi kiittämään tätä suloista ihmistä. Puristin itseni tavoin parhaat päivänsä nähnyttä leikkikissaani entistä tiukemmin ja katselin kuinka kone laskeutui kauniilta näyttävälle järvialueelle. Harmi ettei hyvinä aikoina tullut koskaan käytyä. Mutta jäihän paljon muutakin vielä tärkeämpää tekemättä.

En raaskinut ottaa lentokentältä edes taksia vaan päätin säästää rahaa käyttämällä julkisia. Lopulta löysin iltapäivällä perille vanhan kerrostalon yläkerroksessa sijaitsevalle klinikalle. Paikka tuntui keinotekoisen kodikkaalta. Vanhanaikaisesti kalustettussa odotushuoneessa soi hiljaa taustalla rauhallinen klassinen musiikki. Näytin kirjeeni sihteerille, joka lupasi ilmoittaa kun tohtori on vapaana. Tunnin ylimääräisen odottelun jälkeen Masalle tultiin ilmoittamaan että tohtorilla olisi nyt aikaa keskustella.

Tohtori Schultz pyysi minua istumaan sohvalle ja kysyi vointiani. Sanoin voivani ihan hyvin ja että jos voitaisiin laittaa zydeemit käyntiin ilman turhia selittelyitä. Kaikki tuntui muutenkin liian hyvältä ollakseen totta. Parrakas mies kysyi uudelleen nimeäni ja henkilötunnustani. Selitin hänelle kuuluvani Eluna-projektiin jonka kanssa heillä olisi yhteistyötä. Tohtori kurtisti kulmiaan. "Could you repeat the name of the project once more?" Harmistuneena tavasin Elunaa uudestaan ja uudestaan. Tohtori Schultz naputteli uudestaan henkilötietojani ja mukana tuomani kirjeen referensssejä. Lopulta Schulz poistui huoneesta lähettämään faksia selvittääkseen asian palaten kymmenen minuutin kuluttua takaisin. "I'm afraid Sir there must be a misunderstanding somewhere. There is no such thing as Eluna Project".

Ärtyneenä selitin että lähetetyn kirjeen perusteella vaadin eutanasiaa nyt ja mieluiten heti. Piikkiä pyllyyn vaan ja mahdollisimman nopeasti. Kaapissahan tavaraa riittää vaikka koko armeijan nukuttamiseen. Tohtori tuijotteli minua epäluuloisesti selittäen että kuolinapu on mahdollista ainostaan harvoille ja valituille ja olisi täysin turha yrittää väärin perustein sitä vaatia. Ja että minun olisi lähdettävä siististi ja kiihkoilematta ulos tai hän soittaisi kytät paikalle. Muutaman kansainvälisen käsimerkin jälkeen poistuin rappukäytävään.

Istuessani lentokentän kahvilassa odottelemassa paluulentoa sain tekstiviestin Suomesta. Lähettäjä oli uskollinen vihamieheni naapurin Antti-Markus eli tuttujen kesken Anti-Masa. "LOL menitkö oikeesti sinne xD Oot aivan vitun säälittävän tyhmä xDDDD LOL tekiskö mieli eutanasmiaa vitu idiootti xD"

Jossain vaiheessa iltapäivää heräsin. Pakkanen oli kiristynyt yli kymmenen asteen. En ollut käynyt viikkoihin ulkona. Kukaan ei tuntunut kaipaavan. Ajatus tohtori Schultzista tuntui entistäkin paremmalta. Ehkäpä Anti-Masa oikeasti vielä joskus järjestää tapaamisen Genevessä. Se olisi hieno joululahja.

Viedessäni eilen papereita Kelalle toivoin salaa olevani maailman hitain valittaja. Edellisen valituksen (epätoivoinen yritys myönnetään) käsittelyyn meni puolisentoista vuotta. Lopulta juhlava raati antoi tiukan päätöksensä. Madame voisi olla vieläkin vähän sairaampi. Eipä sitten muuta kuin uutta paperia kasaan ja hymy huulilla kamat sisään Kelan naiselle. "Sä valitat siis taas?" "Joo". Eikä edes väliä vaikka nyt käsittelyyn menisi parisen vuotta.

Jos Masa olisikin Maailman Hitain Valittaja niin eräs hyvä kaverini julistautui jokin aika sitten Maailman Nopeimmaksi Runkkaajaksi. Kaikki taisi lähteä siitä että Madame Masa on elämänsä aikana läpikäynyt erään kirurgisen operaation
jonka aikana häneltä vietiin jotain miehiseen ruumiiseen kuuluvaa. Viimeksi ollessani baarissa kyseisen kaverini kanssa meikäläistä luultiin tämän tyttöystäväksi. Jouduin jopa ajamaan muutaman kiimaisen ja humaltuneen ranskalaisen lesbon pois.

Jos ette vihjeistä vielä ymmärtäneet niin Masa on siis ympärileikattu. On vaikea olla maailman nopein runkkaaja tai edes Espoon top kympissä jos esinahka puuttuu. En ole koskaan kysynyt miksi mutsini aikoinaan päätyi tuohon ratkaisuun ja hänet tuntien en taida uskaltaa ikinä kysyä. Epäilen melko vahvasti että Pirkka-lehdessä olisi ollut juttu puutteellisesta hygieniasta. Noista ajoista ei enää kovin hyviä muistikuvia ole. Mutta ehkäpä Kela voisi tarjota kierroksen psykoterapiaa, jonka jälkeen muistaisin leikkaukseen liittyneet ja mielestä blokkautuneet hyväksikäytöt. Lääkärisetä kun ehkä koski pipuliini vahingossa koko kädellä eikä ohjekirjan määräämällä kahden sormen otteella korkeintaan kymmenen piiloseksuaalisen sekunnin ajan. Sitten vaan odottelemaan miljoonakorvauksia.

Muistan vielä kaverini voitonriemuisen ilmeen kun hän julisti voittavansa minut tuhat nolla runkkausnopeudessa. Aika köyhää taitaa hänenkin elämänsä olla kun vertauskohdaksi täytyy ottaa Masa joka muutenkin häviää jokaisen vertailun. Ja sitä paitsi ympärileikkauksen vaikutusta runkkausnopeuteen pitäisi tutkia huomattavasti enemmän. Onhan jo todistettu vehkeen tuntoherkkyyden vähenevän tämän operaation johdosta. Itse en osaa kovinkaan objektiivisesti vertailla ennen kuin joku teippaa minulle palan nahkaa takaisin sinne minne se kuuluu.

Mietinkin ajatusta että voisin ystäväni kanssa vaikka ensi kesänä lomasesongin aikaan tehdä jonkinlaista esim. EU-rahoitteista tutkimusta ympärileikkauksen korrelaatiosta runkkaus- ja nussimisnopeuteen eri jäsenmaissa. Mielestäni myös nussimisnopeuden tutkiminen olisi perusteltua koska tarkalleen tiedossa ei ole nussiiko ympärileikattu yhtään sen nopeammin kuin runkkaa. Kaikki arvelut ja luulot ovat tyhjää huhupuhetta ennen kuin ne todistetaan.

Kaksi ihmistä ei tosin mitenkään ehtisi mittaamaan tuhansien tutkimuskohteiden nopeuksia ja luultavasti mikään rahoittaja ei olisi valmis palkkaamaan kymmeniä uusia apureita. Niinpä jonkinlaista karsintaa olisi tehtävä. Kelakin korvaa terapiakuluja mieluiten niille joiden on vielä mahdollista kuntoutua takaisin työelämään. Olenkohan muuten eka joka on yhdistänyt blogissaan Kelan ja runkkaamisen? On kuitenkin tärkeää auttaa niitä joille asia on erityisen ajankohtainen. Olen kaverini kanssa erityisen huolestunut Seksin Jumalaksi ristityn yksilön nopeuksista. Asia täytyisi pystyä jotenkin selvittämään hänen oman hyvinvointinsa turvaamiseksi.

Jos rahaa olisi käytössä enemmän voisi myös harkita jonkinlaista kojua Kampinkeskuksen alakertaan kosmetiikkaa kauppaavien viereen. Sitten vaan puhumaan enklantia kun Suomessa vaaleaihoiselle länsimaalaiselle ulkomaalaiselle ei saa olla epäkohtelias koska muutenhan ne voisivat ajatella meistä mitä vaan. "Are you having a good day, Sir? Ever wondered how fast you really are?" Asiaa voisi auttaa vielä joku isoon kanipukuun pukeutunut maskotti joka jakaisi karkkeja ja lupailisi arvontaa jossa joku voittaa iphonen. Silloin jokainen aina osallistuu vaikka kaikilla suomalaisilla Masaa lukuunottamatta on iphone muutenkin.

Käytännössä kuitenkin olisi tyytyminen vähemmän hintaviin tutkimusmuotoihin. Uskottavuutta täytyisi varmaan hakea vitivalkoisesta tutkijantakista. Jos rahat ovat tiukilla niin lihakauppiaan versio käy myöskin kunhan se on puhdas. Asuun kuuluu aina ylätaskusta esille tuleva laadukas kuulakärkikynä. Jonkinlaiset silmälasit tekevät yleensä vähän vakavamman vaikutelman. Ja sitten vaan kiertelemään niinsanottujen feissareiden tapaan ja kansio esille heti kun kaunis poika tulee vastaan. "Moi, kuis panee? Kiinnostunu auttamaan tiedettä ja samalla voittamaan kivoja palkintoja kuten leffalippuja tai limua?"

Lopulta kuukausien rankan ja uhrauksia vaativan tutkimustyön jälkeen kasassa olisi pitkä lista erilaisia nopeuksia ja sekavan näköisiä graafisia käyriä. Puolalaisten runkkauskiihtyvyys, italialaisten ympärileikattujen nussimisnopeus verrattuna ympärileikkaamattomien suomalaisten runkkausnopeuteen. En tosin ole ihan varma minkälaiseen lopputulokseen täytyisi mistäkin numerosta päätyä mutta sehän ei ole koskaan tutkimuksissa ongelma. Tutkimuksia tilataan milloin keneltäkin ja nehän ovat aika usein luotettaviakin. Varsinkin kun jokainen voi sitten poimia niistä palasia joista voi kasata itselleen sopivat lopputulokset. Tämän tutkimuksen jälkeen luultavasti lobbailtaisiin läpi joku uusi direktiivi. Ehkä ympärileikkaukset tulisivat pakollisiksi. Tai sitten runkkaaminen kielletään koska tutkijoidenkin aivot ovat selvästi vaurioituneet sen takia.

Haluan ommata tämän bloggaukseni kaikille niille joille musiikki on ollut tärkeä osa elämää. Te loput voitte tässä vaiheessa sulkea sivun ja käyttää muutaman minuutin elämästänne johonkin muuhun. Tänään puhun vain musasta.

Masa ei ole ikinä osannut arvostaa niinsanottua virallista korkeakulttuuria. Pieni maamme alkaa kohta olla täynnä tyhjäkäynnillä pyöriviä kulttuuritaloja. Niitä sitten on kiva esitellä valtiovieraille jotta ankea kaupunkikuva ja kaikkialla näkyvä alkoholismi unohtuisivat. Ajatelkaa että nekin rahat olisi voitu säästää tai käyttää vaikkapa homopopin tuotannon tukemiseen!

Ilman homopoppia maailma olisi suorastaan kamala paikka. Esitänkin nöyrimmät kiitokseni sille superhomolle jolle kunnia kuuluu tuosta mullistavasta keksinnöstä. Olkoonkin että tällä vuosituhannella taso on ollut koko ajan laskussa. Nykyään homopopiksi kelpaa jokainen tavallinen amerikoiden rnb-radiohitti, joka on joko Moto Blancon, Bimbo Jonesin tai Fred Falken miksaama. Ei näin. Ilman kymmeniä September- klooneja tuottavia ruotsalaisia naapureitamme tilanne olisikin jo huolestuttava.

Monet ihmiset ovat vaatineet Masalta selitystä miten joku musiikki voi olla homoa ja joku toinen ei. Eräs lahjakas musiikkia tekevä kaverini (linkkejä alhaalla) testaa uuden biisinsä aina Masalla kysyen onko tarpeeksi homoa vai ei. Jos vastaan ei niin biisi on liian vaikeasti lähestyttävä. Se tarvitsee silloin enemmän koukkua, lisää melodiaa ja selkeämmän bassokuvion. Jos taas vastaan myöntävästi niin seuraa vielä kovempaa kiroilua. Kaikki katu-uskottavuus on silloin mennyttä. Masa siis aiheuttaa kaikille aina pahan mielen tavalla tai toisella.

Mutta kuka kertoo miksi niin monet homot kuuntelevat joko homopoppia tai sen pikkuveljeä jota kutsutaan gay houseksi? Siinähän sukupuoleltaan epäselvä hyvin isokokoinen nainen karjuu monotonisen rytmin päälle kuinka hemmetin sikoja miehet ovat tai luettelee yli viiden miljoonan asukkaan suurkaupunkeja joissa voi heilutella käsiä ja jalkoja. Usein on heitetty arvauksia että homojen mieltymys tanssipoppiin syntyisi aktiivisesta klubittamisesta. Silti vain osa homoista käy klubeilla. Miten olisi sitten genetiikka? Tai testosteronin määrä?

Olisiko yksi selitys siinä että meillä Suomessa pop-musiikki on aina ollut alakulttuurin alakulttuuria. Kun muualla niinsanottu listapoppis on ollut nimensä mukaisesti valtavirtaa niin meillä varsinkin heteromiehet ovat lähes
poikkeuksetta suosineet äijämäisempää rokkenrollia. Kukaan tuskin kiistää etteikö Suomi vieläkin olisi raskaan ja synkistelevän rockin luvattu maa. Ero muuhun Eurooppaan on tuossa suhteessa aivan valtava. Tavallaan aika absurdia että kuuntelemalla nuoruudessani muun maailman isoja listahittejä tunsin olevani omassa ympäristössäni melkoinen kummajainen. Meillä Suomessa popittaminen on ollut naisten ja homojen juttu. Eli tuolla ajatuksella kaikki poppi olisikin hyvin nopeasti homopoppia.

Rock- puritanistit ovat kautta historian naureskelleet homopopin kliseille. On kämppiä, kitchiä ja kaikkea kiiltävää. Keinotekoista iloa silloinkin kun oma mummo on kuollut edellisenä aamuna. Sikakännissä festareilla bootseissa ja rasvaleteissä örveily taas heidän mielestään ei ole yhtään huvittavaa. Ja jos homopopilla ei ole viime aikoina mennyt hyvin niin mitäpä uutta rock-puolelta on tullut parin viimeisen vuosikymmenen aikana? Mullistavin uutuus voisi olla sähkökitaran käyttäminen tarjoilulautana, jolloin homostelevat homopopparit saavat tarjoilla siltä tapas- tai sushilajitelmia euroviisujen iltana.

Homopopilla on silti aihetta itsekritiikkiin. Minneköhän ovat kadonneet vaikkapa Pet Shop Boysin ja Erasuren tapaiset artistit, joilla aikanaan oli paitsi luovuutta ja omaperäisyyttä niin myös jotain sanottavaa. Nykyiset homopopparit ovat sitä paitsi heteronaisia! Kun seuraavan kerran lähetät ikävää palautetta Paaville niin voisit lisätä listaan valituksen eunukki-perinteen katoamisesta katolisessa kirkossa. Korkeista miesäänistä kun on valtava pula nykyisessä tanssimusassa. Jimmy Somervillekin on jo jäänyt eläkkeelle. Vai onko androgyynit miehet heitetty kaupallisten syiden takia ulos ovesta jotta heteromieskin voisi vahingossa diggailla homopoppia kun videolla kuuma misu heiluttelee takapuolta ja tissejä?

Jotta homopopilla menisi jatkossakin hyvin niin tilausta olisi jonkinlaiselle laadunvalvonnan ylijumalalle. Masa voisi olla työllistämistuella siihen oikea vaihtoehto. Istuisin ruudun ääressä ja luurit korvilla jaellen nopeita ja ehdottomia tuomioita. Valitusoikeutta ei olisi. Näin se menisi:

Nykyinen valtavirtamusa eli jenkkiperäinen rnb ei ole homopoppia. Ei edes eurooppalaisia nuoleskelevilla dance remixeillä kuorrutettuna. Mustat naiset, joiden takapuoli on tilataksin kokoinen eivät ole homopoppia. Seksillä itseään myyvät valkoiset bimbot voivat sen sijaan toisinaan olla ihanan homoa. Kiihkeä Britney on homoseksikäs, mudassa ja rautahäkissä kieriskelevä Shakira taas ei. Pohdiskeleva Eva Dahlgren taas ei olisi pitkän uransa aikana vakavuutensa takia voinut olla ikinä tarpeeksi homo. Ketkään muutkaan mietiskelijät tai fiilistelijät eivät oikein sovi homopoppareiksi. Melankolia on sallittua kunhan se muuttuu huomaamatta loputtomaksi nostatukseksi tai yliteatraalisuudeksi. Välimeren maiden perinteinen iskelmä voi olla myös ihanan homoa. Näistä esim. Laura Pausini oli parhaimmillaan upeaa homopoppia ennenkuin ura lähti synkkään alamäkeen. Sama laulettuna suomeksi tai saksaksi ei olekaan enää homoa. Tosin Antti Tuisku on homoa. Mutta sehän ei ketään yllätä. Jostain syystä myös ö-luokan rnb-klooni ja DTM:ssä asuva Jonna on ilmeisesti joidenkin homojen mielestä homokiinnostava. Siitä huolimatta että Jonna on kiihkeänä mormonina mukana vastustamassa kaikkea epäsiveellistä hormonitoimintaa.

Homopopin tulevaisuus näyttää muoviselta, hienosti paketoidulta mutta hieman tyhjältä. Mutta niinhän ihmiskunnan tulevaisuus noin muutenkin. Ehkä laitan musiikillisen toivoni suomalaiseen nousevaan kykyyn Carl Phaseriin, jonka ihanan homoa jälkeä voitte ihastella tässä yhden oman biisin ja yhden miksauksen muodossa.

Joitakin elämän ristiriitaisuuksia on vaikea ymmärtää. Kun juttu siirtyy televisioon ja sen kohtalaisen heikkoon tarjontaan niin jokainen osaa nimetä yhden sarjan jota ei sen huonouden takia koskaan katsele. Salatut Elämät. Ja yllättäen mikä onkaan vuodesta toiseen television suosituin ohjelma?

Masalla ei ole ollut koskaan tarvetta katu-uskottavuuteen. Makuni on luultavasti vielä vähän huonompi mitä voisi kuvitella. Itselleni Salkkarit on trippi tavallisten suomalaisten ihmisten elämään. Mielestäni se on oikein realistinen kuvaus helsinkiläisen kerrostalon asukkaista. Salkkarit on teidän kaikkien muiden oikeaa elämää. Ehkä vähän nopeutettuna mutta joka tapauksessa.

Mutta entäs jos Pihlajakadun salkkaritalo onkin tositv BB:n tapaan? Asiasta vaan ei ehkä ole kerrottu suurelle yleisölle jotta talossa asuvat voisivat elää elämäänsä ilman liiallista häiriötä. Itse pitäisin tätä yhtenä mahdollisena vaihtoehtona. Joidenkin mielestä Salkkareiden hahmot eivät ole uskottavia. Ovatko sitten BB-hahmot?

Leikin ajatuksella mitä tapahtuisi jos vaikka jonain iltapäivänä menisin pitkästä aikaa istuskelemaan DTM:n kahvilaan. Tosin muistaakseni sieltä sai huonoa kahvia mutta ei puututa pikkuseikkoihin. Paikan ainoa toinen asiakas siihen aikaan saattaisi olla nurkkapöydässä läppäriään näpyttelevä nuori nainen joka näyttäisi tutulta. Ei mutta sehän onkin Salkkareiden Heli! En voisi vastustaa kiusausta tuijottaa pitkään ja lopulta joutuisin pyytämään anteeksi selittäen mistä on kyse. Nainen pyytää minua istumaan samaan pöytään.

Kysyn häneltä iloisesti mikä hänen oikea nimensä olikaan. Ilmeet vakavoituvat ja hän kysyy että eikö me sitten tunnetakaan entuudestaan kun mä tiesin puhutella häntä Heliksi. Selitän että olen hänen roolihahmoaan Salkkareista katsellut vuosikausia. Tyttö naurahtaa ja kysyy mistä ihmeen roolista mä oikein selitän. Ajattelen hänen leikkivän kustannuksellani. Niinpä heitän lonkalta Heli Sievisen elämäntarinan ja listan vanhemmista naisista joiden kanssa hän on viime vuosina paneskellut. Heli tai kuka hän sitten onkaan panikoituu ja huutaa soittavansa poliisille tarttuen puhelimeensa. Siinä vaiheessa myös minä menen solmuun. Pienet aivoni miettivät jotain nopeaa selitystä. Tartun häntä ranteesta ja kokeilen mennä mukaan leikkiin. Kuiskaan että jos hän oikeasti haluaa nyt lentokapteenin vaimon itselleen niin ainoastaan minä voisin häntä auttaa. En kyllä tiedä miten mutta Salkkareissa sanottaisiin noin. "Heli" kiinnostuu hetkessä ja rauhoittuu.

Tilaan vielä kanasalaatin ja laten Helin tavoin niinkuin jokainen salkkarihahmo vuosien varrella on tehnyt. Tällä kertaa emme vaan ota niitä "mukaan". Nainen kumartuu pöydän yli vakava ilme naamallaan ja pyytää minua kertomaan kaiken mitä tiedän Iiriksen tunteista häntä kohtaan. Mussuttaessani pienen salaatin pinnalla näkyviä muutamia kanapaloja ja kiroillessani kymmenen euron hintaa kerron hänelle että Iiris on loputtoman kyllästynyt miehensä Panun tarjoamaan tylsään ja tavalliseen arkeen. Ja että joka kerta kun Panu haluaa kuorruttaa väsyneen Finnairin katkarapunsa crème fraîchella niin Iiris ajattelee Heliä ja häntä syömässä ostereita Montmartrella ja myöhemmin illalla hän itse ottaisi osterin paikan jossain halvassa tuntihotellissa Rue de Pompeusen sivukadulla.

Vastapäisen naisen posket hehkuvat ja silmät loistavat rakkauden huumassa. Itse mietin kyynisenä selitystä tälle ilmiölle. Onko näyttelemisen paineet käyneet hänen hermoilleen noin rankasti että todellisuudentaju on kadonnut vai onko kysymyksessä piilokamerapila? Vai olisiko mahdollista että Heli oikeasti on Heli? Siinä tapauksessa muutkin Salkkari-ihmiset olisivat olemassa. Muistan kävelleeni Eirassa ja nähneeni Huvilakadun kulmilla kameroita ja kirkkaita valoja. Tiesivätkö he että heitä kuvataan vai olivatko kamerat siellä jotain muuta tarkoitusta varten? Olen nähnyt Wayne's Worldin mutta mehän olimme nyt Helsingissä?

Yritän varovaisesti kokeilla kepillä jäätä. Kysyn puolihuolimattomasti että kokeeko hän työnsä jotenkin erityisen stressaavana. Tyttö kohottaa hartioitaan ja hymyilee tyytyväisen oloisena. "Auttaa kyl tosi paljon et on oma isä mukana työpaikalla paikkaamassa virheitä kun ei mullakaan kokemusta niin ole". Mitäpä tuohon enää lisäisi. Sanon että hänen isänsä on kyllä myös hyvä roolissaan. Vastapäinen nainen katsoo minuun yllättyneenä. "Onhan sillä tosi pitkä ura kansainvälisissä projekteissa vaikka nyt kiinteistöalalla olikin pitkään".

Heli alkoi tehdä lähtöä. Hän selitti että pian olisi mentävä kotiin auttamaan Paulaa vauvan hoidossa. Äiti kun ei ole oikein ollut oma itsensä viime aikoina. Mieleni teki sanoa että eipä kannata ihmetellä jos on muutaman kuukauden välein sidottuna tuoliin jossain varastohallissa tai haudattuna elävältä. Pidin kuitenkin suuni kiinni. Iloisen halin jälkeen Heli lupasi pitää yhteyttä jotta voisin pitää hänet jatkossakin ajan tasalla Iiris Kaukovaaran suhteen. Innoissaan Heli kertoi vielä siinä ihan heidän talonsa lähellä olevasta uudesta majatalosta, jossa olisi oikein tyylikäs kahvila ja ruokasali. Sieltä sai vielä parempia kanasalaatteja. Nimi on Amanda. Sanoin tietäväni paikan.

Tänään on perjantai kolmastoista päivä. Kuulin juuri tarinan pojasta, joka sairasti koko ikänsä leukemiaa lopulta parantuen taudista. Muutama viikko sitten samainen poika joutui auton yliajamaksi ja kuoli. Tarvitseeko vielä kenenkään ihmetellä etten halua olla uskonnollinen?

Jos Maya-intiaaneja ja muita hihhuleita on uskominen niin meillä muillakaan ei ole kovin paljoa enää aikaa. Planeettaa pukkaa vauhdilla hieman ennen joulua 2012. Pelottavinta tuossa vainoharhailussa on se että NASA ehti äsken kiistämään että mitään Nibiru-planeettaa olisi olemassa. Yleensä noin korkean profiilin vakuuttelu tarkoittaa että jotain tosi vakavaa on tapahtumassa. Niinpä nyt on ehkä hyvä hetki miettiä mitä kaikkea haluaisi vielä kokea jäljellä olevana aikana.

Jos NASA olisi paljastanut että Niribu voi pulskasti ja lähestyy hyvää vauhtia niin luultavasti maailmanloppu tulisi jo muutamassa kuukaudessa. Ihmiset sekoaisivat kuolemanpelossaan, alkaisivat ryöstelemään ja tappamaan toisiaan. Erilaiset uskontokultit ottaisivat vallan maapallolla. Joku tosin saattaisi sanoa että nehän ovat tähänkin saakka olleet vallassa.

Mitäpä jos vain ja ainoastaan Masa saisi varmasti tietää Niribun olemassaolosta. Se voisi tapahtua ihan vahingossa. Yahoo on tunnetusti ruuhkainen ja vähän epävarma sähköposteissaan. Postiamasalta voi mennä vaikka vahingossa postiksinasalle. Valium-mainosten ja miljoonaperintöä tyrkyttävien kirjeiden tilalla onkin yhtäkkiä sotilasraportteja. Kun virhe huomataan niin Masalle soitetaan mystisesti keskellä yötä tuntemattomasta numerosta. Viralliselta kuulostava englantia puhuva mies selittää että itseni ja omaisteni terveyden kannalta on parempi että se mitä olen nähnyt pysyy salassa. Siitä huolimatta että kysymyksessä on ollut pelkkä pila. Unettoman yön jälkeen päätän aamulla lähettää sotilasraportit lehdille. Ihmisten on saatava tietää kaikesta huolimatta. Maileihin ei kuitenkaan pääse enää käsiksi kun Yahoon sivusto on jatkuvasti "under maintenance".

Seuraavana päivänä saattaisin kävellä merenrantaan. Usein teen niin kun jokin asia vaivaa tai ahdistaa. Ehkä ostaisin kaupasta matkalla vähän suklaata. Kun olisin syönyt suklaani katsellen auringonsäteiden kimaltelua veden pinnalla niin en usko että mikään olisi muuttunut. En olisi ainakaan huolissani omasta puolestani. Kolmisen vuotta elinaikaa olisi itse asiassa juuri sen verran kuin olin ajatellutkin. Kuoleminen itsessään on ankeaa ja yliarvostettua puuhaa. Jättäisin sen toki mieluiten väliin mutta elämänkin pitkittyminen loputtomiin on yhtä lailla huono vaihtoehto. Toivoisin silti ettei kuoleminen olisi kivuliasta ja että sen voisi hoitaa siististi yksin. Itkeskelevät omaiset on todella stressaavia.

Maailmanloppu olisi silti hirvittävä katastrofi ihmiskunnalle. Aina yhtä ihmisläheinen Pentti Linkola luultavasti juhlistaisi Niribun törmäystä syömällä vuosikymmenen isoimman itsekasvatetun bionauriin. Ehkäpä ulkokellarista löytyisi etikkaan säilöttyä punajuurta viimeisiin illanistujaisiin. Maailmanloppu olisi Pentille vuosisadan ekoteko. Siitä on vaikea enää pistää paremmaksi. Luultavasti Pentti saa elämänsä orgasmin huomatessaan ison tulipallon lähestyvän taivaalla.

Jotkut ajattelevat Linkolan ajatusten syntyneen karusta elämästä ilman rakkautta. Ehkä. Omat joskus vähintään yhtä sekopäiset ajatukseni eivät ole kokonaan syntyneet rakkaudettomuudesta. Mulla on ollut omat vanhempani jotka ovat minua varmasti rakastaneet. Joten en voi sanoa eläneeni koko elämääni ilman rakkautta. Vaikka usein on siltä saattanut tuntuakin.

Mietin muuttaisinko jotenkin elämääni tai käyttäytymistäni jos varmasti tietäisin maailmanlopun lähestyvän. Haluaisin ainakin ajatella että yrittäisin ottaa ihmiset vastaan vielä vähän lämpimämmin. Varmaan olisi tärkeää yrittää kertoa paremmin läheisilleen kuinka paljon olen kuitenkin heitä elämäni aikana arvostanut. Valitettavasti olen ollut yleensä paskamaisen huono sitä osoittamaan. Uskoakseni pysyisin heidän läheisyydessään koko jäljellä olevan ajan. Jos taas heitä ei olisi niin pakkaisin reppuni ja yrittäisin nähdä tuhoutuvasta ainutlaatuisesta maapallosta niin paljon kuin se vaan olisi mahdollista. Mutta kaikkea ei voi tehdä samaan aikaan Niribun kanssa tai sitä ilman.

Leikin myös ajatuksella että viimeisten kolmen vuoden aikana en enää joutuisi salaamaan transsylvanialaisia sukujuuriani. Missä ovat vampyyrien oikeudet? Viimeisen kuukauden kuluessa luultavasti loputkin itsesuojeluvaistosta alkaisi vähitellen kadota. Voisin kaikessa rauhassa ryhtyä tuomaan esille käsityksiäni oikeasta ja väärästä sekä ottaa ivallinen virnistys naamalla vastaan kaikki se mitä tervehenkisen kansan asialla olevat ja aina yhtä ymmärtäväiset väkijoukot minulle tekisivät. Siinä vaiheessa olisi ihan sama minkä kuopan pohjalla lojuisin ilman käsiä ja jalkoja. En ole ihan varma kuitenkaan tuntisinko itseni siinä tilanteessa häviäjäksi vai voittajaksi.

Niribu voi olla tulossa tai menossa. Kukaan meistä ei voi tietää ihan varmasti. Sisältyykö tähän joku pikku vihje teille muille? Tietääkö Masa sittenkin jotain mitä muut eivät tiedä? Mainitsemaani öistä puhelinkeskustelua ei tietenkään oikeasti käyty. Ehkäpä ei kuitenkaan ole ihan huono vaihtoehto varautua tuon otuksen kyläreissuun. Tajuamalla ajan olevan rajallinen ja kaiken loppuvan joka tapauksessa hyvin nopeasti voi ehkä saada kiinni joistakin lyhyistä onnen hetkistä mitkä muuten olisivat menneet ohi huomaamatta.

Huomasin taas että viime aikojen blogeissani olen puhunut hyvin vähän omasta elämästäni. Osittain siksi että Masan elämässä tapahtuu harvemmin uusia asioita eikä vanhojen kertaaminen uskoakseni kiinnosta lukijoita. Osittain myös siksi että haluan ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin vaikka tiedän hyvin olevani kaverini sanoin yhden ihmisen vähemmistö. Pahoittelen sitä että osa lukijoistani ei tule koskaan löytämään kosketuspintaa asioihin joista puhun. Ne ovat silti juttuja jotka mulle itselleni on tärkeitä.

Tästä blogista olen karsinut pois kaikki perinteiset masa-kliseet. En yritä tänään puhua vakavista asioista huumorin varjolla. Yleensä teen näin koska kaikesta päätellen useimmat eivät halua huvikseen ahdistua lukemastaan. En ole varma yrittääkö sarkastinen tapani kirjoittaa suojella minua itseäni vai lukijoita. Todennäköisesti molempia mutta eri syistä.

Kaverini houkuttelivat minut katsomaan Skavabölen poikia. Heidän mielestään kyseessä on ehkä kaikkien aikojen paras suomalainen elokuva. Toinen ystävistäni kyynelehti elokuvan aikana omien kipeiden muistojen palatessa mieleen. Itse katsoin elokuvaa enemmänkin ajan kuvana. Pidin silti paljonkin näkemästäni. Poikien rooleja näytelleet lapset olivat aivan poikkeuksellisen hyviä.

Omasta mielestäni Skavabölen pojissa on parasta sen autenttinen melankolia. Usein suomalaisissa leffoissa ahdistuksen kuvaaminen ei ole kovinkaan luontevaa vaan kokonaisuus on liian alleviivaava. Skavabölen kerronta on hyvin vähäeleinen ja minimalistinen. Aivan niinkuin meidän oma suomalainen kulttuurimme on aina ollut. Vielä korostuneemmin silloin vuosikymmeniä sitten. Silti ahdistus ei varasta elokuvan pääroolia itselleen.

Olen itse aina kokenut kulttuuriimme liittyvän vähäeleisyyden palvomisen hyvin vaikeaksi asiaksi. Käytin sanaa palvominen koska se on perinteisesti käsitetty ikäänkuin kulttuurinormina. Jollain jännällä tavalla omien tunteiden salaaminen tai niistä mahdollisimman vähän puhuminen on tulkittu kohteliaisuudeksi. Kun eleesi ja olemuksesi ei paljasta mitä tunnet niin annat naapurille isomman reviirin. Hänen ei tarvitse huolehtia sinusta koska sinähän pärjäät ilman muiden apua. Jolloin olemalla elävä patsas tavallaan teet muille palveluksen.

Ihmisen kehityksessä toi on kuitenkin aika hankala juttu. Pystyin itse hyvin samaistumaan Skavabölen poikien hiljaiseen ahdistukseen. Kun itse olin lapsi niin yritin pakkomielteisesti olla tuottamatta mielipahaa vanhemmilleni. Myöskin he ovat suomalaiseen tapaan melko vähäeleisiä ja minimalistisia käyttäytymisessään. Tunteista puhuminen on heidänkin näkökulmastaan osoitus jostain todella äärimmäisestä tunnetilasta. Siinä ympäristössä en aikoinaan itsekään oikein löytänyt tapaa kertoa että asiat eivät olleet ihan kunnossa. Ääneen puhuminen ei tuntunut hyvältä jutulta kun muutkaan eivät sitä tehneet.

Skavaböle oli itselleni hyvin nostalginen trippi. Eri aikakausia on paha verrata keskenään koska ne kuitenkin ovat olleet niin erilaisia. Nykyään elintaso on korkeampi ja teknologia on muuttanut maailman totaalisesti. Jos nyt nettiyhteydet ynnä muut otettaisiin pois niin elämä olisi huomattavasti askeettisemman tuntuista. On siis myös muistettava olla iloinen siitä mitä on. Näin toinen äsken mainituista kavereistani Masaakin usein muistuttaa.

En silti tingi yhtään siitä että mielestäni nykymaailma on huomattavasti kylmempi ja julmempi mitä se oli muutama vuosikymmen sitten. Tuntuu kuin ihmisten empatiakyky olisi kuolemassa sukupuuttoon. Tuosta asiasta olen puhunut ja kirjoittanut todennäköisesti hieman liikaakin. Mutta olen puhunut siitä niin paljon siksi että unelmoin niin kiihkeästi ihmisten jossain vaiheessa heräävän huomaamaan minkä tyyppiseen maailmaan nykymeno lopulta johtaa. Emme ole todellakaan luomassa suvaitsevaisempaa ympäristöä jos se suvaitseminen tapahtuu pakon edessä ilman todellista halua. Vasta sitten kun on olemassa aikaa ja tahtoa ajatella asioita erilaisista näkökulmista voidaan katsoa tulevaisuuttakin vähän optimistisemmin. Siihen saakka tulen saamaan jatkossakin lohtua nostalgiasta.