Postiamasalta

Masalla on mummo. Mummo on huoneessa jossa on ikkuna. Ikkunasta näkee pihalle. Siellä on autoja. Mummolla ei ole paljoakaan tekemistä kun mummo ei muista paljon mitään. Mummon huoneessa on tunkkainen ilma ja pari vihannesta naapurisängyissä. Kukaan ei käy katsomassa kun ihmiset unohtavat mummot sairaaloihin. Masan äiti käy kerran vuodessa, mummon pojat useammin. Masan suku on tosi lämmin ja ihmisrakas ja rakastaa mummoja. Mummo sanoi että olisi parempi jo kuolla pois. Silti mummo ei ole kovin sairas. Mummo saa lääkkeitä ennen ruokailua. Hoitajat olivat vahingossa kutsuneet mummoa väärällä nimellä.

Melkein jokaisella on oma mummo. Vaarit kun on kuolleet jo kauan sitten pois. Mummot on viety huoneisiin. Huoneissa on lukot. Ruuaksi tuodaan puuroa ja marjapuuroa. Vanhuutta on turha pelätä. Elämän loppumetrit voivat olla mielenkiintoisia. Mummoilla on hyllyssä raamatut. Sairas mummo huutaa. Terve mummo on hiljaa ja rukoilee. Ulos pääsee ovikoodilla. Paitsi mummo. Masakin rakasti mummoaan sikäli kun Masa yleensä pystyy ketään rakastamaan. Tosin Masa näki mummoaan kerran vuodessa kesällä ennenkuin lähdettiin takaisin kotiin. Mummo oli kiltti ja Masa oli hiljainen. Masa söi mummon tekemiä karjalanpiirakoita.

Mummo jäi sairaalaan. Mummolle annettiin puuroa. Muu suku meni Mummon pojalle. Mummon pojan poika pääsi ripille. Masakin oli kutsuttu vieraaksi. Masa on mummon pojan pojan serkku. Masa oli kirkossa ja seisoi. Ortodoksit ei näköjään istu kirkoissa. Kirkon jälkeen pojalla seisoi. Ortodokseilla ei istu. Masa söi kakkua seurakuntasalissa ja vilkuili viereisen pöydän erektiota. Kakku oli hyvää. Erektio oli hieno. Kirkko oli kaunis. Pojat oli söpöjä. Pappi oli lämminhenkinen. Vain Mummo puuttui.

Se joka luki Masan Italia-blogin huomasi että Masaa vainoaa pyhä kolminaisuus. Kuolema, seksi ja kirkot. Vai onko Italia ainoastaan Euroopan Lappeenranta? Vanhukset unohtuu sairaaloihin vuosikausiksi ja Masan teinikaverit bailaavat tuntemattomien miesten asunnoissa ja juovat kuin sieni. Siinä välissä Masan isä valokuvaa jokaisen kirkon jokaisen alttarin ja jokaisen patsaan. Patsaan edessä joku nuorukainen hipelöi itseään taskun läpi ja Masa huomaa sen. Samaan aikaan sairaalassa mummo tuijottaa ikkunasta ulos. Ikkunasta näkyy taas kirkko jos oikein tarkkaan katselee. Ja siellä on alkamassa taas uusi rippijuhla. Ja siihen osallistuu jälleen uusi sukupolvi lapsia, jotka ensi kesänä juovat uusien miesten asunnoissa. Ja ehkä lopulta oma mummoni kuolee ja jonkun toisen mummo tulee katsomaan ulos samasta ikkunasta.

Masa rakastaa kömpelöitä saarnaavia opetuksia kuten "älä turhaan lyö toista ihmistä". Paha vikani on myös valitella erilaisista tarpeettomista pikkuasioista kuten vanhusten surkeasta kohtelusta suomalaisissa sairaaloissa. Silläkin aikaa kun uhrasimme minuutin ajatellaksemme sairaita masentuneita vanhuksia olisimme voineet kuunnella melkein puolet Avril Lavignen uudesta biisistä. Ja olisimme saaneet rauhallisemman omantunnon. Koska eihän ole Masan vika että Masa ei käy ikinä katsomassa Mummoaan? Masalla on niin paljon kaikenlaista tehtävänä. Jonkun täytyy pitää tätä maata pystyssä jotta ylipäätään kaiken maailman mummoista voidaan huolehtia. Kun te siinä istutte lukemassa tätä niin sinäkin aikana Masa huolehtii että yhteiskunnan pyörät pyörivät. Mesettämällä ja valittamalla.

Hyvää kolmattatoista päivää. Päivää juhlistaen Masa on saanut viruksia sisään monestakin eri reiästä. Jos ei kesäflunssa olisi riittänyt niin kaiken lisäksi onnistuin tartuttamaan sen koneeseeni. Vai oliko syynä se että menin tutkimaan Chilen versiota tunnustusten luolasta (muistaakseni tusecreto.cl). Sieltä iskeytyi sen sortin ötökkää mukaan että suosittelen sivuilla käymistä ainoastaan silloin jos teet sen poikaystäväsi koneella ja hän on juuri pettänyt sinut.

Masaa vaivaavat myös kuumat aallot, kuten useimpia muitakin kypsiä naisia. Lähirantani on päättänyt jatkaa vuotuista missiotaan ja lisännyt entisestään rannalle suunnatun musiikin volyymiä. Aikaisemmat kesät ovat sujuneet Sävelradion, Tangoradion, Ikivihreiden Suosikkien ja vastaavien tahdissa. Talvellahan aina yksi näistä menee konkurssiin, jolloin uusi yrittäjä ilmestyy tilalle. Nyt sen urakan on ottanut itselleen Radio Aalto.

Ymmärrän että radiokanavien profilointi Suomessa on vaikeaa. Levymyynnin perusteella kun Suomessa pitäisi olla viisi kuusi valtakunnallista metallikanavaa. Mutta jostain syystä vaan ei ole. YLE sen sijaan suoltaa lupamaksurahoilla uutisia ja humppaa vanhainkoteihin. Sitten on aika passiivinen noin 30-45v osasto joka on juuttunut musiikillisesti kuuntelemaan oman nuoruutensa musiikkia. Näin ollen Suomen katukuvasta puuttuu muulle Euroopalle tyypillinen katukahviloista ja auton ikkunoista kuuluva basson jytke uusine hitteineen. Sen tilalla tekopirteä Anu kertoo Chris de Burghin uudesta biisistä Lady in red.

Eipä siinä mitään. Kansa saa mitä se tilaa. Mutta jäin miettimään mitkä ovat seuraavan ja sitä seuraavan vuosikymmenen kultaisia nostalgisia suosikkeja jos tällä vuosikymmenellä on kuunneltu niitä entisiä. Missä vaiheessa kuulemattomat biisit muuttuvat legendoiksi?Vastauksen tietää ainoastaan Radio Aalto ja sen ensi vuoden seuraaja. Siinä välissä Masa haluaa miettiä hetken aikaa Radio Aallon pehmeää kohdeyleisöä ja heidän pehmeää elämäänsä. Näin ollen annan vuoron pehmeille suosikeille ja menen itse hakemaan kupin kahvia.

Arto tykkää kovasti Hotel Californiasta. Muinokosken kylällä oleva kotitalo näyttääkin vähän Hotel Californialta. Niinkuin amerikan ihmiset laulavat: "Such a lovely place, but you can never leave". Arto on viimeiset 18 vuotta hoitanut halvaantunutta tätiään pientilallaan. Mutta ei elämä nyt niin kurjaa ole. Arto on alkanut kiinnostumaan puutarhanhoidosta ja aina toisinaan naapurin pojat tulevat saunomaan. Ja silloin se vasta kunnon hiki irtoaakin.

Jaana taas valitsee Natalie Imbruglian kappaleen Torn. Ehkä siksi että Jaana rakastaa Kauniita ja Rohkeita. Olohuoneen hyllyssä on yli 500 vanhaa VHS-nauhaa. Thornen näyttelijä on ehtinyt vaihtua jo tässä välissä 5 kertaa. Silti Jaana ei antaisi yhtään jaksoa elämästään pois. Onhan noita miehiä ollut mutta kukaan ei pystynyt kilpailemaan Thornen kanssa. Jaana laittaa videokasetin sisään ja hytkyy naurusta sohvallaan kun Natalie laulaa radiossa "You're a little late, I'm already Thorne".

Keijo on lievästi sanottuna psyykkinen. Jo 45 vuotta sitten kuultuaan ekan kerran Phil Colllinsin In the air tonightin mies on tutkinut paranormaaleita ilmiöitä. Vielä tänäänkin Radio Aallon pehmeän suosikin kuullessaan Keijo muistaa yhteydenpitonsa Philin kuolleen isän kanssa. "I'm so proud of you" oli vanhan miehen viesti tähän maailmaan. Keijo vaan ei ole varma oliko tuo tarkoitettu hänelle vai Philille. Mutta toisaalta heidän auransahan ovat niin samankaltaisia että erehtyminen olisi täysin luonnollista.

Jabdellahiah on 17 lapsen onnellinen äiti. Tosin häneltä silvottiin sukuelimet rituaalisessa juhlassa Bwatian kylässä kauan sitten, mutta mitäpä pienistä. Nyt koko perhe asustelee 75 neliön asunnossa kaupungin laitamilla. Jabdellahiah ei puhu suomea eikä englantia. Mutta eipä aikaa olisi ystävystyäkään kun on aina laitettava ruokaa ja pestävä pyykkiä. Toton African kuullessaan ajatukset palaavat usein takaisin kotikylään.

Mikko on lähettänyt uuden hakemuksen "Me kaksi"- lehden muuttumisleikkiin. Kaksi edellistä suhdetta päättyi nolosti kun poikakaveri löysi söpömmän ja trendikkäämmän kumppanin. Mutta enää Mikkoa ei kukaan jätä. Milanosta löytyivät Armanin satiinikullatut farkut ja ihana pinkkinen "Angel whore" napapaita. Uusilla mineraalimeikeillä Mikko pystyy peittämään alkavan ikääntymisen merkit paremmin kuin ennen. Mikon lempibiisi on "Wind of change".

Masa toivottaa kaikille Radio Aallon kuuntelijoille parempaa vointia!

Joitakin asioita ei yksinkertaisesti voi kertoa. Masakin tarvitsee muutaman ystävän jaksaakseen ja koko muun ympäristön hyljeksintä johtaisi dramaattisiin ja epätoivoisiin tekoihin. Silti olen pitkän harkinnan jälkeen valmistautunut paljastamaan totuuden, vaikka kieroutuneen pervon maine tulee seuraamaan minua loppuelämäni ajan. Rakastan nimittäin jalkapalloa.

Kukaan itseään kunnioittava homo ei voi julkisesti tunnustaa pitävänsä jalkapallosta. Ainakaan pitävänsä siitä ihan homona. Kuinka monta kertaa olenkaan saanut juttukumppanini hiljaiseksi kerrottuani asian oikean laidan. Jos olisin tunnustanut suhteeni vuoheen, olisin saanut ehkä sääliä ja sympatiaa. Mutta kun kertoo rakkaudestaan jalkapalloon, olet melkein pettänyt oman joukkosi. Futismatsissahan käy likaisia heteroita. Nehän puhuvat rumia ja haisevat hielle.

Osittain tietysti näin. Pidän jalkapallosta vain ja ainoastaan koska se on kaunis peli. Rakastan sen pikkupoikamaista leikinomaisuutta ja luovuutta. Ainakin teoriassa. Viime vuosina raha ja kaupallistuminen on tehnyt pelistä kyynistä ja laskelmoivaa. Luovat, absurdit ja hauskat tapahtumat kentällä alkavat valitettavasti olla historiaa kun pelaajista on tulossa entistä enemmän huippuunsa viritettyjä lihaskimppuja. Pelin tempo nousee koko ajan, jolloin kokonaisuus alkaa näyttää sekavalta. Typerä ravaaminen on korvannut älykkäät siirrot.

Jalkapallon nykytilan huomioiden olisi syytä unohtaa koko peli. En kuitenkaan pysty siihen. Suurin fantasiani on aina ollut että suomalaiset jonain päivänä ymmärtäisivät pelin hienouden. Kuten tunnettua, Suomi on yksi harvoja maita maailmassa jossa jalkapallo on mitätön pikkulaji. Vaikka itse Diego Armando olisi aikoinaan syntynyt Suomeen, silti Keijo Tursakkeen hirveä 23 metrin kuulakaari olisi ollut isompi juttu. Kuinka monta pronssimitalia Maradona sai S/M- uinneista? Edes sidottuna? Ei yhtäkään. Urheilu Suomessa on aina ollut huonon kansallisen itsetunnon kohottamista. Katsomisnautinto ei ole ollut se juttu. Porukka tulee katsomoon tai ruudun ääreen vain ja ainoastaan jos karvakätinen Ilona on saanut salakuljettua uuden satsin kasvuhormonia ja saa viskattua rautajärkäleen uusiin sfääreihin ja kultamitali irtoaa. Tämän huomioiden olen laittanut toivoni Suomen futismaajoukkueen edes jonkinlaiseen onnistumiseen. Jos oma joukkue kerrankin selviäisi arvokisoihin, voisi edes osa kansasta vaivautua tutustumaan tähän hienoon peliin. Luokaton esitys Serbiaa vastaan siirsi tämänkin tavoitteen kauas tulevaisuuteen.

Jalkapallo on perinteisesti kärsinyt homofobiasta ja rasismista. Kaunis peli on saanut riesakseen rumat kannattajat. Huomasin tuon itse kun matkasin 160:llä Latokaskesta Helsinkiin. Viereisellä penkillä istunut turkkilaissyntyinen pizzeristi oli ympäröinyt itsensä suomalaisilla formulajunteilla ja koko porukka oli menossa katsomaan peliä. Jossain vaiheessa kaljan tankkauksen välissä keskustelu kääntyi homoille naureskeluun. Lopulta formulapaitainen pizzeristin ystävä ilmoitti haluavansa tehdä kaikista homoista selvää. Siinä vaiheessa olin hyvin lähellä pompata ylös ja pyyhkiä tympeällä hornulapaidalla takapuoltani. Eipä se olisi 52 kilon Massallani onnistunut, mutta ajatus ainakin houkutti. En saanut itsestäni irti että olisin laittanut riidan pystyyn täydessä bussissa, vaan tarjosin mailin kautta pientä palautetta kyseisen räkälän omistajalle. Luultavasti saan lähipäivinä ilmaisen Pizza Pascanan tai Pizza Cusitanan suoraan tarjoiltuna naamalleni. On se ihan kiva että maahanmuuttajat sopeutuvat Suomeen ja ovat kiinnostuneita meidän kulttuuristamme, mutta tarvitseeko se tehdä ihan noin hyvin? Pitääkö jokaisen namibialaisen nussia mämmilaatikkoa ja kiinalaisen runkata saunavihtaa, jotta he ovat kaikkein tyhmimmän väestönosan mielestä hyviä jätkiä?

Anteeksi hieman värikäs kielenkäyttöni. Tiedän hyvin että Masan blogia lukee tuhansia ja taas tuhansia pikkulapsia, jotka eivät vielä ymmärrä asioiden oikeita merkityksiä. Mehän ymmärrämme ne tietenkin. Joten osaamme pitää suumme kiinni ja nauttia fantastisesta kesälämmöstä. Masa toivottaa kaikille lukijoilleen parasta mahdollista helleviikkoa!