Olipa kerran kauan sitten metsien keskellä useita pieniä kyliä, joissa elämä kulki omaa hiljaista tahtiaan. Nämä kylät sijaitsivat sen verran kaukana ettei kaikkitietäviä kaupunkilaisia hirveästi kiinnostanut mitä Kaiken Keskipisteen ulkopuolella puuhattiin. Eikä se asia hirveästi kyläläisiä edes harmittanut, sillä näin moni saattoi vapaammin toteuttaa juuri sellaista elämää kuin itse toivoi. Toki usein myös riideltiin ja joskus myös sodittiin, mutta lopulta kaikki palasi vähitellen entisille raiteilleen.
Ajat kuitenkin muuttuivat nopeammin kuin kukaan ikinä osasi arvata. Vallanhimoiset ruhtinaat halusivat liittää pienet hajanaiset alueet etupiireihinsä kasvattaakseen omaa valtaansa. Useimmissa kylissä ihmiset yrittivät jatkaa perinteistä elämäänsä, mutta ruhtinaat saivat lahjoin ja lupauksin kyläpäälliköt puolelleen. Vähitellen viekkaat johtajat saivat kyläläiset pelkäämään. Jossain olisi olemassa jokin suuri uhka jonka edessä täytyi muuttaa yhteen maksoi mitä maksoi. Lopulta kylien väliset rajat purettiin ja tyhjille tonteille rakennettiin uusia taloja, jottei mitään näkyviä rajaviivoja olisi enää olemassa.
Kaukana vuorten takana Suuri Kotkaruhtinas tarkasteli tyytyväisenä kaukoputkellaan muuttunutta maisemaa. Yhtä yhtenäistä aluetta oli paljon helpompi hallita norsunluutornista käsin. Kotkaruhtinaan ovela suunnitelma oli teeskennellä humaania, alamaisistaan välittävää hallitsijaa. Joka päivä hän kiipesi huolellisesti harjattuna ja kammattuna torniinsa puhumaan suvaitsevaisuudesta ja kaikesta muusta kauniista. Suuren paimentorven avulla hänen pehmeällä äänellä julistamansa vapauden sanoma kaikui ympäri metsiä ja peltoja. Ympäri kyliä oltiin onnellisia uudesta ystävyydestä ja ilosanomaa julistavasta yhteisestä Johtajasta.
Syvällä Kotkabunkkerissa hallitsijan neuvonantajat hyörivät ja pyörivät pergamenttikääröineen. Tärkeintä oli miettiä ketkä uusista liittolaisista olisivat hyödyllisempiä ystävinä ja ketkä vihollisina. Ilman näkyviä vihollisia ei voisi perustella koko ajan isommaksi kasvavaa kotka-armeijaa ja poliisilaumoja. Kun jokainen kylä oli liittynyt yhteen niin enää pelkoa ei voitu synnyttää väittämällä yhden kylän suunnittelevan hyökkäämistä toisiin. Tarvittiin siis jotain uuteen aikaan sopivaa. Täytyi yrittää etsiä omien joukosta uhrattavissa olevia ryhmiä, joiden olemassaolon voisi väittää vaarantavan kaiken sen mihin muut uskoivat.
Kaikkein syrjäisimmässä kolkassa maata entisen Turnipsikylän alueella asui erityisen paljon niitä ihmisiä, jotka eivät halunneet elää samalla tavalla kuin muut. He olivat valinneet asuinpaikkansa häveliäästi niin ettei muiden tarvinnut järkyttyä heidän elämänvalinnoistaan. He söivät, joivat, naivat ja uskoivat päinvastaisella tavalla kuin useimmat muut. Aina silloin tällöin joku toisen kylän oikeaoppinen kävi tuikkaamassa jonkun heidän majoistaan tuleen, mutta yleensä saatiin elää rauhassa. Heistä ei erityisemmin koskaan pidetty, mutta heitä siedettiin niin kauan kuin pysyivät omissa oloissaan.
Suurelle Kotkaruhtinaalle pahimmat turnipsisekopäät tulivat kuin taivaan lahjana. Viimeistään silloin kun yksi sekaisin mennyt entinen turnipsilainen oli syönyt naapurinsa raakana herättäen näin järkytystä ja kauhua, oli helppo levittää väitettä jonka mukaan aika moni muukin turnipsilainen suunnitteli tekevänsä samoin. Suuri Kotkaruhtinas nousi omaan norsunluutorniinsa vääntämään itkua ja kertomaan kamalista yhteistä vapauden aikaa uhkaavista vaaroista. Näin suureen uhkaan olisi suhtauduttava äärimmäisen vakavasti. Seuraavasta päivästä alkaen kaikki joskus elämänsä aikana turnipsialueilla asuneet kerättäisiin oman alansa gurun Tohtori Jürgensenin suorittamaan persoonallisuustestiin. Ne joilla ei havaittaisi mitään poikkeavaa käytöstä saisivat palata uuden ihanan vapauden ajan onnelliseen elämäänsä. Jos taas kunnianarvoisa Tohtori havaitsisi jotain epäilyttävää, näitä yksilöitä ei enää voitaisi laskea vapaalle jalalle.
Jotkut turnipsilaisista pystyivät vaaran uhatessa nopeasti omaksumaan lanttumaisen käytöksen. Lanttulaisia oli ympäri kyliä paljon enemmän ja heidän erilaisuutensa oli vähemmän erilaista. Suuri Kotkaruhtinas käyttikin hyväkseen ihmisten melko rauhallista suhtautumista lanttulaisiin. Suurin osa lanttuihmisistä näytti siltä kuin he eivät olisi lanttua ikinä nähneetkään ja sekös mielytti etenkin tavallisuutta rakastavia perunaihmisiä. Ja koska lanttulaisia oli aika paljon, joukossa oli myös koko yhteisölle tärkeitä osaajia. Ilman lanttuammattilaisia koko alue olisi voinut taantua kivikaudelle. Siksi heidän kanssaan kannatti olla hyvissä väleissä. Suuri Kotkaruhtinas ottikin lanttuasian omaan erityiseen suojelukseensa. Vastapalveluksena lantut antoivat ilmi jokaisen tuntemansa mahdollisen turnipsilaisen. Aikoinaan naapurista käsin moni lanttulainen oli yön pimeinä tunteina käynyt rajan takana haistelemassa tuoreen turnipsin tuoksua. Jotkut jopa kasvattivat salaa lantun ja turnipsin risteytyksiä. Mutta ne ajat olivat nyt kaukana takana.
Muutamassa viikossa suurin osa turnipsitaustaisista oli raahattu kotkalinnakkeeseen persoonallisuustesteihin. Jotkut palasivat takaisin, kun taas osa nauttii tälläkin hetkellä Tohtori Jürgensenin tarjoamasta vapaaehtoisesta ja maksuttomasta hoidosta. Muutaman vuoden leirityksen jälkeen heidän uskotaan pääsevän eroon ikävistä taipumuksistaan ja mielipiteistään. Enää he eivät pääsisi turmelemaan yleistä moraalia ja nakertamaan luottamusta Kotkan voimaan ja Suureen Kotkaruhtinaaseen. Ne onnelliset jotka selvisivät Tohtorin testeistä puhtain paperein ovat suostuneet ottamaan osaa tehokkaaseen ennaltaehkäisevään eheytysohjelmaan. Yleisen hyvinvoinnin nimissä heidän postinsa avataan ja kotinsa pengotaan säännöllisin väliajoin. Näin varmistetaan etteivät he edes vahingossa ajattelisi turnipsin olevan hyväksyttävä viljelyskasvi.
Sen sijaan useimmat lanttuihmiset ovat nyt elämäänsä tyytyväisempiä kuin ennen. Moni lanttulainen on liittynyt Kotka-armeijaan, osa ryhtyi peräti palvomaan Suurta Kotkaa. Huhutaan että jotkut heistä ovat jopa saaneet maistaa Johtajan omaa lanttua. Lantun pilkkaaminen on uuden vapauden aikana syntiä, siitä saatetaan tuomita ehdottomaan vankeuteen. Turnipsit sen sijaan pitää nyhtää irti pellosta jos sellaisen näkee jossain vielä kasvamassa. Vihjaus siitä että joku voisi syödä lanttua ja turnipsia samaan aikaan ruokapöydässä on täysin absurdi ja myöskin suurin mahdollinen loukkaus uhrin asemassa olevaa lanttuilijaa kohtaan. Lanttu maistuu ihan yhtä hyvältä kuin peruna!
------------
Tämä tarina on täysin fiktiivinen eikä siinä esiintyneillä henkilöillä ole mitään yhteyttä todellisuuteen. Kirjoittaja ei ole halunnut loukata Kotkan suojeluksessa olevien ryhmien ihmisoikeuksia. Eläköön Kotkaruhtinas ja yhteinen onnen aika!