Postiamasalta

Muistan hänet jo vuosien takaa. Pyöreä naama, komeat viikset ja peräänantamaton luonne. Aiemmin tunsin hänet Donitsimiehenä, mutta mandariineja ja banaaneja lienee jostain syystä helpompi saada rannalla kaupaksi kuin helteessä hikoilevia munkkeja. Mandariinimies on poliisien epäsuosiossa, koska hänellä ei ole Agadirin rantaa tyrannisoivien poliisien vaatimaa kaulahihnaa. Hihnan kanssa kun on hitaampi juosta pakoon jos ei jonain päivänä ole varaa maksaa sinivuokkojen omiin taskuihinsa keräämiä provikoita myyntivoitosta.

Tänään Mandariinimies päätti pitkästä aikaa yrittää Masaa. Olen parisen kertaa ostanut donitsin. Ensin hän antoi sen ilmaiseksi maistiaiseksi, mutta kun sympatiasta kaivoin repustani muutaman lantin niin heti hän alkoikin vaatimaan moninkertaista summaa. Joskus jopa euroina. Tänään hän kertoi sähkölaskustaan ja luennoi hedelmien terveellisyydestä.

Kun mandariini ei kuitenkaan maistunut hän siirtyi sujuvasti banaanin puolelle. Olisin tervetullut hänen kotiinsa jossa odottaisi beaucoup de plaisir eli kovasti nautintoa. Komeista viiksistä ja epäilemättä isosta ja käyrästä banaanista huolimatta tai jopa juuri niiden takia hän ei ole ihan tyyppiäni. Toivottavasti jonkun muun jonain päivänä. Lopulta kiitin kohteliaasti "Merci bien" jolloin hän kirosi arabiaksi nousten ylös ja lähtien tarjottimen kanssa etsimään seuraavaa eurooppalaisen näköistä asiakasta. En ostanut mutta tämä blogi on ommattu sinulle Mandariinimies!

Agadir äsken ukkosen alla. Vesi vaelteli kaduilla. Ahmed huutaa Fatimalle joka ei kuivaa ravintolan lattiaa tarpeeksi nopeasti. Eilen hiekkamyrsky. Masan saapuminen siis huomattiin.

Sitä ennen 2 Hahnin lentokentällä nukuttua yotä ja pari päivää Trierissä. Mainio pieni kaupunki, jossa kannattaa poiketa. Keskustassa siisti hostelli 15 eurolla yö kunhan ette kerro Masalta terveisiä. Naisella (Hille) pimeä käytävä ja Masa erehtyi avaamaan väärää ovea joka olikin tädin oma luukku. Pyytelin anteeksi mutta "I think terrible things". En ole siis enää tervetullut, mutta minnepä olisin. Lensin sitten Marrakechiin, jossa kuljin laukkua vetën Sadunkertojien Torin läpi ostamaan kojuista appelsiinimehua. Otin bussin ja lähdin tänne suoraan. Sain vieressä istuneen nuorukaisen äidiltä kyydin perille ja kutsun heidän kotiinsa huomenillalla syömään. Äiti mainitsi avioliitoista eurooppalaisten ja marokkolaisten tyttöjen välillä. Jossain odottaa siis karvainen Jihaldia vesipiippuani. Taidan jättää väliin ja valehdella että tyttöystävä odottaa kotona/ Terveiset kaikille. Inchallah.

Masa tätinne joutuu pyytelemään taas anteeksi pitkäksi venynyttä blogihiljaisuuttaan. Jotenkin kirjoittamisen kynnys on päässyt nousemaan liian korkeaksi. En halua ruveta päivittäin kertomaan mitä olen syönyt ja mitä katuja kulkenut, mutta ei myöskään ole järkeä odottaa jumalaista inspiraatiota jollekin jota ei ikinä tule. Joten Masan blogi varmaankin tulee uusiutumaan tulevaisuudessa. Yritän tehdä niinkuin useimmat muut eli bloggailen useammin mutta vähemmän kerralla. Lisäksi vähennän niitä masamaisia apokalyptisia vuodatuksia. Ehkä kirjoitustyylikin muuttuu.

Jospa vaikka silloin joku lukisi Masankin blogia. En halua koko ajan kirjoittaa vain itselleni enkä toistaa itseäni. Mutta ymmärrän että hiljainen elämäni ei ole yhtä värikäs kuin monien muiden.

Olen lentämässä huomenna Ryanairilla Hahniin, sieltä jatkan saman firman lennolla Marrakechiin muutaman päivän kuluttua. Sitten bussiin ja Agadirin rannoille. Lähden Marokkoon yhtä ristiriitaisin tuntein kuten aina ennenkin, mutta silti hyvillä mielin. Masa tarvitsee vähän aurinkoa ja rantaelämää olemattoman suomalaisen kesän jälkeen. Ja koska Masa on virallistenkin paperien mukaan sairas ja paperisota on yhä käynnissä, siihen on vielä hyvä mahdollisuus. Tyhjätaskukin pärjää kun asumiseen riittää noin 10 euroa yö ja ruokaa saa parilla eurolla. Matkalla alkuviikosta vietän pari päivää Trierissä ja paluumatkalla Lontoossa. Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää syksyn jatkoa ja pientä kärsivällisyyttä. Yritän Agadirissa miettiä millaiseksi blogini jatkossa kehittyy ja lupaan kertoa lyhyitä kuulumisia paikan päältä muutaman kerran viikossa.