Masa tukijoukkoineen kutsuu kaikki halukkaat huhtikuun alussa järjestettävään Human Hour- tapahtumaan. Tavoitteena on tukea tunnin ajan katoamassa olevaa inhimillisyyttä ja suvaitsevaisuutta erilaisin tempauksin. Tarjolla on mehua ja keksejä koko perheelle! Tervetuloa!
Human Hour kuten jokainen muukin kansantapahtuma alkaa aina Kampin keskuksen edestä. Lähtevän kulkueen teemana on "Käsi lompakkollani" ja jokaisen osallistujan toivotaan pukeutuvan joksikin yhteiskuntaa enemmän köyhdyttävän kuin rikastuttavan ihmisryhmän edustajaksi. Meikkitaiteilija auttaa perheen pienimpiä maskeeraamaan itsensä vaikkapa pakolaisiksi tai työttömiksi. Vain mielikuvitus on rajanasi!
Kulkue ohittaa eduskuntatalon, useita puoluetoimistoja, poliisirakennuksia ja lehtien toimituksia päätyen lopulta Mäkelänrinteen uimahallille, joka muuttuu tunnin ajaksi koko perheen eroottiseksi vesipuistoksi. Uimahallin valvojat lähtevät tunnin pituiselle ansaitulle tauolle antaen vapaat kädet erilaisuudelle ja luovalle mielikuvitukselle. Sisäänpääsy on ilmainen, asu vapaamuotoinen ja ainoastaan avoin mieli pakollinen. Nähdään vesileikeissä!
Human Hourin aikana joillakin liikenneväylillä kokeillaan inhimillistä tietullijärjestelmää. Keskustaa kohti ajavilta henkilöautoilta peritään 10 euron suuruinen tullimaksu, jonka voi jokainen halutessaan kiertää viettämällä vähintään puoli tuntia itselle tuntemattomien vanhainkodissa asuvien vanhusten luona. Toivotamme hyvää ajomatkaa!
Muistamme myös koululaisia. Human Hourin aikana pääkaupunkiseudun kouluissa vierailee omaan pohdiskeluun kannustavia erilaisia ryhmiä, jotka haluavat houkutella oppilaita itsenäiseen ajatteluun ja muistuttaa puolueettomalta näyttävän tiedon sisältämistä ennakkoasenteista. Tunnin lopuksi oppilaat saavat osallistua näytelmään "Et voi vielä tietää mitä haluat" jossa he voivat pohtia tietävätkö he kuitenkin omasta elämästään paljon enemmän mitä heidän vanhempansa ja opettajansa yrittävät uskotella. Tavataan koulussa!
Human Hour haluaa myös lähestyä niitä jotka eivät kansantapahtumiin yleensä niin aktiivisesti osallistu. Kourallinen lähiökuppiloita muuttuu tunnin ajaksi uusia virikkeitä tarjoaviksi Ihmisbaareiksi joihin katkeroituneet asiakkaat ovat yhtä lailla tervetulleita! Päivä potkaistaan käyntiin jo puolilta päivin euron tuopeilla, jotta mahdollisimman moni saataisiin osallistumaan. Human Hour- tunnin lähestyessä värikkäät, metroseksuaaliset ja monikulttuuriset baarimikkomme tarjoavat lähiöiden mörökölleille oman maansa suosituimpia drinkkejä alle puoleen hintaan. Teemamme on "Jos ulkomaalainen tarjoaa hyvät humalat niin eihän se voi niin huono jätkä edes olla". Kannattaa tutustua Afrikkaan liittyvään triviaan koska tietokilpailun päivän paras tietäjä saa juoda loppu illan ilmaiseksi aina sammumiseen asti! Ja taksi vie kotiin! Kaikki mukaan Human Happy Houriin!
Voinko osallistua tapahtumiin jos olen itseäni muita parempana pitävä kokoomuslainen ja kannan huolta muun väestön siveydestä? Voit aivan hyvin! Keskiluokkaiset perheelliset ovat olleet huolissaan siitä että he joutuvat maksamaan työttömien ja mielenterveyskuntoutujien elättämisen. Human Hour haluaa näyttää tien kulkevan molempiin suuntiin ja tarjoaa työttömien ja mielisairaiden valmistamaa gourmet-ruokaa kaikille Stockmannin kanta-asiakkaille! Koska kokoomuslainen kaipaa laadukkailta kuulostavia elämyksiä, kutsumme pangasius-fileen ja chileläisen pinot grisin makuhermoja hivelevää liittoa Human Gourmet & Wine tasting messutapahtumaksi! Tervetuloa maistelemaan tasokkaammin!