Viime yönä olin käymässä sairaalassa. Sängyssä makasi anonyymin näköinen ankea ja vihainen mies parransängessään soitellen puheluita sattumanvaraisiin numerohin. Mies pyysi ihmisiä tulemaan sairaalaan päättämään hänen päivänsä. Kuinka ollakaan kaikki kieltäytyivät. Miehen vierellä istui häntä katsomaan tullut teini-ikäinen poika. Mies tarttui pojan käteen ja vetisin silmin pyysi poikaa ajattelemaan heidän pitkäaikaista ystävyyttään. Poikaa miehen pyyntö selkeästi ahdisti. Lopulta tapahtui jotain omituista. Poika muuttui vastoin tahtoaan isoksi eläimeksi ja ryhtyi raatelemaan miestä.
Ennen kuin heräsin keskellä yötä painajaiseeni kuulin jonkun kysyvän minulta haluanko jatkaa elävien vai kuolleiden puolella. Muistan pysähtyneeni ärsyyntyneenä harmittelemaan kuinka joku jaksaa kysyä noin kliseisiä kysymyksiä. Eikö mitään omaperäistä enää keksitä? Halusin jatkaa jos saisin varmuuden että elämässä vielä olisi jäljellä kivoja asioita. Toisaalta jos mitään uutta ei olisi luvassa niin loppuaika olisi turhaa pään hakkaamista seinään. Silloin voisi lähteä yhtä hyvin kassan kautta ulos. En kuitenkaan saanut päätöstä tarpeeksi nopeasti aikaiseksi ja minut herätettiin. Nopeat syövät hitaat myös henkimaailmassa.
Ystävät hämärän jälkeen. Låt den rätte komma in. Mutta mitä tapahtui ennen alkuhämärää? Mieleeni palautui aamuyön tunteina ennen joulua tapahtunut asia. Kulutin tavalliseen tapaan aikaani kirjastossa etsien mahdollisimman absurdeja pelastushenkisiä kirjoja. Onnelliseksi 100 päivässä. Itseluottamus takaisin jo parissa viikossa. Enolle pyllyä ilman että joutuu poistumaan kotoa. Tiedättehän Ne kirjat. Lopulta käteeni osui teos joka hengitti aurinkoa, onnellisuutta ja luovuuden löytämistä. Lollottelin aikani parin minuutin pika-analyysilleni kirjan sanomasta kunnes teos tipahti kädestäni huomattuani kirjoittajan nimen.
Muistan Hänet ajalta ennen hämärän laskeutumista. Tutustuimme yhteisen harrastuksen kautta ja koska asuimme samalla seudulla törmäsimme toisiimme varsin usein. Jo kouluaikana hänessä oli jotain täysin erilaista verrattuna muihin nuoriin. Tällä kaverilla oli alusta pitäen määrätietoinen ote elämään. Ikäänkuin joku suunnitelma joka veti mukanaan. Muistan hänen miettineen jo koulussa pörssiosakkeiden ostamista. Hän oli menossa ja tulossa Amerikasta. Kun muut teinit kaivelivat nenäänsä ja räkivät maahan niin tämä yksilö laittoi huulilleen kauniin hymyn ja oli ensimmäisenä kättelemässä aikuiset ihmiset. Uskon silti jälkikäteenkin hänen olleen etupäässä aito oma itsensä. Maailman paras ja täydellisin kokoomusnuori. Ja siitä huolimatta ihan mukava tyyppi.
En koskaan tavannut häntä enää lopetettuani harrastuksen ja vaivuttuani jonkinlaiseen mystiseen apatiaan. Tuttuni elämä lähti menemään täysin vastakkaiseen suuntaan mikä ei ollut varmaan kenellekään yllätys. Olen kuullut että hänen bisneksensä ovat sujuneet mallikkaasti ja että hän olisi jo kohta koulun jälkeen tullut käytännössä miljonääriksi. Samaan aikaan Masa ei olisi luultavasti edes elossa ilman yhteiskunnan huolenpitoa. Väkisinkin tulee mietittyä minkälainen kombinaatio onnistuminen elämässä on. Olimme molemmat aikoinaan saman alueen harvinaisen menestyviä oppilaita. Toinen meistä oli selkeästi tasapainoinen ja onnellinen kun toinen työnsi ongelmiaan maton alle kunnes päässä alkoi pikku hiljaa naksumaan. Arvasit jo kumpi oli kumpi?
Olen silti iloinen vanhan tuttuni puolesta. Hänen menestyksensä ei ole multa itseltäni pois. Jos hänellä menisi yhtään huonommin niin en olisi sen ylpeämpi omista saavutuksistani. Ja olen myös ihan oikeasti helpottunut että kaikki energiset ja elämäniloa tihkuvat ihmiset eivät ole jehovan todistajia. Hienoa jo se että silmät voivat loistaa tekemisen ilosta muillakin kuin Kampin edessä Israelin sotasaavutuksia hehkuttavilla helluntailaisilla mielenosoittajilla. Olen valmis tukemaan vanhan tuttavuuteni luovuuden etsimistä. Onhan se aika pirun hienoa jopa. Kunhan ei tarvitse tulla liian luovaksi liian nopeassa ajassa. Suomalais-amerikkalainen käsitys luovuudesta kun vie tehokkuuteen. Olemalla luova pitäisi saada aikaan enemmän. Aina pitää olla aikaa jättää luovasti tulematta työpaikalle tai unohtua koko päiväksi kahvilaan ilman että siitä kehittyy järjettömän suuria seuraumuksia. Luovuus ei ole sitä että keksitään uusia keinoja myydä enemmän. Mutta tuskin tuttuni ihan noin ajatteleekaan.
Viime yönä peiton alla mietin myös millainen Madame olisi nyt jos kehitys olisi mennyt samaan suuntaan kuin tutullani. Olisiko minullakin nyt oma yritys? Mitä ihmettä myisin ja kuka hölmö ostaisi minulta jotain ja millä hinnalla? Ehkä saadakseni uskottavuutta hankkisin kalliin hyvin leikatun puvun ja Alexander Stubb- silmälasit. Kannattaisin luultavasti liittymistä Natoon. Tuntisin tuttuni tavoin Jari Sarasvuon. Onanoisin ehkä iltaisin vapauden patsas- kuvioisissa lakanoissa ja haaveilisin venepaikasta Miami Beachilla. Uskoisin vahvasti että jokainen on vastuussa omasta onnestaan kun nyt ajattelen senkin tehtävän kuuluvan Kelalle. Tai ystäville hämärän jälkeen.
