Postiamasalta

Alkuviikolla keskustassa käydessäni päätin poiketa kiskaisemassa siiderin huiviin Mannstreetilla kun tuon avatessa kahdelta ensimmäinen tunti on lähes ilmainen. Paikka oli vielä lähes tyhjä ja en voinut olla ajattelematta Kaurismäen elokuvien uneliaita surullisia baareja. Tylsyydessäni yritin salakuunnella mistä lähipöydän pariskunta puhui keskenään.

Toinen miehistä kertoi pitkäaikaisen tuttunsa kuolleen yllättäen. Hän oli lapsena tutustunut mieheen erään suht tunnetun helsinkiläisen tavaratalon vessassa kun tämä oli kysynyt haluaisiko poika ehkä lähteä katsomaan hänen joulukuustaan. Kumppanukset kilistelivät poismenneen muistolle ja toinen totesi ettei hänen tarvinnut mennä kuusta katsomaan miehen kotiin kun setä oli näyttänyt sitä innokkaasti jo siellä vessassakin.

Tätä pientä lämminhenkistä sateenkaaritarinaa kuunnellessa jäin miettimään sitä miten vähän olen jättänyt itsestäni muisteltavaa ja fiilisteltävää. Sortumatta yhtään ylidramatisointiin tai masanteluun voin tunnustaa että olen hukannut suuren osan elämästäni johonkin. En ole edes ihan varma mihin se katosi. Se meni niin nopeasti että tarvitsisin toisen samanlaisen, kiitos.

Olen miettinyt onnistuisinko elämään uusintaversion yhtään paremmin. Hankalinta olisi jos joutuisin tekemään sen tässä ja nyt. En yhtään kadehdi nykynuoria siinä että he joutuvat selviytymään vuosi vuodelta tehokkaammassa yhteiskunnassa jossa ihmisiä arvotetaan enemmän ja enemmän sen perusteella miten tuottavia ollaan. Viime vuosituhannella oli vielä jossain määrin varaa olla kylähulluja. Nykyään täällä se on ihan liian hintavaa puuhaa.

Luulen että seuraavan sukupolven Masa olisi ihan yhtä sekaisin kuin nykyinenkin. Saisin luultavasti jonkun supertehokkaan lääkityksen ja kiertäisin psykoterapiasta toiseen. Luulen kyllä ettei pirteä Leena-Kaisa senkään jälkeen tietäisi mikä minua vaivaa mutta hänellä saattaisi olla vielä halua tutkia asiaa seuraavat kymmenen vuotta lisää jotta Masasta tulisi kunnollinen veronmaksaja.

Minusta on pidetty täällä hyvää huolta enkä ilman yhteiskunnan tukea olisi enää varmaankaan hengissä. Siksi tuntuu ikävältä uneksia siitä että voisi syntyä uudelleen jossain muualla. Luultavasti silloin kuolisin köyhyyteen ja sairauksiin jo heti alkumetreillä. Niinpä muutan päiväuntani hieman ja pyydän syntyä uudelleen yläluokkaiseen ympäristöön jossa selviäisin perhesuhteilla ja ruskeilla kirjekuorilla.

Rakas Jumala, jos olet olemassa niin saanko kertoa mitä haluaisin tänään. En erityisemmin välitä taivaasta mutta voisin sen sijaan syntyä ainakin kerran vielä uudelleen. Voisin olla seuraavaksi vaikka mafiaperheen turhautunut jälkeläinen. Isäni olisi koko ajan hoitamassa rakennusbisneksiään joten asuisin vanhassa kartanossa yksin pikkuveljieni kanssa. Äitini shoppailisi kaiket päivät kaukana Milanossa ja Pariisissa. Kävisin koulussa tekemässä kokeet ja ruinaamassa muilta oppilailta suihinottoa. Ihoni olisi pehmeä ja auringon kevyesti sävyttämä. Kiharat kastanjanväriset hiukseni ulottuisivat olkapäille asti. Äitini toisi Milanosta joka viikko uusimmat muotivaatteet ja sen jälkeen lähtisi heti taas pois. Kun muut hikoilisivat koulussa niin viettäisin iltapäivät rannalla tuhmien poikien kanssa suunnitellen tulevaisuutta jota ei ikinä onneksi tulisi. Polttaisin koko lapsuuteni ajan loputtomasti tupakkaa mutta jättäisin sen huomattuani ettei se estä pituuskasvuani.

Eläisin uskoen ettei mikään voi loppua koskaan. Elämä olisi ainoastaan esteettisiä nautintoja varten. Rakastelisin niitä jotka olisivat sillä hetkellä koko kaupungin kauneimpia. Söisin ainoastaan keittiömestarin viikkokausia kypsyttämiä herkkuja. Kuuntelisin elämäni aikana vain täydellisiä konsertteja, joissa maailman kauneimmista pojista valitut kuorot laulaisivat enkeliäänillään niin että jokainen kuulija puhkeisi kyyneliin. Mikään ei olisi minulle liian hyvää. Tekisin mielessäni pilkkaa Masan kaltaisista ihmisistä mutta olisin liian hyvätapainen tunnustaakseni sen julkisesti. Olisin poikkeuksellisen nuori ja lahjakas. Mutta olisin niin ylimielinen etten tekisi lahjakkuudellani mitään.

Lopulta kasvaisin aikuiseksi ja huomaisin että isäni on tienannut omaisuutensa upottamalla kilpailijansa sementtiin. Loputtomat päivät auringossa olisivat tuhonneet ihoni ja etelän miesten tapaan selkäkarvoistani voisi jo kutoa peiton Perun vuoristolaislapsille. Tuhmat pojat olisivat aikuistuneet ja muuttaneet työn perässä Torinoon Fiatin tehtaille. Tihertäisin muutaman teatraalisen kyyneleen ajan kulumisen muistolle. Söisin kaupungin parhaimmassa pastaravintolassa vielä yhden täydellisen illallisen ja ihailisin terassilta ilta-aurinkoa. Sitten menisin kotikartanon autotalliin ja ottaisin isäni punaisen Ferrarin. Ajaisin rantakallioille ja katselisin vielä hetken punertavan auringon viimeisiä säteitä. Lopulta käynnistäisin auton ja kiihdyttäisin alas jyrkänteeltä sinivihreään mereen hypistellen rukousnauhaa ja kiittäen siitä että sain elää onnellisen ja upean elämän.

Blogini isännän eli Ranneliikkeen aktivistit ovat taas ehtineet huolestumaan. Paavi on yrittänyt vierittää skandaaleitaan homojen niskaan samaan aikaan kun aktivisteilla on ollut täysi työ vakuutella ettei yksikään homo voisi syyllistyä mihinkään rikolliseen missään tilanteessa. Sehän on heteroiden juttu.

Ymmärtääkseni kaikki ovat yhtä mieltä siitä että homoseksuaaleja on maailmassa paljon enemmän kuin pedofiilejä. Niinpä myös katolisissa papeissa on määrällisesti huomattavasti enemmän homoja kuin pedareita. Kuitenkaan nämä homot eivät voi toteuttaa seksuaalisuuttaan vaan joutuvat pedareiden tavoin yrittämään sen tukahduttamista.

Eli hyvät Ranneliikkeen lukijat, katolisessa kirkossa on käynnissä melkoiset homopappien homosutinat. Varmasti löytyy myös ihan oikeita pedofiilejä, mutta suurin osa lapsia ahdistelleista papeista on mitä ilmeisemmin tavallisia homoseksuaaleja jotka eivät ole voineet luvallisesti jahdata toisia karvapyllyjä vaan ovat joutuneet sortumaan paremman puutteessa teini-ikäisiin kuoropoikiin.

On muuten varmaan ollut melkoinen homoeroottinen lataus noissa katolisen kirkon asumuksissa, varsinkin ennen vanhaan. On tietysti ollut surullista ja tuomittavaa hyväksikäyttöä mutta epäilemättä myös ihan hyvässä hengessä tapahtunutta homoilua. Eli papit ovat duunailleet keskenään, pojat keskenään ja välillä ollaan menty ristiin. Ei aina varmaankaan väkipakolla. Melkoinen vilske noissa asumuksissa on täytynyt käydä. Paavi varmaan voisi julkaista parhaimmat tarinat bestsellerinä.

Homoaktivistit näkevät valtavasti vaivaa yrittäessään jaotella ihmisen seksuaalisuutta. Olisiko se niin valtava isku homoliikkeelle jos jossain olisi pappi joka olisi puoliksi homoseksuaali ja puoliksi pedofiili? Luultavasti homot yrittäisivät piilottaa tämän ihmisen jonnekin luolaan ettei kukaan saisi ikinä tietää kyseisen friikin olemassaolosta. Jottei maine menisi.

Mikseivät sitten heterot tunne omaa asemaansa yhtä uhatuksi kun isä käyttää hyväksi tytärtään? Kuka tulisi mussuttamaan että on häpeällistä väittää tätä perheenisää heteroksi? Olisiko syy ehkä siinä ettei heteroiden tarvitse ostaa oikeuksiaan. Yläpuolella ei ole enää ketä voisi nuoleskella, korkeintaan jumala ja sen edustajat eli kapitalismi ja kirkko.

Teikäläisten aktivistit uskovat kovasti oman ulkokuoren kiillottamiseen. Kirjoitellaan positiivisia juttuja homoista, varsinkin ihmisistä jotka ovat tyylikkäitä, trendikkäitä ja menestyneitä. Ajatellaan että näin jopa kaikkein asenteellisimmatkin juntit ottaisivat homot paremmin vastaan. Olenko ainoa jonka mielestä tuo on aika läpinäkyvää ja koomista?

Onneksi en pidä itseäni homona joten mun ei myöskään tarvitse joka hetki ajatella mitä muut minusta ajattelevat. Teillä mahtaa olla aikamoisen rankkaa kun kaikki energia kuluu puhdasoppisen homouden vaalimiseen. Itse näen ihmisen seksuaalisuuden olevan omalaatuinen sekoitus kaikkea mahdollista. Täysin puhdasta, hohdokasta ja kiiltävää homoseksuaalisuutta on ainoastaan aktivistien omissa märissä unissa.

Ilmeisesti homoaktivisteilla on nykyään tekemisen pulaa ottaen huomioon että olette pääsemässä tai jo päässeet osaksi valtaväestöä. Jos pienen toiveen saisi esittää niin mua itseäni kiinnostaisi tietää mitä sen kiiltävän julkisivun alla tapahtuu. Kuinka yksinäisyys näkyy ulkokuorta ja nuoruutta palvovassa kulttuurissa? Melkoinen osa suomalaisista aikuisista homoista jotka tunnen on katkeroituneita vanhojapiikoja jotka eivät hae seuraa uskoen etteivät sitä enää ikinä saa. Mitä tekevät ne homot jotka eivät osaa sisustaa tai tehdä ruokaa?

Nahka-asuinen Göran rasvaa pakaroitaan Floralla ja katselee samalla mietteliäänä ikkunastaan ulos kadulle. Illalla olisi seksiklubilla taas toimintaa. Joku karvainen nalle työntää tänäänkin epäilemättä lavalla b-rappuunsa tavaroita joiden nimiä Göran ei edes uskalla mennä arvailemaan. Piiska viuhuu ja geishapalloa uppoaa kakkoseen. Ei ennen tällaista seksuaalista vapautta voinut kuvitellakaan Göran ajattelee. Niinpä hän riemuiten postaa Ranneliikkeen sivuille uutta kommenttia miten upeasti nykyään jokainen voi toteuttaa seksuaalisuuttaan.

Jostain kumman syystä Göran ei ole muutamaan päivään tavoittanut vanhaa ystäväänsä Taunoa. Taunollla oli paha tapa heilua alastomana pusikossa odottaen että joku tulisi vahingossa katselemaan. Ennen vanhaan vilauttelijoita pidettiin harmittomina kylähulluina mutta viime aikoina poliisi on ottanut yksinäisen vanhuksen hampaisiinsa. Talvella Tauno otettiin kiinni aamukuudelta kolmenkymmenen asteen pakkasesta esittelemästä itseään koiraa ulkoiluttavalle eläkeläismummolle Laakson puistossa. Syyte luettiin seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä ja raiskauksen suunnittelusta.

Göranin mielestä Tauno ei ole vielä osannut hyödyntää nykyistä seksuaalisen vapautuneisuuden aikaa oikealla tavalla. Nykyäänhän voi tehdä melkein mitä vaan kunhan tekee sitä mitä muutkin tekevät. Tärkeintä on että vapautuu jossain minne ei ole suoraa näköyhteyttä kadulta. Seksiklubit ja saunat ovat hyviä paikkoja vapautumiseen. Siellä voi työntää tavaraa hanuriin vaikka kuinka monta kiloa ja paikan pitäjä kuvaa kaiken blueraylle muutamalla kympillä. Eikä kukaan sivullinen joudu näkemään liian vapaamielisiä ihmisiä.

Göran muistelee omaa nuoruuttaan haikeudella. Kunpa silloin olisi saanut nauttia elämästä olemalla avoimesti sitä mitä on. Kyllä nykynuorten kelpaa kun on nettiä ja chattia ja ties mitä. Toista se oli omassa nuoruudessa kun kaikki piti pitää salassa. Göran muistelee niitä päiviä kun istuttiin poikaporukalla Vänninkäisen maitolavan nurkalla ja tehtiin yhdessä juttuja joita pojat tekivät ennen keskenään kun ei vielä tyttöjä saatu. Silloin piti leikkiä jotain mitä ei oikeasti ollut ja puhua tytöistä. Muuten joutui kiusatuksi. Nyt Göran voi napata kainaloonsa minkä tahansa viiksekkään Tom of Finland-kloonin eikä kukaan uskalla sanoa mitään ivallista syrjintäsyytteen pelossa.

Tosin Göran ei ole varma voisiko ihan samanlaista poikien välistä kokeilua enää tapahtua tänä päivänä. Ensimmäinen paikalle vahingossa osunut aikuinen soittaisi lastensuojeluun ja sieltä lähetettäisiin joku tutkimaan onko poikien käyttäytyminen oire koetusta hyväksikäytöstä tai vanhempien alkoholismista. Nolatut pojat joutuisivat todistelemaan kerta toisensa jälkeen psykiatrille ettei isä hiivi yöllä salaa huoneeseen. Ja auta armias jos joku pojista olisi täyttänyt 18 vuotta ja loput eivät. Iltapäivälehdet repisivät lööppiä pedofiliaskandaalista. Göran kurtistaa mietteliäänä kulmiaan. Seksuaalinen vapautuminen ei sovi alaikäisille.

Mutta eipä hätää. Göran on Ranneliikkeenkin sivuilta huomannut kuinka paljon uutta kivaa on tulossa. Metroseksuaalisuus on tullut jäädäkseen. Heteromies voi laittaa korviksen vasempaan korvaan ja vaaleanpunaisen pikeepaidan jotta voi vähän hassutella suuntautumisellaan. Sillä lailla sopivasti muttei liikaa. On myös neo- ja nanoseksuaalisuutta ja ilmeisesti myös mikroseksuaalisuutta. Göran ei muista puoliakaan siitä mitä ne tarkoittavat mutta yhtä kaikki voi tätä itsensä toteuttamisen riemua.

Itse asiassa Göran haluaisi kutsua nykyisiä trendejä elämysteollisuudeksi. On kaupallista pornoa, dvd:tä ja erilaisia luolia joissa latvialaiset kirvesmiehet nälkäpalkalla nylkyttävät itseään rautatankoa vasten voihkien muutaman sanan englannin kielen sanavarastollaan jotain rivoa. Netissä on kaupallisia treffipalveluita joiden kautta voi hakea itselleen sopivaksi katsottua seuraa. Esimerkiksi hairyballs.com varmistaa luotettavasti ettei alle 25-vuotiaalta näyttävä nuori mies pääse rekisteröitymään ilman pankkitunnistetta. Göraninkin mielestä on tärkeä kertoa heteroille että homot eivät voi etsiä nuorelta näyttäviä kumppaneja vaan ainoa ja oikea hyväksytty miehen muoto on maskuliininen lihaskimppu. Sivusto on myös luonnollisesti saanut reilun kaupan kunniamerkin syrjinnän vastaisesta toiminnastaan.

Göran haluaa kiittää homojärjestöjä ympäri läntisen maailman myötävaikutuksesta nykyiseen tilanteeseen. On se huikeaa kun voi illalla ajaa pinkki paita päällä metrolla Itikseen, ostaa siellä Citymarketista dildo ja kuljettaa se mustassa läpinäkymättömässä muovipussissa kotiin. Tai kätkeä se takin povitaskuun ja marssia loppuillasta pornoluolaan työntelemään sitä omaan tai naapurin tuhkaluukkuun dark roomissa. Se on sitä oikeaa vapautumista josta ei osattu edes hippiaikoina unelmoida.