Yksi monista kummallisista asioista elämässäni on outo rakkaussuhde jalkapalloon. Poikkeavaksi tämän mieltymyksen tekee jo syntyminen Suomeen, missä intohimoisia futisfaneja on hyvin vähän. En myöskään arvosta urheilullisuutta enkä edes koe että voittamisessa olisi mitään erityisen kiinnostavaa. Siltä osin onkin hyvä että olen syntynyt suomalaiseksi jalkapallofaniksi. Mehän emme ikinä tule voittamaan mitään.
Rakkauteni jalkapalloon lähtee siitä ajatuksesta että aikuistenkin pelin pitäisi olla luovaa leikkiä. Ikäänkuin kirkon edessä palloa potkivat pikkupojat olisivat menneet aikakoneeseen ja kasvaneet hetkessä kokoa menettämättä kuitenkaan lapsen sieluaan ja leikkisyyttään. Tehokkuuteen ja tulokseen pyrkivä huippujalkapallo on ajat sitten mennyt menojaan vastakkaiseen suuntaan, mutta jalkapallon sielun voi vielä löytää lasten tai lapsekkaiden aikuisten puisto- ja rantapeleistä. Kun tilaa on vähän, se täytyy käyttää ovelasti hyväkseen. Pienessä tilassa kukaan ei arvosta sinua jos kiskaiset pallon voimalla maaliin. Saat arvostusta vasta kun pystyt taidoillasi saamaan muut pelaajat näyttämään naurettavilta.
Raha on tuhonnut kansainvälisen jalkapallon lopullisesti tällä vuosituhannella. Paitakauppa ja tv-oikeuksien myyminen on seuroille itse peliä tärkeämpää. Riskejä ei haluta ottaa eikä pelaajille sallita enää pelillisiä vapauksia. Luovuutta ja pelikäsitystä ei enää osata arvostaa koska sitä ei tarvita yhtä paljon kuin ennen. Kun tempo on kova eikä aikaa ole miettiä seuraavaa siirtoa niin fyysiset ominaisuudet ja hyvä perustekniikka riittävät menestymiseen. Niinpä media ja fanit joutuvat hehkuttamaan pelaajia jotka usein ovat lahjakkaita ainoastaan urheilijan fysiikaltaan.
Useimmat ei-heterot katsovat minua epäuskoisen kauhistuneina kun kerron rakastavani jalkapalloa. Valitettavasti minä en voi mitään sille että Englannissa sivistymättömät homofobiset miespuoliset juntit ovat kautta historian pitäneet lajista. Suomessa taas Veikkauksen monopoliaseman vuoksi harrastettiin ennen vanhaan innokkaasti vakioveikkausta, jota varten täytyi olla perillä englantilaisesta futiksesta. Niinpä monelle suomalaiselle yhä vieläkin jalkapallo on yhtä kuin Englanti. Useimmissa muissa maissa ottelutapahtuma on aina ollut vähän enemmän koko perheen yhteinen juttu.
Rakkauteni jalkapalloon on ennen kaikkea unelmaa siitä ettei sielultaan ja mieleltään tarvitse koskaan kasvaa isoksi ja tylsäksi suorittavaksi aikuiseksi. Kävisikö esimerkiksi kaikkien tuntema Ronaldinho? Kun muut ravaavat ahkerasti ympäri kenttää ja tekevät nöyrästi ennalta-arvattavia siirtoja niin Dinho löntystelee jossain kuvan ulkopuolella. Jossain vaiheessa kuitenkin pallo pelataan hänelle ja yhdellä luovalla siirrolla syntyy jotain mihin muut eivät tolkuttomalla laukkaamisellaan pystyneet edellisen tunnin aikana. Ja mikä hienointa Ronaldinhon kasvoilla nähdään silloin fantastisen aurinkoinen lapsimainen hymy. Kaikki tietenkään eivät voi olla taidoiltaan Ronaldinhoja mutta useimmat voisivat olla halutessaan vähän enemmän leikki-ikäisiä lapsia.
En voi omalta kohdaltani myöskään sivuuttaa kulttuurijuttuja. Vaikka olenkin syntyperäinen suomalainen niin kontaktit suomalaisen valtaväestön kanssa ovat jääneet vuosien varrella melko pinnallisiksi. Yhteisiä asioita ja kiinnostuksen kohteita kun on aina näyttänyt olevan aika vähän. Niinpä olen harrastanut kieliä, unelmoinut vieraista maista ja vähemmän julmasta ilmastosta. Sattumoisin useimmat niistä vieraista kulttuureista joista olen ollut kiinnostunut ovat olleet niitä joissa futis on tärkeimpiä puheenaiheita ja iso osa elämää. Näin ollen myös matkustaessa usein on tuntunut siltä että on heti ollut joku keino jonka avulla pystyy keskustelemaan paikallisten kanssa. Kotona Suomessa taas jalkapallon seuraaminen on pieni alakulttuuri ja sen kautta ei tutustu valtaväestöön. Toivottavasti vielä joskus opin juttelemaan ns. perussuomalaisten kanssa saunomisesta tai Koskenkorvan hinnasta.
Niin hölmöltä kuin se ehkä kuulostaakin niin jalkapallon seuraaminen on itselleni myös jonkinlainen poliittinen kannanotto. Kaikkialla maailmassa ihmiset tuijottavat yhä enemmän kotisohvalta käsin Hollywood-roskaansa. Se on toki heidän oikeutensa mutta pidän kehitystä silti hyvin huolestuttavana. Toivon että tulevat suomalaiset sukupolvet saavat elää eurooppalaisessa kulttuurissa ja oppivat arvostamaan sitä omaa hyvää mikä vielä on jäljellä. Jalkapallo antaa myös monipuolisemman kuvan vähemmän kehittyneistä maista. Etelä-Amerikasta ja Afrikasta nousee futiksen kautta muutakin kerrottavaa kuin iänikuiset sissisodat ja korruptio. Muistutettakoon vielä että yksikään diktatuurimaa (Neuvostoliitto, USA, Kiina yms.) ei ole koskaan erityisemmin loistanut jalkapallossa. Niinpä haluaisin säilyttää kaiken kyynisyyden alla pienen murusen idealismia toivomalla kapitalismia ja USA:ta pilkkaavan idolini Diego Maradonan pyyhkivän pöytää vastaan tulevilla läntisen maailman edustajilla.
Miten päättyvät nyt käynnissä olevat kisat? Nähtyjen pelien perusteella Brasilia tulee valitettavasti voittamaan mestaruuden. On absurdia joutua valittelemaan brassien kohdalla tuollaista asiaa. Tämän vuosituhannen Brasiliat eivät kuitenkaan ole olleet enää minkäänlaista sukua niille menneiden aikojen loistaville joukkueille, jotka tuntuivat pystyvän tekemään pallon kanssa melkein mitä vaan. Kun muistamme että Brasilia on maailman suurin jalkapallomaa ja taitavien pelaajien varanto on yhä vieläkin lähes loppumaton, sitä kammottavampaan valoon joutuu nykyinen kyyniseen puolustamiseen perustuva pelitapa. Kuin pisteeksi i:n päälle mulkku valmentaja Dunga on jättänyt Ronaldinhon kotiin. Mitäpä he luovuudella tekisivätkään. Laskelmoivan pelitapansa ja erinomaisen pitävän puolustuksensa kautta he kuitenkin tulevat voittamaan mestaruuden. Selkeästi lahjakkaampi Argentiina pääsee lähelle, mutta kompastuu De Michelisin kaltaisiin kömpelöihin puolustajiin. Euroopan parhaimman maan Espanjan lopullinen iskukyky on tätä kirjoitettaessa vielä pieni kysymysmerkki. Muiden joukkueiden materiaali ei riitä mestaruuteen asti.
Masa haluaa lopuksi toivottaa kaikille lukijoilleen oikein hyvää juhannusta! Muistakaa keskikesän juhlan aikana tehdä asioita joita FIFA, Pele ja tossufirmat eivät ikinä hyväksyisi!