Yksi ihmiskunnan suurimpia koossapitäviä voimia kautta historian on ollut yksilöiden loputon erilaisuus. Ideologinen ja kulttuurinen yhdenmukaistaminen on aina tuottanut ongelmia. Erilaisten ja eri mieltä olevien ihmisten hallitseminen on kuitenkin paljon haastavampaa puuhaa kuin kuuliaisten lampaiden luotsaaminen. Siksi vallanpitäjät ympäri maailman suosivat mahdollisimman pitkälle vietyä yhdenmukaistamista. Mitä paremmin he tässä onnistuvat, sen huonommalla mallilla koko yhteiskunta on. Erilaisuus on yhä edelleen avain useampaan kuin yhteen mahdolliseen elämäntapaan ja maailmankatsomukseen.
Oman erilaisuuden mittasuhteet verrattuna generisoituun keskimääräiseen tallaajaan voi aika hyvin testata seuraavanlaisella ajatusleikillä. Miten maailma pyörisi jos seuraavan kuukauden aikana jokainen maapallon asukas muuttuisi juuri Sinun kaltaiseksesi? Vielä hauskemman skenaarion saisi vaihtamalla aikamääreen yhdeksi yöksi, mutta joustavina ja reiluina ihmisinä annamme muille hieman sopeutumisaikaa. Yhden yön muutos kun johtaisi ainoastaan kaaokseen.
Epäilemättä nykyinen yhteiskunta pysyy parhaiten kasassa ns. keskivertoihmisten kautta. Kulutukseen perustuva järjestelmä pyörii ainoastaan jos innokkaita kuluttajia on tarpeeksi. Tavis haluaa itselleen ja perheelleen hyvän elintason eikä kysele tyhmiä. Hän on valmis riitelemään vasta kun oma toimeentulo on uhattuna. Yritteliäät moniosaajat olisivat varmasti kansantaloudellisesti tuottavia, mutta he osaisivat myös vaatia kunnon korvausta palveluksistaan. Heillä olisi myös kapasiteettia ryhtyä tarvittaessa kapinoimaan. Vallanpitäjille ehdottomasti arvokkain aines on kuuliainen ja nöyrä keskiluokka, jonka suurimmat unelmat löytyvät nettikauppojen katalogeista. Vaikka nykymeno perustuukin unelmaan ikuisesta talouskasvusta ja entistä kovemmasta kulutuksesta, suurin uhka status quolle on yhteiskunnan perustusten järkkyminen. Köyhtymisen ja ostovoiman romahtamisen kun voi aina kuitata leikkaamalla julkisen sektorin ja sosiaaliturvan kokonaan pois.
Tänä aamuna heräsin maailmaan, joka oli aloittanut muuttumisen Masan kaltaiseksi. Raottamalla verhoja huomasin parkkipaikkojen olevan arkiaamunakin täynnä autoja. Kukaan ei näyttänyt olevan menossa mihinkään vielä moneen tuntiin, kenties jopa vuorokausiin. Joihinkin autoihin oli jo ehtinyt ilmestymään myytävänä-lappu. Helsinkiin matkalla olevat bussit näyttivät kumman tyhjiltä ja kuskit ihmettelivät ruuhkien vaihtuneen matkustajakatoon. Myöhemmin päivällä iltaa kohti mentäessä ihmiset alkoivat täyttää julkisia kulkuneuvoja, mutta ajelivat päämäärättöminä ympäriinsä paikkaan X menemisen sijasta. Moottoriteillä muutamat työkykyiset ja vielä muuttumattomat saivat kaasutella rauhassa yksinään. Päivän edetessä netin myyntipalstat täyttyivät vähitellen käytettyjen henkilöautojen myynti-ilmoituksista. Kukaan tosin ei ollut valmis maksamaan itse autoista juuri mitään.
Kaupan ala huomaisi aika nopeasti olevansa haastavan tilanteen edessä. Tarvittaisiin aika monta palaveria ja sotasuunnitelmaa, jotta keksittäisiin miksi ihmiset ovat nopeasti lakkaamassa ostamasta. Mitä kalliimmasta merkkitavarasta olisi kyse, sitä varmemmin myyjät saisivat kaivella taskujaan koko työpäivän ajan. Myynnin äkillisesti romahtaessa jo ensi viikolla ostajia yritettäisiin kosiskella jättiläismäisin tarjouksin. Suuret köyhältä näyttävät Massat kävisivät aina välillä paikalla räpläämässä tuotteita ja lähtisivät kohta pois huomattuaan, että hinnat olivat alennettuinakin heidän budjettiensa ulkopuolella. Ja eivät he ehkä olisi muutenkaan ostaneet, mutta ilmainen vesiautomaatti ja vessa houkuttelivat paikalle. Parin kuukauden kuluttua suurin osa kauppaketjuista ja putiikeista joutuisi sulkemaan ovensa. Kokonaiset kauppakeskukset etsisivät jatkuvasti uusia omistajia mutta tuloksetta. Kalliit rakennelmat olisivat täynnä epämääräisesti käyttäytyviä köyhän oloisia pervoja, joista kukaan ei käytännössä ikinä ostaisi mitään arvokasta vaan jokainen ainoastaan kuluttaisi aikaansa. Lopulta kauppakeskukset menisivät konkurssiin ja tyhjenevät ostoskeitaat otettaisiin ilmaiseksi kaupungin kerhotiloiksi.
Suhtautuminen työntekoon järkyttäisi välittömästi yhteiskunnan perusteita. Ihan jokainen ei voi kuitenkaan olla työkyvytön, vajaakuntoinen tai muuten vaan kykenemätön/haluton ansiotyöhön. Jäljelle jäisi myös niitä, jotka tekisivät työtä mutta erilaisin motiivein. Raha ei enää voisi olla ainoa kannuste vaan työtä tehtäisiin jos ja kun se tuntuisi mielekkäältä. Ruokatunnit ja kahvitauot venyisivät tuntien mittaisiksi ja töihin tultaisiin keskipäivällä jos energiaa ja intoa riittäisi. Vastaavasti pois lähdettäisiin vähän aikaisemmin. Sairaaloissa ja vanhainkodeissa yms. lojuvat raukat olisivat tästä luonnollisesti kovin pahoillaan. Bisneselämä kärsisi varmasti kaikista eniten. Kukaan ei olisi kiinnostunut markkinoinnista eikä kehenkään sen opit edes tehoaisi. Kauppakorkea suljettaisiin ensimmäisenä kun sinne ei kukaan ikinä pyrkisi. Työ ja opiskelu kiinnostaisi vain jos se olisi helppoa, hauskaa ja mahdollisimman vähän kuormittavaa. Tosin kun ihmiset jaksaisivat tehdä korkeintaan muutaman tunnin työpäiviä (niitäkin kerran kuussa torstaisin), myös työtä riittäisi useammalle ja työtahti olisi siedettävä. Mitään kunnon palkkoja olisi tosin turha tällöin odottaa.
Avainasemaan nousisi ihmisten motivointi. Koska kukaan ei enää haluaisi lähteä opintolainan, toimistotyön ja rivitalounelman oravanpyörään, yhteiskuntatieteilijöiden tulisi löytää avaimia porukoiden houkuttelemiseksi tekemään nöyriä näkymättömiä rutiiniduuneja. Kun aniharva myöskään uskoisi mihinkään (uskonnot, auktoriteetit ja esikuvat katoaisivat pois) ja epäilisi kaikkea mahdollista, kaikenlainen median kautta ylhäältä alaspäin suoritettava ohjeistus kääntyisi itseään vastaan. Kuluisi vuosia ellei vuosikymmeniä ennen kuin joku keksisi mikä olisi se juttu, jolla ihmiset houkuteltaisiin tekemään välttämättömiä mutta epämukavia asioita. Jeesukseen, Allahiin, talouskasvuun tai eläkerahastoon vetoaminen saisi aikaan ainoastaan huvittuneet röhönaurut.
Perhekeskeisen yhteiskunnan perusteet romahtaisivat myös totaalisesti. Ranneliikkeen palstoilta tuttu avioliittovänkääminen loppuisi kun ketään ei oikein kiinnostaisi sitoutua yhteen ja samaan ihmiseen. Ja jos joku sattui haluamaan pysyvän partnerin, kristillisen vihkimisen arvoa ei pystyttäisi enää ymmärtämään. Toki yhä edelleen ihmiset viihtyisivät pitkään toistensa seurassa, mutta vapaaehtoisesti ja ilman sitoumuksia. Mitä ilmeisimmin lapsilla olisi yhtä aikaa useampia isiä ja äitejä ja erilainen joukko vaihtuvia naapurin setiä ja tätejä. Perhekeskeisyys vaihtuisi suurempaan yhteisöllisyyteen, mikä joidenkin mielestä voisi tuntua epämukavalta ja häilyvältä. Ihmiset harvoin juurtuisivat yhteen paikkaan vaan vaeltaisivat vuodenaikojen, työtilaisuuksien ja harrastusten ohjaamina. Varsinkin talvella valtavat ihmislaumat siirtyisivät erilaisilla halpakulkuneuvoilla eteläisille leveysasteille lämpimän meren ääreen nauttimaan auringosta ja toisistaan. Kunnon hotelleihin aika harvalla olisi varaa, mutta telttailun ja erilaisten tilapäisten asumusten suosio nousisi räjähdysmäisesti. Pizzerioiden takahuoneilla olisi aivan infernaalinen kysyntä.
Ihmiskunta löytäisi eräänlaisen modernin version nomadismista. Voisi kai kuvitella maailman muokkautuvan eräänlaiseksi isoksi romanileiriksi, eikä olisi mitään erityisen hyvää syytä pysyä samassa paikassa samojen ihmisten kanssa loputtoman kauan. Toki vieläkin olisi niitä Masan kaltaisia onnettomia, jotka tuntisivat velvollisuudekseen sitoutua yhteen paikkaan siellä olevien itselle tärkeiden ihmisten vuoksi. Mutta siitä huolimatta suurimmalla osalla olisi matkaajan levoton mutta utelias sielu. Ekologisesti ajatellen ihmisten siirtyminen pitäisi järjestää fiksulla ja ympäristöä mahd. vähän kuormittavalla tavalla. Koska ihmisillä olisi enemmän aikaa, siirtyminen voisi tapahtua pääosin junilla. Kun vielä matkustelu on terapeuttista ja maailmaa avartavaa, kelakorvauksen jälkeinen laivajunalipun hinta Helsingistä Malagaan tai Ateenaan maksaisi noin 40 euroa. Etukupongilla saisi ravintolavaunussa kaupan päälle ilmaisen kaljan.
Luonnollisesti myös yleiset käsitykset seksuaalisuudesta heittäisivät täysin häränpyllyä. On epärealistista ajatella, että kaikilla ihmisillä voisi koskaan olla ihan samanlaiset mieltymykset. Siitä huolimatta kaikenlainen pervoilu ja poikkeava seksuaalikäyttäytyminen muodostuisi normiksi. Ne, joiden seksuaalisuus on tällä hetkellä halveksittua ja vähäteltyä, voisivat tuntea olevansa valtavirtaa. Vastaavasti tylsää tavallisuutta ihannoivat normihomot joutuisivat pohtimaan mihin heteroiden keskiluokkaiseen malliin pitäisi hattu kourassa sulautua, kun ei olisi enää koko keskiluokkaa tai normaaliksi käsitettävää seksuaalikulttuuria. On selvää, että myös moraaliin liittyviä kysymyksiä jouduttaisiin arvioimaan uudelleen. Erilaisten jeesustelijoiden ja valtasuhteilla onanoivien puritaanigurujen menetettyä auktoriteettiasemansa voitaisiin palata 70-luvulta tuttuihin seksuaalisen vapautumisen ajatuksiin. Jokainen saisi toteuttaa seksuaalisuuttaan kunhan kunnioittaisi toisen tahtoa. Kasvettaisiin pienestä pitäen siihen, että seksuaalisuus on arkinen ihan tavallinen asia ilman turhaa mystifiointia.
Jotta en maalaisi kopiomaailmastani täydellistä paratiisia, täytyy myös tuoda esille sen ongelmia. Tehokkuus, työteliäisyys ja teknologia ovat tuoneet myös paljon hyvää. On realistista myöntää, ettei omassa maailmassani tiede ja tutkimus pystyisi pysymään enää nykyisellä tasolla. Monilla aloilla olisi jatkuvasti huutava pula työvoimasta ja osaajista. Infrastruktuurin ja yleisen toimivuuden puolella mentäisiin taaksepäin. Voin myös hyvin kuvitella, että kunnianhimoiset ihmiset eivät viihtyisi Tämän Aamun Maailmassani. Tai ehkä sittenkin koska he niinä harvoina kunnianhimoisina pääsisivät helposti huipulle muiden keskittyessä pitämään hauskaa. Rinnakkaismaailmassani ei välttämättä saisi nykyisen kaltaista hoitoa eivätkä ihmiset aina eläisi huippulaadukasta elämää. Tavaramereen rakastuneet huomaisivat tuotteiden valmistajien menevän toinen toisensa jälkeen konkurssiin. Nykymenoon tykästyneet kokisivat astuvansa dekadenssiin, jossa ei ole mitään erityistä siveellisyyttä. Kunnes hekin vähitellen muuttuisivat ja alkaisivat nauttimaan elämästään.
Monelle voisi tulla järkytyksenä se miltä maailma ja sen ihmiset näyttäisivät. Suurkaupunkien keskustat eivät olisi enää samanlaisia elitististen luksusputiikkien valomeriä, vaan tilalla olisi melko vaatimattomia peruselintarvikkeita ja yksinkertaisia päivittäistavaroita myyviä latoja. Ihmiset saattaisivat näyttää hoitamattomilta ja joskus jopa epäsiisteiltä. Kun rahaa olisi vähemmän, sitä olisi myös vähemmän haaskattavaksi ulkoiseen olemukseen ja kalliisiin merkkivaatteisiin. Laadukkaat ravintolat kuolisivat pois ja kaupunkien puistot täyttyisivät entistä helpommin ulkona syövistä ja juovista ihmisistä. Jäljelle jäisi halpoja kulmabaareja, hintavat importtijuomat jäisivät homehtumaan maahantuojien varastoihin. Kukaan ei pelaisi enää jääkiekkoa. Jäähalleista tehtäisiin citylehmille navettoja. Suomalaiset keskittyisivät palvomaan jalkapalloa, mutta sitäkin kurittomasti, tehottomasti ja laiskasti.
Myös maailmanpolitiikka näyttäisi melko erilaiselta. Olisi aika vaikeaa uhata hienoilla tehokkailla aseilla, kun niitä ei kuitenkaan oikeasti jaksettaisi käyttää. Mitään armeijaa tuskin voisi komentaa jos kukaan ei tunnustaisi auktoriteetteja. Olisiko edes mieltä järjestää vaaleja, kun kaikki kuitenkin olisivat jonkin sortin anarkistisia kommunisteja? Jokainen kaupunki voisi valita oman neuvostonsa, joka päättäisi yhteisten varojen jakamisesta mahdollisimman tasapuolisesti. Jos jotain ylempää elintä kaivattaisiin niin KELA:n johtokunta voisi toimia maan virallisena hallituksena. Muiden maiden kansssa olisi muodollisen ystävälliset mutta sopivan etäiset välit. EU:n ja NATO:n kaltaiset oligarkkien kusetukset kuolisivat vähitellen pois. Jokainen katu jokaisessa kaupungissa ja jokaisessa maassa voisi päättää omista asioistaan ilman korruptoituneiden universaalien besserwissereiden ohjeistusta. Riitatilanteissa maan hallitus eli KELA:n johto uhkaisi tukien menetyksellä, jolloin kaikki osapuolet olisivat käytännössä pakotettuja löytämään kompromisseja.