Postiamasalta

Viime aikoina ollaan eri puolilla etsitty selityksiä suvaitsemattomuuden ja populisimin nousulle. Kaveri sanoi mielestäni hyvinkin osuvasti että tällä hetkellä on ihan okei olla tyhmä. Ei tarvitse suvaita yhtään mitään kun julkisuuden henkilötkin kertovat että hekään eivät enää jaksa yrittää ymmärtää. Omat perusteettomat vihaamiset ovat jotenkin vähemmän hävettäviä sitä mukaa kun ilmestyy muita jotka eivät myöskään halua enää sietää. Kuka vielä väittikään ettei ihminen muka olisi laumaeläin.

Puheet laman nostattamasta katkeruudesta ovat Suomen kohdalla höpöhöpöä. Kuinkakohan moni näistä sisäsiittoisista kyynisistä valittajista oikeasti on joutunut laman takia tinkimään yhtään mistään? Hyvin harva näistä "isäm maan" ystävistä on koskaan käynyt katsomassa elämää yhdessäkään kehitysmaassa. Silti he ovat itse niitä joilta on viety niin valtavasti ja niin suurella vääryydellä. Ehkä se vääryys on siinä että ennen oli varaa joka päivä kolmeen tuoppiin kun nyt ei hidastunut talouskasvu olekaan nostanut tuoppien määrää neljään.

Usein valtalehtien kolumnistit ja muut tukityöllistetyt lahjattomuudet esittävät että erilaisuuden hyväksyminen vaatisi tottumista ja harjoittelua. Ja että ennakkoluuloja on aina puolin ja toisin. Oikeasti huonompia kliseitä ei enää voi keksiä. Mitä hemmetin harjoittelua vaatii että on valmis kohtaamaan toisen ihmisenä? Kysymys ei kuitenkaan ole mistään ydinfysiikasta. Tyhmiä ja suvaitsemattomia ihmisiä ei tarvitsisi aina puolustella ja paapoa.

Seksuaalivähemmistöjen joutuminen sisäsiittoisten junttien tulilinjalle kertoo aika paljon siitä miten tyhjästä "ongelmia" täytyy repiä saadakseen julkisuutta. Useimpien populistien kotikylissä ei ikinä näe ulkomaalaisia tai julkihomoja. Erilaisuus on Suomessa kasaantunut harvoille alueille. On siis hyvin helppo hypätä ensimmäiseen bussiin ja ajaa sauvakävelemään jonnekin missä apaattisen näköisiä tuulipukuja ei enää erota toisistaan.

Saadakseen tyhmien ja vielä tyhmempien ihmisten äänet on ehdottomasti aina vedottava näiden turvallisuushakuiseen maailmankuvaan. Tarvitaan kipeästi uusia uhkia joilla voidaan puolustella tarvetta tiukentaa kuria ja järjestystä. Aivan sama toistuu ympäri maapalloa melkein identtisellä kaavalla. Suurvaltojen kenraaleille ja muille nationalisteille kylmän sodan loppuminen on ollut järkyttävä takaisku. Sen jälkeen internet mullisti tiedonvälityksen ja teki ihmisten manipuloimisesta haastavampaa. Viime vuosina ollaankin epätoivon vimmalla etsitty koko ajan uusia vihollisia ja nostatettu keinotekoisia hysterioita.

Tiedonvälityksen ja muun liikkumisen vapauduttua vallanpitäjillä on ollut aika skitsofreninen asenne nouseviin populistipuolueisiin. Toisaalta Jumalan korvannut Ikuinen Talouskasvu ei tykkää ollenkaan uusoikeiston herättämästä levottomuudesta. Toisaalta kuitenkin populistit kaipaavat tiukempia johtajia, lisääntynyttä valvontaa ja ankarampaa kuria. Ei siis yhtään hullumpi "vihollinen" hallitsijoille jotka niin mielellään tarttuvat noihin toiveisiin. Niinpä ei kannata ihmetellä sitä miten meillä Suomessakin kaiken maailman Halla-ahoja ynnä muita vastaavia mikkihiiriä yritetään "ymmärtää" hiljaiseksi ottamalla heidän kehittymättömiä "ajatuksiaan" mukaan keskusteluihin tasapuolisuuden nimissä.

Populisteja tulee ja menee. Joka ajalla on omat Pelle Hermanninsa. Näiden äänestäjät kyllästyvät aika nopeasti sen jälkeen kun huomaavat etteivät omat sankarit eduskunnassa muuttaneetkaan yhtään mitään. Omasta mielestäni Persujen ja muiden vastaavien vaikutus on paljon vaarallisempi kiertoteitse. Vallanpitäjät poimivat oikeistopopulistien ohjelmista niitä yksityiskohtia jotka ovat heille itselleen edullisia. Sitten sorvataan uusia lakeja, tehdään tiukennuksia sinne ja tänne. Koska mukamas halutaan tulla vastaan tyytymätöntä kansaa (ja populistithan tuon tyytymättömyyden ovat aina omineet itselleen) samalla kun ne todelliset motiivit on jossain ihan muualla.

Olen paasannut tästä samasta asiasta blogista toiseen vähän eri sanoin. Liian monia ihmisiä kiinnostaa ainoastaan kuluttaminen ja kaikki mikä häiritsee shoppailua on peräisin suoraan Saatanasta. Mistään ei haluta enää maksaa mitään ylimääräistä. Suomi ja koko muu Eurooppa oikeistolaistuu ja kaupallistuu kovaa vauhtia. Toisinajattelu on jäänyt yksittäisten ja yksinäisten friikkien ja aktivistien puuhasteluksi. Edes taiteilijat ja älyköt eivät vaivaudu enää kovin usein puolustamaan arvoliberalismia.

Hemmettiin siis pakkomielle järjettömän nopeasta talouskasvusta ja tehokkuusmittauksista! Yhtä lailla tunkiolle voi heittää suomalaisen tarpeen mielistellä milloin ketäkin. Neuvostoliitosta ollaan onneksi päästy eroon, nyt on vuorossa EU ja NATO. Isojen länsimaiden vainoharhat ovat kuitenkin syntyneet ihan eri lähtökohdista. Meillä ei ole erityistä pelkoa terrorismista. Maahanmuuttajista tuskin on ollut kohtuutonta harmia kenellekään kun niitä on edelleen häviävän pieni osa väestöstä. Valtavirrasta poikkeavaa seksuaalisuuttakaan ei voi vihata uskonnollisella kiihkolla meidän kaltaisessamme maallistuneessa pohjoismaassa. Mutku ne muut. Mutku ne isotkin pojat.

Näiden uusfasistien, kaiken maailman siilitukkien ja pilottitakkien "ideologia" on oikeasti täyttä scheissea. Kuinka moni joensuulainen skini on joutunut aamuisin heräämään minareettien rukouskutsuun? Kuinka monen kaljamahaisen hieltä haisevan metsurin naisen on joskus ulkomaalainen vienyt? Miten maapallon väkiluku kasvaa jatkuvasti jos homot ja pedofiilit vaanivat jokaisella kadulla ja syöksevät kokonaisia kansakuntia moraaliseen rappioon?

Oikeistopopulismi on nykyisessä Euroopassa naurettavaa siksikin että EU on jyrännyt kaiken vaihtoehtoisen ja vähänkin liberaalilta haiskahtavan yli. Surullisia esimerkkejä ovat vaikkapa Amsterdam ja Kööpenhamina. Vapaasta rakkaudesta ja nautintomyönteisestä ajattelusta ei ole enää yhtään mitään jäljellä. Miten pirussa voidaan vaatia kurin ja järjestyksen palauttamista kun kohta ei uskalla muutenkaan enää hengittää ilman lupaa? Olen jankannut tätä samaa vuosikausia ja aion jankata jatkossakin.

Anna kaikkien kukkien kukkia- ajattelu on vaihtunut kylmään valvontayhteiskuntaan. George Orwell, kuka muistaa? Euroopassa tuhotaan romaanileirejä, rakennetaan isompia vankiloita ja tiukennetaan lakeja. Pelottavinta on se että kun kerran on annettu oikeudet internetin sensuroimiseksi, kiristetty tuntuvasti tuomioita eri rikoksista ja saatu kadut täyteen valvontakameroita niin sitä kehitystä ei enää otetakaan takaisin. Onko meillä oikeus jättää tällainen perintö seuraaville sukupolville vain siksi että me halutaan mennä joukon jatkona turhia kyselemättä?

Harmaana hiljaisena lauantaipäivänä joukko tuulipukuisia ihmisiä värjöttelee syksyisellä uimarannalla. Suomalaiseen tapaan ihmiset eivät ole yhdessä kasassa vaan ovat jättäneet kohteliaasti viiden metrin välit toisiinsa. Kasvot ovat odottavia, vakavia ja ilmeettömiä. Eturiviin on raahattu kymmenkunta kehitysvammaista koska "terveiden" mielestä vammaiset tarvitsevat koko ajan ohjelmaa sisällöttömään arkeensa. Ihan mikä vaan kelpaa.

Huomaan laiturilla sukelluspukuisia miehiä. Nämä heittävät yhden joukostaan veteen ja kohta ilmoille kajahtaa eloton mekaaninen "ääää" huuto. Äänessä ei ole pelkoa, ainoastaan nöyrää suorittamista. Meressä kelluvalle äijälle heitetään pelastusrengas ja puolen minuutin sisällä mies on takaisin laiturilla. Kehitysvammaiset eivät näytä erityisen innostuneilta. Ensimmäiset alkavat tehdä lähtöä paikalta. Espoolaisen lähiön kyläjuhlan huippukohta on juuri ohitettu. Useimmat tuntuivat miettivän kannattiko paikalle raahautua kahdeksi minuutiksi.

Jäin jälkeenpäin pohtimaan loppuivatko kyläjuhlan järjestäjiltä ainoastaan ideat. Meripelastusnäytöksen ja kirpputorin pystyy järjestämään muutaman ihmisen voimin ja ilman suurempaa panostusta. Vai ovatko ihmiset jo kokonaan luopuneet ajatuksesta että meilläkin voisi olla jotain yhteisöllistä? Mitäpäs jos porukka ei enää haluakaan tavata toisiaan? On liian kiire palautua raskaasta työviikosta, kivuliaat kuukautiset ja Kimi tai joku ajaa ensi vuonna taas tulosruudussa hornulaa.

Tarkoituksellisesti korostettu vähäeleisyys, minimalistisuus ja eriasteinen harmaus ovat muutenkin niitä suomalaisten mieltymyksiä joita en ole ikinä oppinut ymmärtämään. Ihan kuin yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa olisi jotain elämää suurempaa. Tai sitten niissä vaan on. Jostain syystä suuri osa keski-ikäisistä ja sitä vanhemmista suomalaisista pakenee kesäisin viikonloppuisin keskelle erämaata olemaan yksin. Mökkeilyä harrastetaan toki muuallakin maailmassa mutta yleensä siihen ei liity samanlaista tarvetta erakoitua. Sama näkyy taiteessa, sisustamisessa tai ihan missä vaan. Niukkalinjaisuus on vuosikymmenestä toiseen sinivalkoista muotia.

Muistaakseni ranneliikkeenkin lukijoiden äänestyksessä moni toivoi kesän vaihtumista syksyyn. Syksyllä on kiva sytytellä kynttilöitä, tuijottaa ikkunasta kun vesisade ropisee ikkunaruutuun ja hiljentyä. Tulee vaan mieleen kuinka kauan sen hiljentymisen olisi tarkoitus kestää. Vesisade pieksee Espoon leveysasteilla todennäköisesti vielä ikkunaan jouluaattonakin. Kolmen kuukauden hiljentymisen ja kynttilöiden polttamisen jälkeen Havi on todennäköisesti yksi Suomen suurimpia yrityksiä. Sitten hiljennytäänkin jo jouluisten kynttilöiden äärellä. Ja voiko ylipäätään hiljentyä vajoamatta koomaan jos suurin osa on ollut syntymästään asti hiljaisia?

Ehkä suhteeni hiljaisuuteen ja omaan itseensä käpertymiseen olisi toisenlainen jos olisin aktiivisesti mukana työelämässä ja näin ollen pumpattu kuiviin. Kun työnantaja ryöstää läpi vuoden kaikki erergiasi omiin taskuihinsa voin hyvin kuvitella että kaipaat jo melko nopesti yksinäisyyttä ja rauhaa. Mutta onko se silloin enää vapaaehtoinen omaan persoonallisuuteen liittyvä valinta vai käytännön sanelema pakko?

On itsestäänselvyys että ilmasto vaikuttaa kulttuuriin ja sitä kautta persoonallisuuteen. Ujojen, hiljaisten ja sisäänpäinkääntyneiden ihmisten määrä on Suomessa hyvin ylikorostunut. En ajattele että tuo asia olisi pelkästään negatiivinen. Sosiaalisuus ei sovi kaikille ja siitä usein muodostuu näkymätön pakkopaita jos se ei ole pohjimmiltaan aitoa. Ehkä osa eteläisimpien kulttuurien vilkkaista höpöttäjistä haluaisikin olla tosiasiassa hidas ja hiljainen. Mistä me voimme tietää.

Muistan vuosia sitten olleeni kylässä isäni tutun ja tämän perheen luona Sevillan reunamilla. Samaan päivään sattui joku sikäläinen kyläjuhla. Ihmiset kokoontuivat ulos syömään ja juomaan, laulamaan ja soittamaan. Ei näkynyt humalaisia eikä tapeltu. Kyttäauto ei päivystänyt viereisellä kadulla jotta saisi tyhjennellä nuorison mehukatteja. Useimmilla tuntui olevan aika hauskaa. Eikä tuohon kaikkeen kulunut juuri yhtään kunnallista rahaa. Joku kylätoimikunta oli väsännyt ruokaa ja juomaa jota sitten myytiin omakustannehintaan. Meillä kukaan ei enää uskalla myydä ruokaa lupaviidakon ja hygieeniasäädösten takia. Juomisen myyminen rajoittuisi korkeintaan muumilimuun. Laulua ja tanssia voisi harkita jos ei lähitalon vihainen mummo häiriintyisi.

Tiedän ettei kansanluonnetta voi vaihtaa. Suomalaisista ei tule yhteisöllisiä pakottamalla. Uskon silti että moni niistä rauhaa ja eristäytymistä rakastavista ihmisistä haluaisi myös ihan oikeasti aina toisinaan kommunikoida muiden kanssa. Ujous on osittain myös huonoa itsetuntoa ja osa myös kärsii siitä. Moni haluaisi jos vaan uskaltaisi. Siksi musta on todella kurjaa ettei yhteiskunta näytä haluavan tulla yhtään vastaan ihmisten tutustumisessa toisiinsa. Löytyy kaikenlaista sääntöpykälää ja kieltoa. Tärkeintä näyttäisi olevan kunnioittaa niiden oikeuksia jotka vaativat täydellistä hiljaisuutta ja jokaisen järjestyssäännön puolikkaan nussimista.

Itseäni on aiemmin helpottanut se että on voinut aika ajoin vaihdella maisemaa. Matkustaminen omilla tuloillani on tietysti ollut yleensä aika suuri taloudellinen satsaus. Nykyisellään tuo poislähtö ei enää tule samalla tavalla onnistumaan. Alan tuntea itseni entistä enemmän omaishoitajaksi. En voi sille mitään että haluan varmistaa vanhuksilleni parhaimmat mahdolliset vanhuudenpäivät. Jos oman elämän jättäminen puoliksi elämättä on siihen vaadittava uhraus niin olen valmis sen kestämään. Tällä kertaa tunnen tekeväni oikein.

En silti oikein voi sille mitään etten halua sytyttää yhtään hemmetin kynttilää. Laitan korvatulpat korviin jotten joutuisi kuuntelemaan sateen ropinaa tai peitän sen nopeatempoiseen europoppiin. Yritän päästä paikkoihin missä on enemmän ihmisiä. Kauppakeskukset, uimahallit ja kahvilat käyvät paremman puutteessa. Yritän katsoa ihmisiä rohkeasti silmiin ja sanoa jotain jos siihen tilaisuus tulee. Ehkä se osittain lievittää tätä syksyn tuomaa ankeuden tunnetta ja luonnotonta hiljaisuutta. Enkä halua nähdä enää yhtään meripelastusnäytöstä.