Masa on viime viikot miettinyt kummallista mysteeriä. Poikkeuksellisen keyvyttä pinnallista unta nukkuvana herään joka yö monia kertoja erilaisiin pieniin ääniin ja muutenkin. Jos naapurissa tipahtaa nuppineula tai ulkona ensimmäinen lintu aloittaa viserryksensä niin pomppaan heti hereille vaikka korvatulpat on tungettu syvälle korviin. Tuon takia suljen yleensä joskus aamuyöstä huoneen oven jotta ääniä kuuluisi vähemmän. Mutta Masahan on ainoastaan iso kissa. Toinen silmä auki nukkuva leikkaamaton narttu.
Vuodenvaihteen aikoihin aloin ihmetellä tapauksia jolloin huomasin oven olevan jo valmiiksi suljettu. Ensimmäisinä kertoina aloin epäilemään muistiani. Olinko aivan varma etten itse ollut puoliunessa sulkenut ovea? Sama kuitenkin toistui monta kertaa. Jopa sellaisina öinä kun olin nukkunut poikkeuksellisen sikeästi enkä ollut voinut mitenkään olla liikkeellä. En myöskään kävele unissani.
Madame on aina suhtautunut pelokkaasti uskontoihin. Jumala tai jumalat ovat omasta perspektiivistäni katsottuna väkivaltaisia ja armottomia olentoja, jotka vaativat täydellistä kuuliaisuutta ja erilaisia rituaaleja. En ole halunnut palvoa mitään tai ketään joka väärällä jalalla noustuaan laittaa Haitin tapaisen köyhän ja onnettoman saaren maan tasalle. Vaikka kuinka pistelisi neuloja voodoo-nukkeen sen sijaan että lukisi katekismusta niin mikään ei oikeuta jakamaan tuhoa muutenkin jo paljon kärsineen kansan niskaan.
Silti jossain on taas kerran joku jolla on Masalle asiaa. Sen joka vaivautuu tulemaan toisesta ulottuvuudesta Espooseen asti sulkemaan ovia täytyy olla harvinaisen sitkeä veijari. Harmi vaan että ovien sulkemisen takana oleva koodikielinen sanoma ei ole ihan vielä auennut. Jotainhan tuo touhu tarkoittaa sillä eihän kukaan viitsi suljeskella ovia vain huvin vuoksi? Kun muovisessa kaupungissamme ei ole yhtään historiallista rakennusta niin tässä tapauksessa se 1834 pesusoikkoon heittäytynyt piika ei voi palata edes kummittelemaan pelkästä vittuilun halustaan samaan paikkaan jossa aikoinaan hukuttautui.
Kaikkein kivointa olisi ajatella että joku hyvä henkiolento haluaa ainoastaan vartioida untani jotten turhaan heräilisi koko ajan. En silti jaksa uskoa että kukaan kuollut sukulainen välittäisi minusta niin paljon jos eivät eläessään pitäneet sen kummempia yhteyksiä. Ja miksi kukaan tuntematon henki jeesaisi juuri minua kun maailmassa on niin paljon muutakin autettavaa. Ei nappaa.
Järjellisin tulkinta viittaa klassiseen symboliikkaan. Ovien sulkeutuminen on vihjaus jonkin aikakauden loppumisesta. Tapani elää tai ajatella on tullut lopultakin tiensä päähän ja on pakko sopeutua isoon muutokseen. Kysymys voisi olla jopa koko elämän loppumisesta. Olenkin alitajuntaisesti alkanut jo siivoamaan kamojani jottei jälkipolvien sitä tarvitse tehdä.
Jäljellä on vielä kolmas mahdollinen tulkinta joka varmasti olisi Päivi Räsäsen ja hänen ystäviensä mielestä se loogisin. Ehkäpä olen turhaa toivonut ovia sulkevan otuksen tekevän sitä kertoakseen jotain tai tarjotakseen apua. Mitäpä jos olennon tarkoitus on sulkea minut huoneeseen jotta pysyisin parhaiten sen vallassa? Olen huomannut että kylmän talven aikana elämäni on muuttunut askeettiseksi ja yksinkertaiseksi. Entäpä jos tämä kaikki kuuluu demonin ovelaan suunnitelmaan?
Ehkä varmuuden vuoksi lähetän tänään sähköpostia jollekin kiertelevälle saarnaajalle ja kysyn hänen mielipidettään. Muutaman päivän kuluttua joku teistä törmää youtubessa videonpätkään jossa käsittämättömän laiha androgyyni mies kouristelee lattialla punaisessa naisten villatakissaan kun pappi heiluttelee ristiä tämän kasvojen edessä. Ensiksi poistuu perverssin himon ja rivouden demoni. Seuraavaksi lennätetään mäkeen apatian ja velttouden riivaaja. Viimeiseksi kutsutaan sisään neitseellisen puhtauden ja perhearvojen suojeluspyhimys Stefanius.
Voin kuvitella millainen hitti olisinkaan uskonlahkoille. Masa raahattaisiin ilta toisensa jälkeen hurmoksellisiin iltamiin joissa kertoisin itkua tihruten yksityiskohtaisia kuvauksia niistä fantasioista jotka demoni sai aikaan. Uskovaiset perheet hohtavissa valkoisissa vaatteissaan silmät rakkautta hehkuen kuuntelisivat puolen tunnin selostuksiani demonin sairaista fetisseistä. Jotkut ehkä nuoleskelisivat huuliaan ja pyyhkisivät hikeä otsaltaan mutta lahkojen seuraintalot ovat tunnetusti kuumia ja huonosti ilmastoituja paikkoja. Lopulta saarnaaja nousisi ylös ja pyytäisi pientä rahalahjoitusta jotta kukaan ei koskaan ryhtyisi tekemään sitä mitä äsken kerroin halunneeni tehdä.
Sinä hyvä henki tai demoni joka ehkä luet tätä oletko hyvä ja kerrot sanottavasi hieman selkokielisemmin jottei elämäni ajautuisi väärään suuntaan puutteellisen tulkinnan takia. Voit ilmestyä haluamanasi ajankohtana tai jättää helpohkon viestin. Olen iloinen että olet halunnut ottaa yhteyttä. Oli tarkoituksesi sitten ihan mikä tahansa. Ystävällisin terveisin Masa.