Viedessäni eilen papereita Kelalle toivoin salaa olevani maailman hitain valittaja. Edellisen valituksen (epätoivoinen yritys myönnetään) käsittelyyn meni puolisentoista vuotta. Lopulta juhlava raati antoi tiukan päätöksensä. Madame voisi olla vieläkin vähän sairaampi. Eipä sitten muuta kuin uutta paperia kasaan ja hymy huulilla kamat sisään Kelan naiselle. "Sä valitat siis taas?" "Joo". Eikä edes väliä vaikka nyt käsittelyyn menisi parisen vuotta.
Jos Masa olisikin Maailman Hitain Valittaja niin eräs hyvä kaverini julistautui jokin aika sitten Maailman Nopeimmaksi Runkkaajaksi. Kaikki taisi lähteä siitä että Madame Masa on elämänsä aikana läpikäynyt erään kirurgisen operaation
jonka aikana häneltä vietiin jotain miehiseen ruumiiseen kuuluvaa. Viimeksi ollessani baarissa kyseisen kaverini kanssa meikäläistä luultiin tämän tyttöystäväksi. Jouduin jopa ajamaan muutaman kiimaisen ja humaltuneen ranskalaisen lesbon pois.
Jos ette vihjeistä vielä ymmärtäneet niin Masa on siis ympärileikattu. On vaikea olla maailman nopein runkkaaja tai edes Espoon top kympissä jos esinahka puuttuu. En ole koskaan kysynyt miksi mutsini aikoinaan päätyi tuohon ratkaisuun ja hänet tuntien en taida uskaltaa ikinä kysyä. Epäilen melko vahvasti että Pirkka-lehdessä olisi ollut juttu puutteellisesta hygieniasta. Noista ajoista ei enää kovin hyviä muistikuvia ole. Mutta ehkäpä Kela voisi tarjota kierroksen psykoterapiaa, jonka jälkeen muistaisin leikkaukseen liittyneet ja mielestä blokkautuneet hyväksikäytöt. Lääkärisetä kun ehkä koski pipuliini vahingossa koko kädellä eikä ohjekirjan määräämällä kahden sormen otteella korkeintaan kymmenen piiloseksuaalisen sekunnin ajan. Sitten vaan odottelemaan miljoonakorvauksia.
Muistan vielä kaverini voitonriemuisen ilmeen kun hän julisti voittavansa minut tuhat nolla runkkausnopeudessa. Aika köyhää taitaa hänenkin elämänsä olla kun vertauskohdaksi täytyy ottaa Masa joka muutenkin häviää jokaisen vertailun. Ja sitä paitsi ympärileikkauksen vaikutusta runkkausnopeuteen pitäisi tutkia huomattavasti enemmän. Onhan jo todistettu vehkeen tuntoherkkyyden vähenevän tämän operaation johdosta. Itse en osaa kovinkaan objektiivisesti vertailla ennen kuin joku teippaa minulle palan nahkaa takaisin sinne minne se kuuluu.
Mietinkin ajatusta että voisin ystäväni kanssa vaikka ensi kesänä lomasesongin aikaan tehdä jonkinlaista esim. EU-rahoitteista tutkimusta ympärileikkauksen korrelaatiosta runkkaus- ja nussimisnopeuteen eri jäsenmaissa. Mielestäni myös nussimisnopeuden tutkiminen olisi perusteltua koska tarkalleen tiedossa ei ole nussiiko ympärileikattu yhtään sen nopeammin kuin runkkaa. Kaikki arvelut ja luulot ovat tyhjää huhupuhetta ennen kuin ne todistetaan.
Kaksi ihmistä ei tosin mitenkään ehtisi mittaamaan tuhansien tutkimuskohteiden nopeuksia ja luultavasti mikään rahoittaja ei olisi valmis palkkaamaan kymmeniä uusia apureita. Niinpä jonkinlaista karsintaa olisi tehtävä. Kelakin korvaa terapiakuluja mieluiten niille joiden on vielä mahdollista kuntoutua takaisin työelämään. Olenkohan muuten eka joka on yhdistänyt blogissaan Kelan ja runkkaamisen? On kuitenkin tärkeää auttaa niitä joille asia on erityisen ajankohtainen. Olen kaverini kanssa erityisen huolestunut Seksin Jumalaksi ristityn yksilön nopeuksista. Asia täytyisi pystyä jotenkin selvittämään hänen oman hyvinvointinsa turvaamiseksi.
Jos rahaa olisi käytössä enemmän voisi myös harkita jonkinlaista kojua Kampinkeskuksen alakertaan kosmetiikkaa kauppaavien viereen. Sitten vaan puhumaan enklantia kun Suomessa vaaleaihoiselle länsimaalaiselle ulkomaalaiselle ei saa olla epäkohtelias koska muutenhan ne voisivat ajatella meistä mitä vaan. "Are you having a good day, Sir? Ever wondered how fast you really are?" Asiaa voisi auttaa vielä joku isoon kanipukuun pukeutunut maskotti joka jakaisi karkkeja ja lupailisi arvontaa jossa joku voittaa iphonen. Silloin jokainen aina osallistuu vaikka kaikilla suomalaisilla Masaa lukuunottamatta on iphone muutenkin.
Käytännössä kuitenkin olisi tyytyminen vähemmän hintaviin tutkimusmuotoihin. Uskottavuutta täytyisi varmaan hakea vitivalkoisesta tutkijantakista. Jos rahat ovat tiukilla niin lihakauppiaan versio käy myöskin kunhan se on puhdas. Asuun kuuluu aina ylätaskusta esille tuleva laadukas kuulakärkikynä. Jonkinlaiset silmälasit tekevät yleensä vähän vakavamman vaikutelman. Ja sitten vaan kiertelemään niinsanottujen feissareiden tapaan ja kansio esille heti kun kaunis poika tulee vastaan. "Moi, kuis panee? Kiinnostunu auttamaan tiedettä ja samalla voittamaan kivoja palkintoja kuten leffalippuja tai limua?"
Lopulta kuukausien rankan ja uhrauksia vaativan tutkimustyön jälkeen kasassa olisi pitkä lista erilaisia nopeuksia ja sekavan näköisiä graafisia käyriä. Puolalaisten runkkauskiihtyvyys, italialaisten ympärileikattujen nussimisnopeus verrattuna ympärileikkaamattomien suomalaisten runkkausnopeuteen. En tosin ole ihan varma minkälaiseen lopputulokseen täytyisi mistäkin numerosta päätyä mutta sehän ei ole koskaan tutkimuksissa ongelma. Tutkimuksia tilataan milloin keneltäkin ja nehän ovat aika usein luotettaviakin. Varsinkin kun jokainen voi sitten poimia niistä palasia joista voi kasata itselleen sopivat lopputulokset. Tämän tutkimuksen jälkeen luultavasti lobbailtaisiin läpi joku uusi direktiivi. Ehkä ympärileikkaukset tulisivat pakollisiksi. Tai sitten runkkaaminen kielletään koska tutkijoidenkin aivot ovat selvästi vaurioituneet sen takia.