Olemme oppineet, että yksittäisten ihmisten turha vihaaminen on sivistymätöntä. On kuitenkin mahdoton ajatus olla kokonaan tuntematta minkäänlaista vihaa epäreiluja ja korruptoituneita hallintoja, ideologioita ja muita vihamielisiltä tuntuvia alistuskoneistoja kohtaan. Ihmiskunnan johtaminen tarkoituksellisesti väärille poluille pelkästään oman hyödyn takia ansaitsee vihamielisen vastaanoton.
Lukemalla vaikkapa Ranneliikettä voi helposti havaita, että viha syntyy hyvin omakohtaisen kokemuksen kautta. Esimerkiksi homot näyttävät tuntevan vihaa niitä ryhmiä kohtaan, jotka eivät pysty hyväksymään juuri heidän omaa seksuaalisuuttaan. Vastaavasti vaikkapa rodullista syrjintää kohdanneet aika ymmärrettävästikin vihaavat takaisin ideologioita ja politiikkaa, joka on vaikuttanut heidän huonoon kohteluunsa. Suuressa osassa vihaa on siis taustalla ajatus siitä, että joku ihminen, ryhmä tai suuntaus vie juuri itseltäni jotain mikä minulle muuten kuuluisi. On helppo suhtautua paljon neutraalimmin asioihin, jotka eivät ole omakohtaisia.
Eri sivustojen kommenteista voisi päätellä, että sateenkaarien alla vihataan aika yleisesti kristinuskoa ja yhtä lailla sen retoriikkaa hyödyntävää politiikkaa. Yhteen aikaan tuntui siltä, että jokainen varsinkin katolinen skandaali oli puhtaan vahingonilon kautta heti homouutinen. Keskustelujen puolella muutama viikko sitten joku muistutti aiheellisesti uskovaisten olevan kulttuurissamme enää ainoa ihmisryhmä, joka ei suhtaudu yksimielisen positiivisesti homoihin. Se on loppujen lopuksi aika huikea saldo.
Homot vihaavat myös melko yhtenäisesti Putinin harjoittamaa karua äärioikeistolaista politiikkaa. Totalitarismiin kallellaan olevia maita on kuitenkin maailmassa pilvin pimein, moni omista läheisistä liittolaisistammekin liikkuu hyvin epäilyttävällä alueella. Ymmärrän silti hyvin nykyisen Venäjän politiikan saaman arvostelun. Mutta lähtisinkö minä itse vaatimaan olympialaisten boikotteja ja kauppasaartoja, jos muut ihmisoikeuksia rikkovat maat pääsevät samaan aikaan kuin koira veräjästä? Luultavasti lähtisin jos olisin syntynyt homoksi. Omakohtaisen kokemuksen puuttuessa homoviha ainoastaan rinnastuu muihin ihmisoikeusrikkomuksiin.
Sateenkaariväki voi tuntea helpotusta siitä, että hillitty keskiluokkainen homostelu on ainakin meillä Suomessa trendikästä ja mediaseksikästä. Vihaaminen muuttuu paljon vaivalloisemaksi silloin, kun on itse erityisen epäsuosittu. Tällöin joutuu miettimään, kuinka ison osan omasta energiastaan haluaa käyttää koko aihepiirin käsittelyyn. Jokaisen jatkuva takaisin vihaaminen on hyvin kuluttava, patologinen tilanne. Mutta jos vihaan törmää koko ajan, sitä on myöskin mahdoton työntää kokonaan pois ajatuksista. Kollektiivinen viha kun ei jätä koskaan rauhaan.
Myönnän, että Yhdysvaltojen harjoittama politiikka on oma katolinen kirkkoni tai Putinini. Miksi minun pitäisi yrittää suhtautua neutraalisti valtioon, jossa tunnetaan niin suurta vastenmielisyyttä kaikkea sitä kohtaan mitä itse pidän tärkeänä? Toki olen tavannut elämäni aikana oikein mukavia amerikkalaisia ihmisiä, joita en missään vaiheessa aio ryhtyä vihaamaan. Tiedostan hyvin, että satojen miljoonien ihmisten maassa myös ihan oikeita toisinajattelijoita on monta miljoonaa. Ja heitä ei todellakaan tueta olemalla ihmisoikeuksia halveksivan hallinnon uskollinen ystävä. Tähän viittasi äskettäin myös elokuvaohjaaja Oliver Stone käydessään Suomessa.
Ranneliikkeen oikeistosiivelle presidentti Obama näyttäytyy jonkinlaisena arvostelun yläpuolella olevana humaaniuden symbolina. Homojen oikeuksien puolustamisen pitäisi heidän mielestään riittää jo sellaisenaan, kaikki muu negatiivinen ja kiusallinen täytyisi haudata maton alle entisten taistolaisten viitoittaman esimerkin mukaisesti. Useimpien muiden suhde "vapaan maailman" johtajaan on toki paljon ristiriitaisempi. Keskivertohomo saattaa hyvinkin tiedostaa, että Obaman homomyönteisyys on suurvaltapolitiikkaa ja osin teatteria, mutta kieroistakaan lähtökohdista syntynyttä positiivista kehitystä ei tietenkään aina ole pakko ylenkatsoa.
Yksi Obaman jo lähes kohta viisi vuotta kestäneen hallinnon näkyvimpiä taisteluita on ollut internetin tarjoaman anonymiteetin vastainen sota. Tuo taistelu tuntuu kiihtyvän kuukausi kuukaudelta, viimeksi noin viikko sitten USA:n viranomaiset hyökkäsivät tunnettua anonyymiverkkoa vastaan. Pari päivää sen jälkeen otettiin alas mm. Snowdenin käyttämä Lavabit-sähköpostipalvelu. Toisinajattelijat ympäri maapallon joutuvat jatkossa hyväksymään sen, että turvallista tapaa kommunikoida netin kautta ei enää ole. Samaan aikaan juhlapuheissaan Obama julistaa sananvapauden sanomaa. Paljon tätä kaksinaamaisemmaksi ei politiikka enää oikein voi mennä.
Obaman aikakaudella USA on ollut erityisen aktiivinen nettisodassaan. Jenkit ovat viime vuosina valjastaneet seksuaalihysteriat entistä voimakkaammin palvelemaan omaa sotilaallista etua. Vaikka alkujaan amerikkalaisten jatkuva seksuaalinen hysteroituminen onkin peräisin uskonnollisesta fundamentalismista, homofobiasta ja yleisestä puritaanisuudesta, vasta internetin aikakaudella sitä on pystytty kunnolla hyödyntämään suurvaltapolitiikassa. Vetoamalla terroristeihin ja predaattoreihin mikä tahansa sananvapauden vastainen teko pystytään markkinoimaan oikeutettuna. Ilman koko ajan paisutettua pelon ilmapiiriä tällaista politiikkaa tuskin tarpeeksi moni kannattaisi.
Minusta itsestäni tällainen kaksinaamaisuus on täysin anteeksiantamatonta. Puhutaan hyvää ja kaunista tasapuolisesta seksuaalisuudesta, mutta samaan aikaan tehdään aivan kaikki mahdollinen, jotta ihmiset panikoituisivat entistä enemmän kaikesta valtavirrasta poikkeavasta seksuaalikäyttäytymisestä. Homoliikkeelle on tähän asti riittänyt oman pikku hiekkalaatikon turvaaminen. Kun omaa päätä on silitetty, ei ole katsottu tarpeelliseksi katsoa metriäkään kauemmaksi. Mitä vähemmällä kiihkoilulla ihmiset pystyvät kohtaamaan myös poikkeavan seksuaalisuuden lieveilmiöineen, sitä helpommin myös sateenkaari-ihmiset saavat läpi omia tavoitteitaan. Erilaisten ihmisryhmien jatkuva tarkoituksellinen vastakkainasettelu ei palvele minkään vähemmistön oikeuksia pitkällä tähtäimellä.
Kirkkoa ja Venäjää vihaavat homot voivat lohduttautua sillä, että näiden instituutioiden todellinen valta on koko ajan laskussa. Kirkon puolella se on viime aikoina näkynyt vähän sovittelevampina mielipiteinä. Sateenkaari-ihmisten silmissä tosin kirkko vapautuu synneistään vasta tasa-arvoisten kirkkohäiden jälkeen. Tuntuu siltä että uskontokielteiset homot arvostaisivat uskonnollista avioliittoaan jopa heteroita enemmän. Sitten kun ne kaivatut häät on saatu, kovin moni niistä tuskin enää on edes kiinnostunut. Myös Venäjän painoarvo on koko ajan laskussa. Putinin typerä propaganda on epätoivoista pullistelua, menneen valta-aseman takaisin haikailua. Venäjän markkinoimien arvojen ihailu rajoittuu kyseisen valtion rajojen sisäpuolelle.
Yhdysvallat painii täysin eri sarjassa verrattuna mihinkään muuhun toimijaan tällä planeetalla. Oli heidän politiikastaan ja arvomaailmastaan mitä mieltä tahansa, yhden maan suvereeni määräysvalta ei voi olla normaali olotila. Ei kylmä sotakaan ollut ongelmaton aikakausi, mutta ainakin silloin maailma oli edes kaksinapainen. Tällä hetkellä koko planeetalla ei edes lintu uskalla rakentaa pesää puuhun, ellei siihen ole saatu lupaa rapakon takaa. Yhdysvaltojen koko ajan korostuva ylivoima perustuu puhtaaseen pelkoon. Jokainen poliitikko, joka uskaltaa kritisoida virallista totuutta, joutuu vähitellen kansainvälisen yhteisön laidalle. Voit joko tuhota oman urasi tai tehdä yhteistyötä. Jopa järjestötasolla, tieteessä ja tutkimuksessa ollaan täysin riippuvaisia amerikkalaisesta rahoituksesta tai heidän etujaan valvovista yhteistyökumppaneista.
Laitoin aina ennen toivoni sivistyneeseen vanhaan Eurooppaan. Nykyisellään on muotia vedota joka käänteessä lamaan ja koko mantereen vaikutusvallan laskuun. Jo paljon ennen varsinaista lamaa Berlusconi, Sarkozy ynnä muut kotkat pitivät yllä mädäntynyttä hallintoaan ja hinasivat omat perinteikkäät maansa jenkkien sätkynukeiksi. Kuten todistettua, poliitikot ympäri Eurooppaa tiesivät tasan tarkkaan laajasta vakoilusta, epämääräisistä pommituksista, vankileireistä jne. mutta valitsivat olla sanomatta sanaakaan. Voimmeko siis ainoastaan syyttää koulukiusaajaa, jos koko muu luokka katsoo kiusausta vierestä hymy huulillaan? Tämäkin kertoo kuinka totaalisen korruptoitunutta oma eurooppalainen politiikkamme on ollut viime vuodet.