Postiamasalta

Hei! Tulin Masan kotiin sisään ikkunasta. Minä olen Antimasa. Kuka sinä olet? Miksi sinä et koskaan sano mitään?

Tykkäätkö sinä olla koulussa? Minä tykkään paljon kuvaamataidosta. Viime perjantaina minä sain piirtää paperille ihmisen. Piirsin Masan. Sitten piirsin sen keskelle luodin ja verta. Masa kuoli siinä piirustuksessa. Eikö ollutkin hauska?

Meillä on koulussa kivoja opettajia. Ne on paljon kivempia kuin Masa. Oikeastaan en kaipaa Masaa paljoakaan. En ole nähnyt sitä moneen päivään. Joskus kun on pimeää ja kukaan ei näe niin kävelen Masan ikkunan alle ja kurkin sisään. Siellä Masa on. Yksin ja surullinen. Silloin kirjoitan taskulampun valossa pieneen vihkooni "Se ei ole onnellinen". Laitan vihon takaisin taskuuni ja nauran.

Pidätkö sinä sinun koulun ruuasta? Minä pidän meidän koulun ruuasta. Tykkään paljon veriohukaisista. Puolukkahillon kanssa. Sanoin keittäjä tädille että onko nämä hyvät ruuat tehty Masan verestä ja onko puolukkahillo Masan verihyhmää. Täti ei sanonut mitään ja oli hiljaa. Aikuiset ei ymmärrä koskaan leikkiä. Minua nauratti ihan hirveästi.

Minä osaan kirjoittaa jo ihan hyvin. Opettaja sanoi että olen harjoitellut paljon kun kirjoitan juttuja Masasta. Minulla on kotona 25 vihkoa Masasta. Kuinka monta vihkoa sinulla on Masasta? Minä en osaa vielä kovin hyvin laskea. Minun mielestä laskeminen ja lukeminen on tylsää. Osaan kirjoittaa hyvin ja piirtää kuvia. Joskus olen piirtänyt Masalle kuvia. Olen laittanut ne postilaatikkoon. Joskus myös lähetän Masalle viestejä. Kerron hänelle usein etten pidä hänestä paljoakaan.

Opettaja sanoi että minä voisin löytää itselleni harrastuksen etten ajattelisi niin paljon Masaa. Minä harrastan kaneja ja nyrkkeilyä. Mitä sinä harrastat? Mitä sinä tykkäät Masasta? Voisiko sinunkin mielestä Masa vaikka kuolla koska on niin tyhmä ja ikävä? Minun äitini sanoi että ketään kohtaan ei saa olla ilkeä eikä tuhma.
Minun äitini on töissä joka päivä toimistossa. Se on Masalassa.

Katsoitko sinä olympialaisia? Minä katsoin nyrkkeilyä ja ammuntaa. Minä olen joskus mökillä ampunut ilmakiväärillä. Minä laitoin liiterin oveen maalitaulun jossa oli jonkun ihmisen kuva. En kerro kenen kuva siinä oli koska en halua. Mitä sinä muuten teit eilen? Minä menin pallokentälle kaverin kanssa. En meinannut saada maalia ollenkaan kun potkuissa ei ollut voimaa. Sitten ajattelin Masaa ja pallo lensi hienosti ihan ylänurkkaan. Minusta voi tulla hyvä jalkapalloilija. Mutta enemmin minua kiinnostaa potkunyrkkeily ja tavallinen nyrkkeily.

Minun kaverin äiti on kummallinen. Se tuli tapaamaan minun äitiä koska minä olen leikkinyt vääriä leikkejä. Hän ei pidä polttamisesta eikä töhrimisestä. Minun äitini oli minulle vihainen. Hänen mielestä minä kiusaan erästä naapuria. Heidän postilaatikkoon ei saa enää laittaa mitään tai minä en saa viikkoon pelata xboxilla nyrkkeilypeliä. Minä sanoin että kovin monikaan ei pidä Masasta. Mutta minä en enää laita koirankakkaa enkä tulitikkuja Masan postilaatikkoon vaan piirustuksia ja kirjeitä. Minä en pidä Masasta kovinkaan paljoa.

Tätinne ei ole vieläkään oikein selvinnyt islantilaisen kesän aiheuttamasta pettymyksestä. Blogin kirjoittaminenkaan ei ole oikein maistunut viime aikoina. Taitaa olla pikku hiljaa aika jättiläismäisen
Masa-karhun ryhtyä etsimään talvipesää. Hyi olkoon. Kuka nyt pesää oikeasti haluaisi.

Vaikka Masa palelee vähintään seuraavat 9-10 kuukautta niin lohtua voi repiä uunituoreesta julkkiksen statuksesta. Masa on aivan selkeästi Latokasken tunnetuin pervo, hyvin todennäköisesti koko kylän tunnetuin ihminen. Eli repikää siitä kaikki julkkikset tai julkkikseksi haluavat. Tällä pienellä hiekkalaatikolla Masa hallitsee. Olen valmis haastamaan kaikki laajentumishaluiset nöykkiöläiset tai saunalahtelaiset pervot kissatappeluun. Tätä reviiriä puolustaa pitkillä kynsillään Masa.

Tätinne feimi on laajentunut viimeisen viikonkin aikana huomattavasti. Vastaan tulee tuntemattomia teinejä jotka huutelevat "Moi Masa" ja kyselevät mitä kuuluu galtsusta bongatuille kavereilleni. Koulujen pihoilta kuuluu joskus jopa ekaluokkalaisilta näyttävien lasten epäuskoisia kyselyitä "OOTSÄ HOMO?" joihin tätinne väsymättä ja kyllästymättä huutaa aina takaisin "JOO OON". Erikoismaininnan ansaitsee eräs poika, joka erittäin kovalla ja kimeällä äänellään huudahtaa minut nähdessään "TYKKÄÄTSÄ POJISTA??" halutessaan todistaa vierellä kulkeville että olen todellakin homo. Silloin samalla kadulla koiriaan kusettavien ihmisten päät kääntyvät katsomaan poikaa luullen että kysymys oli heille osoitettu.....

Uteliaisuus on mukavaa. Lapsilta ja nuorilta en ole kertaakaan saanut osakseni minkäänlaista vittuilua. Nyrpeintä naamaa näyttävät tuulipuvuissaan kuljeskelevat keski-ikäiset tädit. Tosin nehän nyt
ovat kuumissa aalloissaan ja kireissä tenaladyissaan joka tapauksessa kärsivän näköisiä. Olen silti ihan varma että ennemmin tai myöhemmin joudun törmäämään aikuisten suomalaisten fobioihin. Ehkä jo ensi viikolla jostain ilmestyy Espoon Kaltoin Kohtelijat Ry:n VaraKaltoin Kohtelijatar Pirkko-Liisa, joka pitää minulle saarnan elämäntavastani ja valistaa minua vaihtoehtoisesta seksuaalisuudesta puhumisen
nuorille aiheuttamista traumoista. Tiedättehän nämä kireät ihmiset, jotka ahmivat psykologian teoksia? Lopulta jostain tulee esille tatuoitu Jorma joka vähemmän platonisesti heiluttelee remmissään
vihaista dobermannia ja huutaa "Pysy friikki erossa mun perheestä!"

Masasta tuli myös viime viikonloppuna taidehomo. Eräs kaverini yritti saada minua kääntymään jo vuosia sitten tähän niin suosittuun uskonlahkoon. Kun nuoruuteni oli jo silloin kaukana takanapäin eikä flaksi enää käynyt, hänen mukaansa silloin kannattaa kiinnostua taiteista. Ruma aikuinen mies kun voi olla ihan siedettävä jos osaa keskustella henkeviä Bertoluccin elokuvista. Viime viikolla sain sitten lopulta vietyä itseni teatteriin. Tosin ilmaislipulla ja Peacockiin katsomaan High School Musicalia. Mutta mitäpäs pienistä. Taidehomo mikä taidehomo. Itse esitys oli varsin pirteästi toteutettu. Aina yhtä hurmaava Maija-Liisa Peuhu ja pääosaa esittäneen tytön kaunis lauluääni jäivät parhaiten mieleen. Masa ei välttämättä ihan kuulu musikaalin teinityttö-kohderyhmään, jolloin en myöskään jaksanut sytkäri ilmassa heiluen fiilistellä jonkun poikkeuksellisen lahjakkaan teinin kaikkialle ehtimis-ongelmaa. Minä kun ehdin ihan varmasti sekä Kelaan että Siwaan.....ei tarvitse sammuttaa valoja edes sitä varten.

Huomenna on sitten vuorossa taiteiden yö jossain puiston tapaisessa paikassa pussit heiluen. Voiko tämän enempää taiteellinen enää olla? Esitän nöyrimmän kiitokseni kaikille Masaa tällä viikolla tervehtineille (luultavasti olette myös löytäneet linkityksen blogiini) ja toivotan yhtä hyvää seuraavaa Masan moikkaamisviikkoa. Pidetään Masa mielessä!!!

Tervetuloa Masan pienimuotoiseen kesän lopettajaisjuhlaan. Olette varmaan huomanneet että vuoden 2008 kesä on Suomessa jo ohi. Mutta onneksi voimme olla hyvillä mielin. Saimmehan nauttia lämmöstä aika monta päivää. Kyllä viikon tai parin auringonpaisteella jaksaa ihan hyvin sinnitellä sen 8 kk joka väkisinkin menee uuden kesän odotteluun.

Minusta tuntuu että kaikki vieraat eivät olekaan aiemmin tavanneet toisiaan. Saanko esitellä hieman väsyneen oloisen pehmokissani, jonka nimeä en tällä hetkellä satu muistamaan. Mutta epäilen että hän ei itsekään muista sitä. Toinen kutsuvieraani on pieni ruskea apina, joka myöskin on nähnyt parempia päiviä. Kovia poikia puhumaan ovat ja juovat yllättävän paljon teetä ottaen huomioon etten ole ikinä nähnyt nesteen tulevan ulos mistään.

Mitäpä tämän vuoden kesästä jäi mieleen? Ainakin tämä kylä oli heinäkuun ajan aivan autio. Ilmeisesti suuri osa suomalaisista yhä vieläkin menee keskikesällä maalle mummolaan tai syrjäseudun mökilleen. Ja sään ollessa harmaa ja viileä eivät kotiin jääneet paljoa liikkuneet ulkona. Joten tunsin itseni monta kertaa eläväksi ruumiiksi kun vaeltelin ympäriinsä nähden tuskin kenenkään tulevan vastaan.

Ainahan tietysti on tuo itäinen naapurikaupunkimme, joka omasta mielestään on jonkinlainen metropoli. Helsingin keskustassa liikkuu paljon ihmisiä joka hetki, mutta se ei oikein ole paikka jossa Masa viihtyy. Ollakseen iso kaupunki Helsinki tuntuu yllättävän ennalta-arvattavalta. Varmaan osittain syynä on jäämerellinen ilmastomme, joka on hidastanut eurooppalaisen katukulttuurin syntymistä. Mutta on liian hyvä tekosyy aina syyttää olosuhteita. Kyse on lopulta ihmisistä itsestään, kansanluonteesta ja halusta olla erottumatta joukosta. Pelkästään nostamalla terassien määrää ja lisäämällä lämpölamppuja syksyn tullessa ei vielä tehdä paljoakaan.

Omasta kesästäni jäi mieleen aivan mieletön väsymys ja vuosi vuodelta pahenevat allergiaoireet. Yleensä kai ihmisten allergiat vähenevät kun ikää tulee lisää, itselläni tuo on mennyt päinvastaiseen suuntaan. Syömällä lääkkeitä oireet kyllä helpottavat, mutta sitten on vielä väsyneempi. Paras ratkaisu olisi pysyä koko kesä poissa Suomesta, mutta siihen ei allekirjoittaneella toistaiseksi ole varaa. Otan
lahjoituksena vastaan pienikokoisen käyttämättömänä lojuvan kaupunkiasunnon missä tahansa Välimeren alueella.

Kesän lopettaminen ei oikein inspiroi kirjoittamaan, joten jätän tällä kertaa tyypilliset masa-viisastelut ja samat vanhat sarkasmit pöytälaatikkoon odottamaan vuoroaan. Apinani ja kissani haluavat toivottaa teille hyvää alkanutta syksyä ja hauskaa kesän 2009 odotusta!