Postiamasalta

Näytetään bloggaukset joulukuulta 2010.

C:\Documents and Settings\My Documents\My War Crimes

Parisen vuotta sitten kertoilin blogissani kuinka kaukaisessa nuoruudessani katselin V-sarjan alkuperäisversiota suurella innolla. Silloin Marc Singer oli joukkoineen pelastamassa maapalloa. Viime vuonna valmistunut uusi versio on päivittänyt hyvän tarinan uudelle vuosituhannelle. Mukana on tietysti enemmän visuaalisuutta, actionia ja vauhtia. Lopputulos on kuitenkin omasta mielestäni kohtuullisen onnistunut.

Niille jotka eivät tunne sarjaa kerrotakoon että siinä urhea vastarintaliike pyrkii sabotoimaan avaruusolioiden maapallonvalloitusta. Eli ei siis mitään kovin uutta ja omaperäistä edes aikoinaan vuosikymmeniä sitten. Silloin kylmän sodan loppuvaiheessa pystyi vielä kuvittelemaan sarjan tekijöiden ajatelleen ihmisen näköisten avaruusolioiden symboloineen kommunisteja. Mikä tahansa oli heidän kotimaastaan katsottuna oikeutettua taistelussa Pahaa vastaan.

Kuluneen syksyn aikana olemme saaneet seurata median kautta eräänlaista V-sarjan seuraavaa tuotantokautta. Siinä liskorodun etenemistä vastaan taisteleva "The Fifth Column" on värvännyt riveihinsä Julian Assangen ja pystyy ainakin hetkellisesti paljastamaan väkivaltaisten valloittajien heikkoja kohtia. Tätä kirjoitettaessa on vielä epäselvää mikä Assangen kohtalo oikeasti tulee olemaan. Löydetäänkö mies hirttäytyneenä tutkintasellistään vai luovutetaanko Wikileaksin johtohahmo vain vähin äänin liskoille "kuulusteltavaksi" jotta tästä voidaan tehdä kivulias esimerkki kaikille niille joiden mieleen sattuisi yrittää jotain samanlaista kansalaisaktivismia.

Assangen porukan toistaiseksi tarjoamat "paljastukset" eivät tietenkään ole millään tavoin erityisen järisyttäviä. Vähän lisää kidutuksia ja siviilien murhia amerikkalaisten sotajoukkojen tilille ei muuta entisestään jo järkyttävää saldoa yhtään mihinkään suuntaan. Länteen nojautuvat kiihkoilevat saudit ovat ennenkin halunneet hyökätä jokaiseen naapurimaahansa. Ja mikäköhän "paljastus" on sekin että ruotsalaiset ottavat ilomielin Setä Samulin jormaa omaan svea-mamman lihapullaansa?

On tietysti länsimainen tapa että asiat ylipäätään kortistoidaan. Jossain mustassa Afrikassa tai vaikkapa Kiinassa kaivetaan ainoastaan iso kuoppa maahan ja kaikki ylimääräinen laitetaan sinne. Tietoa tapahtumista on jälkikäteen turha etsiä Windowsin My Documentsista. Länsimaiden sotajoukoilla on ystävällinen halu arkistoida osa kammottavista tekosistaan. Mitään todellisia valtiosalaisuuksia tuskin löytyy jatkossakaan vaan lähinnä kiusallisia pieniä yksityiskohtia jotka saattavat Setä Samulin ja tämän kuuliaiset pikku oravat varsin epäilyttävään valoon.

Wikileaksin suurin saavutus on se että edes pieni osa ihmisistä on herännyt tajuamaan miten ohuella pohjalla oma demokratiammekin on. Puolueettomuudellaan ja korkealla moraalillaan henkseleitään paukutellut Ruotsikin on ensimmäisenä ryhmittymässä väkivaltakoneiston puolelle kun liskoemo vähänkin lipoo pitkällä kielellään. Hetki sitten keskusteltiin siitä haluaisiko NATO "kriittisinä" pidetyt pohjoismaat jäseniksi vai ei. Ehkäpä tässä on nyt se mafiakokelaiden lopullinen pääsykoe eli jos "myyrä" saadaan katoamaan niin ovet ovat taas auki.

Scifi-sarjoissa avaruusoliot yleensä haluavat maapallon itselleen luonnonvarojen takia. Kuulustaako tutulta? Kolonialistit aloittivat siirtomaidensa kuiviin pumppaamisen jo kauan sitten. Nykyään köyhien maiden riisto tapahtuu länsimaiden yhteisen uskonnon eli globalisaation ja sillä rikastuvien suuryritysten avulla. Peruslähtökohta ei siis ole vanhoista ajoista muuttunut. Nykyiset PR-osastot ainoastaan hoitavat hommansa paremmin.

Oikeassa elämässä liskoja ei voi kuitenkaan kokonaan voittaa. Kun toisella osapuolella on käytössään rajattomasti rahaa, valtaa ja häikäilemättömyyttä niin lopputulos on ollut selvillä jo kauan etukäteen. V-sarjan jaksoissa liskojen ovelaan suunnitelmaan kuuluu saada ihmiset kilpailemaan pääsystä asumaan avaruusaluksille. Meillä taas nuoriso ja keski-ikäistynyt wannabe nuoriso ovat joka hetki kiinni valloittajien maailmassa viihteen ja median kautta. Liskojen paras taktiikka onkin saada valloitettavat haluamaan alitajuisesti kuulumista matelijakuntaan. Ja täytyy myöntää että matelu näyttäisi sujuvan päivä päivältä paremmin.

Vaikka Vierailijat ovatkin tulleet jäädäkseen niin heidän voittokulkuaan voi vielä vähän hidastaa. Usein kuulee väitettävän että olemme liittoutumassa lännen kanssa koska arvomaailmamme on yhteinen. Minä ainakaan en suostu jakamaan arvoja kenraalien ja sotarikollisten kanssa. Toisaalta Ruotsi näyttää meille juuri tällä hetkellä kuinka ilman NATOakin voi olla täysin suurvallan ohjattavana.

Olisi hienoa jos seuraavien vaalien alla Suomessa pystyttäisiin käymään jonkinlaista yleistä arvokeskustelua. Halutaanko me säilyttää tulevaisuudessakin hyvä sosiaaliturva vai olisko ehkä kannattavampaa laittaa nekin lantit kilpailukyvyn parantamiseen ja rakkaiden tulevien liittolaistemme sotaretkiin. Valitettavasti vaan nykymenoa kritisoivat uudet populistit eivät käytännössä ole tarjonneet yhtään mitään muuta kuin ennakkoluuloja yksittäisiä pieniä ihmisiä kohtaan. Oikeat isot asiakysymykset eivät tunnu kiinnostavan oikein ketään. On paljon helpompaa kerätä irtopisteitä kaikkein yksinkertaisimmalta väestönosalta kuin kohdistaa kiukku suoraan vallanpitäjiin.

Haluan vielä tähän lopuksi sanoa etten halua lietsoa vihaa yhdenkään maan tavallisia köyhiä ihmisiä kohtaan. Halveksuntani kohdistuu valtaeliittiin ja sen avulla hyötyviin. Koska mielestäni nyt on se viimeinen hetki avata silmät ja ymmärtää että myötäilemällä nykymenoa me olemme hyvin pian kaukaisen suurvallan etuja valvovan sotilasliiton jäseniä ja osa heidän sotakoneistoaan. Se asia ei millään ruusuisella vaalipuheella muutu toiseksi. Ei vaikka Vierailijoiden kaunis liskopäällikkö kerta toisensa jälkeen nousee kameroiden eteen julistamaan ystävällinen hymy huulillaan: "We come in peace. Always."