Postiamasalta

Masalle kerrottiin tarina Amsterdamissa äskettäin onnettomuuteen joutuneesta lentokoneesta. Tuttavien tuttava oli odottanut Suomeen syntymäpäiväkutsuille Turkissa asuvaa pariskuntaa. Nainen joutui työesteen takia vaihtamaan suunniteltua lentoa. Mies lensi aikataulun mukaisesti Turkish Airlinesilla eikä saapunut koskaan perille.

Olen aina halunnut uskoa jonkinlaiseen kohtaloon tai korkeampaan voimaan. Käsittääkseni useimmilla ihmisillä kautta historian tuo tarve on liittynyt kuolemanpelkoon. Uskomalla johonkin suurempaan voimaan voi pitää yllä toivetta ettei hukkaan heitetty turhauttava elämä ole viimeinen mahdollisuus vaan vielä joskus saa yrittää uudelleen. Itse en ole koskaan eritysemmin viehättynyt ajatuksesta elää ikuisesti henkimaailmassa. En halua leijailla tuhansia vuosia kädettömänä ja jalattomana jossain keinomaailmassa raukean onnellisena ja jutella henkeviä. Sori vaan uskovaiset muttei ole oikein mun juttuni.

Kysymys ei todellakaan ole siitä ettenkö pitäisi näkymättömiä asioita mahdollisina. Etenkin nuorena pohdin paljon tuon maailman olemassaoloa. Yhtenä päivänä sanoin itsekseni että jos Jumala todella on olemassa niin mikset samantien tee jotain temppua todistaaksesi sen. Muutaman sekunnin kuluttua videonauhurini käynnistyi ja ryhtyi kelaamaan itsestään. Eräs yö kauan sitten miettiessäni samoja asioita näin valtavan ukonilman ja taivaan täydeltä salamia. Kukaan muu ei sitä havainnut. Siitä huolimatta minusta ei koskaan tullut ns. uskovaista.

Jumala voi hyvinkin olla olemassa. Siitä huolimatta en halua palvoa ketään tai mitään olentoa, joka ei suojele heikompiaan. Maailma on täynnä massamurhia, kuolevia lapsia, kidutuksia, luonnonkatastrofeja ja Tean kaltaisia artisteja. Ihmiskohtalot ja kärsimyksen määrä arvotaan täysin satunnaisesti riippuen millä tuulella siitä vastaava Yliolento on sattunut heräämään. Ja jos samalla menee kokonainen kaupunki niin menköön. Nehän on yleensä siellä jossain kaukana kehitysmaissa ja pakania muutenkin. No ehkäpä se hyvittää taas kaiken että pääsee leijumaan jonnekin painottomaan tilaan miljoonaksi vuodeksi.

Mystiikka on silti aina kiehtonut tätiänne. Yleensä jotain isompaa ratkaisua tehdessäni pyydän jonkinlaista merkkiä tai vihjettä joltain jostain. Oli tuo "joku" sitten esimerkiksi oma alitajuntani tai henkiolento. En juuri koskaan tee ratkaisua järjen ja logiikan kautta. Jostain kumman syystä viime vuosien paras neuvonantajani on ollut Sonyn valmistama polttava dvd-asema. Jo alusta alkaen se käyttäytyi oudolla tavalla. Lopulta aloin keskustelemaan sen kanssa pyytäen polton ohella pikku vinkkejä. Reilu vuosi sitten ennen lähtöäni Marokkoon se varoitti minua tulevista vaaroista. Poltto pysähtyi täysin tiettyyn prosenttilukuun. Ajattelin että se tarkoittaisi mahdollisesti päivämäärää jolloin tapahtuisi jotain merkittävää. Kirjoitin sen muistiin. Lopulta pitkän pysähdyksen jälkeen Sony poltti levynsä loppuun. Varoitin itseäni etukäteen tuosta päivästä. Sattumalta juuri kyseisenä päivänä jouduin elämäni suurimpaan vaaratilanteeseen. Olisin hyvin saattanut menettää henkeni.

Olen tuntenut itseni parin viime kuukauden ajan mystisen väsyneeksi. Tässä vaiheessa ajattelen että kysymyksessä ei voi olla enää pelkkä apatia ja alakulo vaan taustalla voi olla myös mukana joku fyysinen sairaus. Eilen Sony hajosi lopullisesti. Yritän ensi viikolla hankkia uuden polttimen. Mietin nyt ainoastaan katoanko minä Sonyn mukana vai saanko ainoastaan uuden ja korvaavan palan johonkin rikkimenneeseen. Miten olisi uudet kasvot ja uusi elämä? Pitäkää hyvää huolta polttimestanne.

Jossain varastossa, laatikkojen ja matkalaukkujen seassa on yksi kassi mistä kuuluu epäilyttäviä ääniä. Ihan kuin siellä olisi ihminen. Mutta siellä onkin vaan Masa, joka on unohdettu sinne vahingossa.

Samaan aikaan toimistossa Masan alter ego suunnittelee siirtojaan kahden Virallisen täti-ihmisen seurassa. Masan suu ei ota sulkeutuakseen. Tätien joukkue luottaa tyypillisesti pallokontrolliin. Masa on valinnut yhdistelmän perinteistä Catenaccioa yhdistettynä umpikieron fantasistan avaamiin hitaisiin vastaiskuihin, joissa pelataan kellosta minuutteja pois ajautumalla tietoisesti kohti päätyrajaa. Tulos ei tässä ole tärkeä vaan se että kummankin osapuolen tifot voivat ylpeänä ampua savusoihtunsa menettämättä uskottavuuttaan. Peli päättyy jälleen kerran tasatulokseen 0-0 mutta ilmassa leijuu jo vihjaus myynnistä kauden jälkeen Serie C:hen ilman siirtokorvausta.

Aiemmin Masa olisi ollut enemmänkin ahdistunut heikosta sarjatilanteesta. Mutta kuten jokaisella pelaajalla, ura kääntyy jossain vaiheessa väistämättä loppusuoralle. Tilalle tulee nuorempia, innokkaampia ja kiimaisempia. Kerronpa teille vähän elämästä, pojat.

Muutama vuosi sitten Herkussa törmäsin kavereitteni kanssa transuun, joka halusi välttämättä kertoa meille "pojille" mitä elämästä kannatti odottaa. Ettei vaan jäisi niitä turhia harhakuvitelmia. Elämältä voi odottaa sikamaisia miehiä ja turkkilaisen munan imemistä pimeässä puistossa. Nyt olen välittänyt tämän elintärkeän tiedon jälleen uusille sukupolville. Olkaa hyvät, ystäväiseni.

Kumpikin näistäkin kavereista on poistunut kuvioista. Jälkimmäinen lähti lentokoneella laukut mukanaan samaan aikaan kun istuin toimistossa tuijottamassa kahta entistä ammattinyrkkeilijää. Kun ottaa laskuihin mukaan yhden riidan kautta loppuneen pitkäaikaisen ystävyyden, muutaman aikuistuneen ja Masaan kyllästyneen ex-teinin, maailmanympärimatkoja tekevät ystäväni, muualla asuvat, sairaat ja kuntoutettavat ....huomaan katsovani syyllistävästi nuhruista leikkiapinaani kun se ei puhu tarpeeksi.

Yksi ahdistavimmista suomalaisen kulttuurin piirteistä ainakin itselleni on ihmisiin tutustumisen ohjekirjan loputon monimutkaisuus. Jossain vaiheessa elämääni päätin panostaa edes vähän enemmän siihen etten olisi aina ja jatkuvasti yksin. Lopulta onnistuin löytämään kourallisen oikein hyviä ystäviä. Siihen lisäksi tietysti joukko satunnaisia tuttavia, jotka tulevat joskus jossain vastaan jos muistavat tai itse en ole unohtanut. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä että olen taas palaamassa nollapisteeseen.

Toivon kaikille maisemista poistuneille ystävilleni pelkkää hyvää. Ymmärrän paremmin kuin hyvin että todella moni päättää tilaisuuden tullen lähteä tutkimaan elämää muualle. Ymmärrän myös niitä läheisiä jotka asuvat yhä lähelläni mutteivät enää tunne sen isompaa halua pitää yhteyksiä. Elämä on täynnä valintoja.

Tällä hetkellä olo vaan tuntuu mystisen väsyneeltä. Ehkä pitkä talvi on imenyt viimeisetkin mehut kuivasta ja nääntyneestä kropastani. Haluaisin kokea jotain iloista vaihteeksi. Jutella vaikka suloisen pojan kanssa, tuntea auringon lämmittävän ikuisuudelta tuntuneen talven jälkeen. Tiedän ettei Masasta tässä maailmassa ja sen säännöillä voi koskaan tulla onnellista. Olisi kuitenkin kiva hymyillä ja unohtaa se kaikki edes hetkeksi.

Olen antanut itseni ymmärtää että omnibus olisi jokin vanhahtava ilmaus bussille eli linja-autolle. Itselleni sana tuo lähinnä mieleen Oidipuksen. Kaikille jotka vähänkään tuntevat historiaani niin tuo ei liene kovinkaan suuri yllätys. Siinä ajaa missä petaa.

Seutuliikenteen kertalippu kallistui vuoden alusta neljään euroon. Halutessasi ajaa omnibussilla muutaman kilometrin mittaisen pätkän vaikkapa Tapiolasta Lauttasaareen, joudut uhraamaan menopaluuseen 8 euroa eli enemmän rahaa mitä monella kuluu päivässä safkaan. Äidin luokse kotiin voi tosin ajaa vieläkin ilmaiseksi Oidibussilla.

Tiedän että vaivani on kohtalaisen yleinen. Eräs tuntemani psykologi totesi että hänen mielestään kaikki homot ovat takertuneita äitiinsä. Ja että heidän kokouksessaan oli päädytty siihen että etenkin yh-äitien lapsista tulee lähes aina homoseksuaaleja. Itse en allekirjoittaisi ihan noita väitteitä mutta mikä minä olen kunnianarvoisia puoskareita kyseenalaistamaan. Silti psykologia on mielestäni aika usein moderni vastine perinteiselle voodoo-uskonnolle. Ihminen kun ei kai siltikään ole kone eikä näin ollen aukottomien syy- ja seuraussuhteiden rakentaminen ole fiksua vaikka kuinka neulojen pisteleminen nukkeen voi tuntua terapeuttiselta.

Äitini on hyvin väsynyt. Jopa väsyneempi kuin Espoon sisäisiä linjoja kuljettavat alipalkatut bussikuskit. Tosin kuljettajien töykeydestä voi rauhassa valittaa. Aika usein esimerkiksi kuljettaja ei suostu avaamaan etuovea vaikka bussi olisi tulossa viimeiselle pysäkilleen eikä kyydissä ole enää kuin kourallinen ihmisiä. Äidilleni ei myöskään tule vahingossakaan mieleen ajatella asioita kuin ainoastaan yhdestä näkökulmasta. Etuovi pysyy suljettuna teki mitä tahansa.

Joka toinen ei-hetero tuntuu suu vaahdossa kertovan kuinka oma äiti on tehnyt aivan valtavan suuria uhrauksia. Ja että oma isä voisi ottaa ja kadota ellei ole sitä jo aiemmin tehnyt. Olen itse yrittänyt vaikka seisoa päälläni jotta onnistuisin miellyttämään omaa äitiäni. Jossain vaiheessa elämääni taisin olla hieman tyly omaa isääni kohtaan. Tuulikki-psykologi todennäköisesti nyökkäilee nyt tietävän näköisenä. Ehkäpä kymmenen vuoden terapialla onnistuisin lopulta huutamaan kadulla että minua on loukattu. Elämä kun on toivottavasti kovinkin mustavalkoinen.

Oidibussin kyydissä oleminen on silti kovin hämmentävää touhua. Tiedän hyvin etten ole äidilleni mitään velkaa ja että hän on tehnyt virheitä ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Silti vielä jopa vanhoilla päivilläni vahdin mustasukkaisesti mutsini hyvinvointia. Pidän häntä jostain syystä ressukkana joka ei osaa pitää huolta itsestään. Ikäänkuin osaisin edes itse pitää huolta itsestäni. Järkeilyllä ja järkeistämisellä ei ole näköjään mitään apua tähän tautiin. Ei silti että olisin muutenkaan ikinä uskonut älyyn. Logiikka on maailmankaikkeuden yliarvostetuin juttu. Tai ehkä ainoastaan omnibus on jättänyt jo ajat sitten.