• Massa

Ennustus vuodelle 2010

Taas on vuosi vierähtänyt ja on jo perinteeksi muodostuneen Masan uuden vuoden ennustuksen aika. Mietin hetken jopa koko tulevan vuosikymmenen käymistä läpi mutta 90% toteutumistakuun seuranta olisi ollut vaikeaa jos sekä ennustaja että ennustettava olisivat potkaisseet tyhjää jo parin alkumetrin jälkeen. Mutta vuodessahan ehtii tapahtumaan jo vaikka mitä.

Talvesta on tulossa poikkeuksellisen kylmä. Tammi- ja helmikuussa on luvassa kovia pakkasia ja runsaasti lisää lunta. Valitettavasti mitään huippulämmintä kesää ei ole odotettavissa. Hellejaksojakin tulee mutta välillä on taas viileämpää. Vuoden loppupuoli näyttää varsin harmaalta ja sateiselta.

Lama näyttäisi hellittävän vähitellen. Mitään nopeaa parannusta laskukauteen ei ole tiedossa mutta vuoden loppua kohti taloudellinen tilanne on jo selkeästi parempi ainakin Suomessa. Siitä huolimatta valtion ja kuntien taloudessa uusia säästöjä ja leikkauksia on odotettavissa ja nämä herättävätkin ihmisissä aiempaa suurempaa vastustusta. Jopa mielenosoituksia saatetaan nähdä. Eräs suuri suomalainen yhtiö vaihtaa vuoden aikana omistajaa.

Puolueista Kokoomus, Keskusta ja SDP ovat tänä vuonna suomalaisten suosikkeja. Kokoomus säilyttää parin prosentin kaulansa muihin. Vasemmisto ei pysty hyödyntämään lama-ajan tyytymättömyyttä. Ihmisten luottamus päättäjiin pysyy jatkuvasta hiljaisesta mutinasta huolimatta varsin korkeana. Kristallipalloni mukaan Alexander Stubb ja Sauli Niinistö ovat vuonna 2010 hyvin suosittuja.

Maamme pärjää 2010 hyvin erilaisissa tehokkuus- ja kilpailukykymittauksissa. Suomi on tulevana vuonna poikkeuksellisen kustannustehokas ja kilpailukykyinen. Myös koulujärjestelmä saa tänä vuonna runsaasti kiitosta. Onnellisuusindeksin mukaan Suomessa on vuonna 2010 yhtä onnellista elää kuin Singaporessa tai Vancouverissa. Ehkä myös sen takia turisteja on vaikea houkutella Suomeen.

Suomalaisten asenteet jyrkentyvät lisää tulevana vuonna. Varsinkin ikääntyvä ja maaseudulla asuva väestö vastustaa 2010 maahanmuuttoa ja vaatii kurin ja järjestyksen palauttamista. Valtamedioiden nettiversioissa päivästä toiseen spämmäävät isänmaan puolustajat jatkavat sotaansa yleisen moraalin rappiota vastaan. Populistisimmat poliitikot käyttävät tätä "kansalaismielipidettä" siekailematta hyväkseen. Joihinkin lakeihin tuleekin selviä tiukennuksia.

Onnellisuusmittausten kärkimaassa Suomessa voidaan silti tänä vuonna yllättävän pahoin. Syitä etsitään alkoholista, huumeista, hajonneista perheistä ja milloin mistäkin. Onnellisuusbarometri ei kerro vuonna 2010 miksi suomalaiset ovat julmia ja tunteettomia toisiaan kohtaan. Eräs tunnettu kulttuuripersoona väittää vuonna 2010 että Suomesta on tullut kylmä ja kova tehokkuutta palvova kontrolliyhteiskunta. Yleinen mielipide tyrmää nopeasti nämä ajatukset ja syyttää niiden esittäjää suomikuvan mustamaalaamisesta.

Vuonna 2010 puhutaan paljon uupumisesta koko ajan kovenevan työtahdin alla. Kiusaaminen kouluissa ja työpaikoilla puhututtaa myös. Kukaan ei silti keksi toimivaa helpotusta ongelmiin. Julkinen tupakointi tulee yhä vaikeammaksi. Alkoholinkin hinta nousee mutta syrjäytyneiden vointi ei sillä tunnu paranevan. Poliisi käy kitkemässä leppävaaralaisen liikenneympyrän hamput tänäkin kesänä ja tiedottaa ylpeänä kansanterveydelle saamastaan voitosta. Vanhusten hoitoon ja mielenterveystyöhön ei vuonna 2010 saada juurikaan lisävaroja. Sianlihan myynti lähtee pikku hiljaa uudelleen nousuun.

Ilon aiheita suomalaiselle valtaväestölle tuovat jälleen urheilijat. Mitaleja tulee esimerkiksi hiihdosta ja keihäänheitosta. Myös jääkiekossa on odotettavissa tällä kertaa kovat väännöt Ruotsin ja Venäjän kanssa. Menestys tulee vuonna 2010 lähinnä vain pienistä perinteisistä suomalaislajeista. Jalkapallossa kehitys on entistäkin heikompaa ikääntyvien pelaajien vähitellen lopettaessa. Maailmalla FC Barcelona jatkaa voittokulkuaan. Brasilia on jälleen kerran hyvin lähellä maailmanmestaruutta. Myös Espanja ja Argentiina saavat jalkeille vahvat jengit.

Kulttuurin puolella vuosi on suomalaisille aika hiljainen. Menestyvät artistit ovat tällä kertaa raskaamman rockin puolella. HIM jaksaa kiinnostaa omia uskollisia fanejaan ympäri maailmaa muttei oikein pysty uusiutumaan ja löytämään uutta yleisöä. Suomen X-Factorissa hyvin menestynyt artisti tulee myymään vuoden jälkimmäisellä puoliskolla kotimaassa paljon levyjä. Suomalaiset ostavatkin ensi vuonna paljon kotimaista musiikkia. Monien nostalgisten suomirokkareiden kokoelma-albumit myyvät erittäin hyvin. Muualla maailmassa kuunnellaan ensi vuonna jenkkiläistä tusina rnb/hiphoppia ja vastaavasti oman maan kielellä tehtyjä halpakopioita. Vaaleaihoisista artisteista Lady Gaga menestyy parhaiten.

Suomalainen nuoriso on vuonna 2010 kiinnostunut amerikkalaisesta kulttuurista. Erilaiset englannin kielestä lainatut sanat ovat hyvin suosittuja. Paavin ja uskonnollisten järjestöjen huoli kohdistuu tänä vuonna perinteisiin perhearvoihin. Homoaktivistit iloitsevat pinknewsin uutisoimasta Länsi-Virginian ensimmäisestä kaapista ulos tulleesta villakoirasta. Vuonna 2010 ei ole muodikasta puolustaa arveluttavien ja epäluotettavien hörhelöiden ihmisoikeuksia. Suomi ei selviydy Euroviisufinaaliin. Helsingissä vuonna 2010 suositaan erityisen paljon pizzaa ja kebabia. Yleinen hintataso ulkona syömisen ja juomisen suhteen on vuonna 2010 varsin korkea. Mikko saa tänäkin vuonna pillua Jaanalta. Masa haluaa toivottaa lukijoilleen hyvää alkanutta vuotta!

2 kommenttia

Torontosta

2.1.2010 04:06

Shiskebab ei ole atlantin takana kovin suosittu/melkein unknown, samoin kuin Halal, Donairs.

Massa

2.1.2010 10:12

Toi oli mulle uutta. Kiva että suomalaiset eivät kaikkea kopioi teiltä siellä :)