Haluan ommata tämän bloggaukseni kaikille niille joille musiikki on ollut tärkeä osa elämää. Te loput voitte tässä vaiheessa sulkea sivun ja käyttää muutaman minuutin elämästänne johonkin muuhun. Tänään puhun vain musasta.
Masa ei ole ikinä osannut arvostaa niinsanottua virallista korkeakulttuuria. Pieni maamme alkaa kohta olla täynnä tyhjäkäynnillä pyöriviä kulttuuritaloja. Niitä sitten on kiva esitellä valtiovieraille jotta ankea kaupunkikuva ja kaikkialla näkyvä alkoholismi unohtuisivat. Ajatelkaa että nekin rahat olisi voitu säästää tai käyttää vaikkapa homopopin tuotannon tukemiseen!
Ilman homopoppia maailma olisi suorastaan kamala paikka. Esitänkin nöyrimmät kiitokseni sille superhomolle jolle kunnia kuuluu tuosta mullistavasta keksinnöstä. Olkoonkin että tällä vuosituhannella taso on ollut koko ajan laskussa. Nykyään homopopiksi kelpaa jokainen tavallinen amerikoiden rnb-radiohitti, joka on joko Moto Blancon, Bimbo Jonesin tai Fred Falken miksaama. Ei näin. Ilman kymmeniä September- klooneja tuottavia ruotsalaisia naapureitamme tilanne olisikin jo huolestuttava.
Monet ihmiset ovat vaatineet Masalta selitystä miten joku musiikki voi olla homoa ja joku toinen ei. Eräs lahjakas musiikkia tekevä kaverini (linkkejä alhaalla) testaa uuden biisinsä aina Masalla kysyen onko tarpeeksi homoa vai ei. Jos vastaan ei niin biisi on liian vaikeasti lähestyttävä. Se tarvitsee silloin enemmän koukkua, lisää melodiaa ja selkeämmän bassokuvion. Jos taas vastaan myöntävästi niin seuraa vielä kovempaa kiroilua. Kaikki katu-uskottavuus on silloin mennyttä. Masa siis aiheuttaa kaikille aina pahan mielen tavalla tai toisella.
Mutta kuka kertoo miksi niin monet homot kuuntelevat joko homopoppia tai sen pikkuveljeä jota kutsutaan gay houseksi? Siinähän sukupuoleltaan epäselvä hyvin isokokoinen nainen karjuu monotonisen rytmin päälle kuinka hemmetin sikoja miehet ovat tai luettelee yli viiden miljoonan asukkaan suurkaupunkeja joissa voi heilutella käsiä ja jalkoja. Usein on heitetty arvauksia että homojen mieltymys tanssipoppiin syntyisi aktiivisesta klubittamisesta. Silti vain osa homoista käy klubeilla. Miten olisi sitten genetiikka? Tai testosteronin määrä?
Olisiko yksi selitys siinä että meillä Suomessa pop-musiikki on aina ollut alakulttuurin alakulttuuria. Kun muualla niinsanottu listapoppis on ollut nimensä mukaisesti valtavirtaa niin meillä varsinkin heteromiehet ovat lähes
poikkeuksetta suosineet äijämäisempää rokkenrollia. Kukaan tuskin kiistää etteikö Suomi vieläkin olisi raskaan ja synkistelevän rockin luvattu maa. Ero muuhun Eurooppaan on tuossa suhteessa aivan valtava. Tavallaan aika absurdia että kuuntelemalla nuoruudessani muun maailman isoja listahittejä tunsin olevani omassa ympäristössäni melkoinen kummajainen. Meillä Suomessa popittaminen on ollut naisten ja homojen juttu. Eli tuolla ajatuksella kaikki poppi olisikin hyvin nopeasti homopoppia.
Rock- puritanistit ovat kautta historian naureskelleet homopopin kliseille. On kämppiä, kitchiä ja kaikkea kiiltävää. Keinotekoista iloa silloinkin kun oma mummo on kuollut edellisenä aamuna. Sikakännissä festareilla bootseissa ja rasvaleteissä örveily taas heidän mielestään ei ole yhtään huvittavaa. Ja jos homopopilla ei ole viime aikoina mennyt hyvin niin mitäpä uutta rock-puolelta on tullut parin viimeisen vuosikymmenen aikana? Mullistavin uutuus voisi olla sähkökitaran käyttäminen tarjoilulautana, jolloin homostelevat homopopparit saavat tarjoilla siltä tapas- tai sushilajitelmia euroviisujen iltana.
Homopopilla on silti aihetta itsekritiikkiin. Minneköhän ovat kadonneet vaikkapa Pet Shop Boysin ja Erasuren tapaiset artistit, joilla aikanaan oli paitsi luovuutta ja omaperäisyyttä niin myös jotain sanottavaa. Nykyiset homopopparit ovat sitä paitsi heteronaisia! Kun seuraavan kerran lähetät ikävää palautetta Paaville niin voisit lisätä listaan valituksen eunukki-perinteen katoamisesta katolisessa kirkossa. Korkeista miesäänistä kun on valtava pula nykyisessä tanssimusassa. Jimmy Somervillekin on jo jäänyt eläkkeelle. Vai onko androgyynit miehet heitetty kaupallisten syiden takia ulos ovesta jotta heteromieskin voisi vahingossa diggailla homopoppia kun videolla kuuma misu heiluttelee takapuolta ja tissejä?
Jotta homopopilla menisi jatkossakin hyvin niin tilausta olisi jonkinlaiselle laadunvalvonnan ylijumalalle. Masa voisi olla työllistämistuella siihen oikea vaihtoehto. Istuisin ruudun ääressä ja luurit korvilla jaellen nopeita ja ehdottomia tuomioita. Valitusoikeutta ei olisi. Näin se menisi:
Nykyinen valtavirtamusa eli jenkkiperäinen rnb ei ole homopoppia. Ei edes eurooppalaisia nuoleskelevilla dance remixeillä kuorrutettuna. Mustat naiset, joiden takapuoli on tilataksin kokoinen eivät ole homopoppia. Seksillä itseään myyvät valkoiset bimbot voivat sen sijaan toisinaan olla ihanan homoa. Kiihkeä Britney on homoseksikäs, mudassa ja rautahäkissä kieriskelevä Shakira taas ei. Pohdiskeleva Eva Dahlgren taas ei olisi pitkän uransa aikana vakavuutensa takia voinut olla ikinä tarpeeksi homo. Ketkään muutkaan mietiskelijät tai fiilistelijät eivät oikein sovi homopoppareiksi. Melankolia on sallittua kunhan se muuttuu huomaamatta loputtomaksi nostatukseksi tai yliteatraalisuudeksi. Välimeren maiden perinteinen iskelmä voi olla myös ihanan homoa. Näistä esim. Laura Pausini oli parhaimmillaan upeaa homopoppia ennenkuin ura lähti synkkään alamäkeen. Sama laulettuna suomeksi tai saksaksi ei olekaan enää homoa. Tosin Antti Tuisku on homoa. Mutta sehän ei ketään yllätä. Jostain syystä myös ö-luokan rnb-klooni ja DTM:ssä asuva Jonna on ilmeisesti joidenkin homojen mielestä homokiinnostava. Siitä huolimatta että Jonna on kiihkeänä mormonina mukana vastustamassa kaikkea epäsiveellistä hormonitoimintaa.
Homopopin tulevaisuus näyttää muoviselta, hienosti paketoidulta mutta hieman tyhjältä. Mutta niinhän ihmiskunnan tulevaisuus noin muutenkin. Ehkä laitan musiikillisen toivoni suomalaiseen nousevaan kykyyn Carl Phaseriin, jonka ihanan homoa jälkeä voitte ihastella tässä yhden oman biisin ja yhden miksauksen muodossa.
