Postianasalta

Tänään on perjantai kolmastoista päivä. Kuulin juuri tarinan pojasta, joka sairasti koko ikänsä leukemiaa lopulta parantuen taudista. Muutama viikko sitten samainen poika joutui auton yliajamaksi ja kuoli. Tarvitseeko vielä kenenkään ihmetellä etten halua olla uskonnollinen?

Jos Maya-intiaaneja ja muita hihhuleita on uskominen niin meillä muillakaan ei ole kovin paljoa enää aikaa. Planeettaa pukkaa vauhdilla hieman ennen joulua 2012. Pelottavinta tuossa vainoharhailussa on se että NASA ehti äsken kiistämään että mitään Nibiru-planeettaa olisi olemassa. Yleensä noin korkean profiilin vakuuttelu tarkoittaa että jotain tosi vakavaa on tapahtumassa. Niinpä nyt on ehkä hyvä hetki miettiä mitä kaikkea haluaisi vielä kokea jäljellä olevana aikana.

Jos NASA olisi paljastanut että Niribu voi pulskasti ja lähestyy hyvää vauhtia niin luultavasti maailmanloppu tulisi jo muutamassa kuukaudessa. Ihmiset sekoaisivat kuolemanpelossaan, alkaisivat ryöstelemään ja tappamaan toisiaan. Erilaiset uskontokultit ottaisivat vallan maapallolla. Joku tosin saattaisi sanoa että nehän ovat tähänkin saakka olleet vallassa.

Mitäpä jos vain ja ainoastaan Masa saisi varmasti tietää Niribun olemassaolosta. Se voisi tapahtua ihan vahingossa. Yahoo on tunnetusti ruuhkainen ja vähän epävarma sähköposteissaan. Postiamasalta voi mennä vaikka vahingossa postiksinasalle. Valium-mainosten ja miljoonaperintöä tyrkyttävien kirjeiden tilalla onkin yhtäkkiä sotilasraportteja. Kun virhe huomataan niin Masalle soitetaan mystisesti keskellä yötä tuntemattomasta numerosta. Viralliselta kuulostava englantia puhuva mies selittää että itseni ja omaisteni terveyden kannalta on parempi että se mitä olen nähnyt pysyy salassa. Siitä huolimatta että kysymyksessä on ollut pelkkä pila. Unettoman yön jälkeen päätän aamulla lähettää sotilasraportit lehdille. Ihmisten on saatava tietää kaikesta huolimatta. Maileihin ei kuitenkaan pääse enää käsiksi kun Yahoon sivusto on jatkuvasti "under maintenance".

Seuraavana päivänä saattaisin kävellä merenrantaan. Usein teen niin kun jokin asia vaivaa tai ahdistaa. Ehkä ostaisin kaupasta matkalla vähän suklaata. Kun olisin syönyt suklaani katsellen auringonsäteiden kimaltelua veden pinnalla niin en usko että mikään olisi muuttunut. En olisi ainakaan huolissani omasta puolestani. Kolmisen vuotta elinaikaa olisi itse asiassa juuri sen verran kuin olin ajatellutkin. Kuoleminen itsessään on ankeaa ja yliarvostettua puuhaa. Jättäisin sen toki mieluiten väliin mutta elämänkin pitkittyminen loputtomiin on yhtä lailla huono vaihtoehto. Toivoisin silti ettei kuoleminen olisi kivuliasta ja että sen voisi hoitaa siististi yksin. Itkeskelevät omaiset on todella stressaavia.

Maailmanloppu olisi silti hirvittävä katastrofi ihmiskunnalle. Aina yhtä ihmisläheinen Pentti Linkola luultavasti juhlistaisi Niribun törmäystä syömällä vuosikymmenen isoimman itsekasvatetun bionauriin. Ehkäpä ulkokellarista löytyisi etikkaan säilöttyä punajuurta viimeisiin illanistujaisiin. Maailmanloppu olisi Pentille vuosisadan ekoteko. Siitä on vaikea enää pistää paremmaksi. Luultavasti Pentti saa elämänsä orgasmin huomatessaan ison tulipallon lähestyvän taivaalla.

Jotkut ajattelevat Linkolan ajatusten syntyneen karusta elämästä ilman rakkautta. Ehkä. Omat joskus vähintään yhtä sekopäiset ajatukseni eivät ole kokonaan syntyneet rakkaudettomuudesta. Mulla on ollut omat vanhempani jotka ovat minua varmasti rakastaneet. Joten en voi sanoa eläneeni koko elämääni ilman rakkautta. Vaikka usein on siltä saattanut tuntuakin.

Mietin muuttaisinko jotenkin elämääni tai käyttäytymistäni jos varmasti tietäisin maailmanlopun lähestyvän. Haluaisin ainakin ajatella että yrittäisin ottaa ihmiset vastaan vielä vähän lämpimämmin. Varmaan olisi tärkeää yrittää kertoa paremmin läheisilleen kuinka paljon olen kuitenkin heitä elämäni aikana arvostanut. Valitettavasti olen ollut yleensä paskamaisen huono sitä osoittamaan. Uskoakseni pysyisin heidän läheisyydessään koko jäljellä olevan ajan. Jos taas heitä ei olisi niin pakkaisin reppuni ja yrittäisin nähdä tuhoutuvasta ainutlaatuisesta maapallosta niin paljon kuin se vaan olisi mahdollista. Mutta kaikkea ei voi tehdä samaan aikaan Niribun kanssa tai sitä ilman.

Leikin myös ajatuksella että viimeisten kolmen vuoden aikana en enää joutuisi salaamaan transsylvanialaisia sukujuuriani. Missä ovat vampyyrien oikeudet? Viimeisen kuukauden kuluessa luultavasti loputkin itsesuojeluvaistosta alkaisi vähitellen kadota. Voisin kaikessa rauhassa ryhtyä tuomaan esille käsityksiäni oikeasta ja väärästä sekä ottaa ivallinen virnistys naamalla vastaan kaikki se mitä tervehenkisen kansan asialla olevat ja aina yhtä ymmärtäväiset väkijoukot minulle tekisivät. Siinä vaiheessa olisi ihan sama minkä kuopan pohjalla lojuisin ilman käsiä ja jalkoja. En ole ihan varma kuitenkaan tuntisinko itseni siinä tilanteessa häviäjäksi vai voittajaksi.

Niribu voi olla tulossa tai menossa. Kukaan meistä ei voi tietää ihan varmasti. Sisältyykö tähän joku pikku vihje teille muille? Tietääkö Masa sittenkin jotain mitä muut eivät tiedä? Mainitsemaani öistä puhelinkeskustelua ei tietenkään oikeasti käyty. Ehkäpä ei kuitenkaan ole ihan huono vaihtoehto varautua tuon otuksen kyläreissuun. Tajuamalla ajan olevan rajallinen ja kaiken loppuvan joka tapauksessa hyvin nopeasti voi ehkä saada kiinni joistakin lyhyistä onnen hetkistä mitkä muuten olisivat menneet ohi huomaamatta.