Omnium fidelium

Lempeää ja rauhallista hymyä
avautuu iloisena katse
Katsottehan?
Loistetta hänen
säteilyä leviävää
Katsottehan?
lähes salpautuen
hengitys tihenee
vastustamattomasti haluten
ääni nousee
Tuntekaa!
Nähkää ja kuulkaa!
Enhän vain minä
ihanaa ja levollista
onnea juo, teille suo
yhtyen, liittyen
karkelot laajenee
kaikkialla kuuluu pyhänä
juhlavasti soiden, mukaansa temmaten
- hyväilyä, syleilyä -
paisuen, hurmaten
tulvahtavaan tyrskyyn
soivaan myrskyyn
Riemuun
taivaalliseen!!!

Kun kirjoitan kalenteria, niin minun ei tarvitse huolehtia muistamisesta samalla tavalla kuin ne usein suulliseen perimätietoon nojaavien kulttuurien muistamiseen erikoistuneet henkilöt, jotka saattoivat kertoa satojenkin vuosien tapahtumista.
Minulla on käytössäni myös absoluuttinen kronologia, joka on sovittu Kristuksen - enemmän tai vähemmän oikean ajankohdan mukaisen - syntymän mukaan tapahtuvaksi. Ei tarvitse erikseen viitata johonkin juuri tuon ajan tapahtumaan tai hallitsijaan saadakseen kiinnekohdan yleiseen aikaan.

Ajan käsittäminen on kuitenkin täysin minusta kiinni.
En viitsi kiinnittää siihen huomiota. Sen pohtiminen saa ajan liikkeen tietoiseksi ja jatkuvat loput ja alut saavat minut murheelliseksi. Ikuisuus ilostuttaa!

Olin viikonloppuna Helsingissä. Kävin teattereissa. Näin: Alice i underlandet (Viirus), På fullt allvar (Lilla teatern - Oscar Wilden näytelmä) ja Jag är min egen fru (Svenska teatern, mini scenen). Olivat kaikki vähintäänkin kelvollisia, mutta viimeisimmässä edellämainituista Rabbe Smedlundin esitys Charlotte von Mahlsdorfista oli huikea ja mieleenpainuva. Esitys oli yhden miehen esitys (tosin kaksi avustajaa oli jatkuvasti näyttämöllä, toinen seurasi tekstiä ja toinen hoiti ääniefektit). "Charlotte" tuli yleisön keskellekin, mutta ei mitenkään provosoivasti tai vaativasti. Näytelmä eteni melko vauhdilla, vaikka "Charlotte" esiintyikin aina arvokkaasti. Monet kohtaukset olivat hyvinkin kiihkeitä (Rabbe ei säästänyt itseään) menemättä kuitenkaan pateettisen puolelle. Intensiteetti riitti loihtimaan paikan päälle atmosfäärin jostakin muualta, Saksasta, jota ei enää ole.

Aloitan päiväni Missa solemniksella.
En sen takia, että haluaisin kuunnella juhlamessua, vaan sen takia, että yhdyn pyyntöön: Kyrie eleison...

Bloggaajan, joka on haastettu, pitää kertoa kuusi asiaa, joista pitää itsessään ja elämässään. Ja mielellään vähän erikoisempia, kuin vain työ, mies yms... Tämän jälkeen pitää haastaa kuusi bloggaajaa (joko täältä tai ranneliikkeen ulkopuolelta) ja ilmoittaa haastetuille siitä, että hänet on haastettu ja että mistä saa lisätietoja. Kerro säännöt omassa blogissasi.

- Jumalan kutsu on käynyt ja on mm. toivon mahdollisuus meille (siis myös minulle).
- rakkaus, joka on ikuinen. Se on myös ruumiillistunut.
- tutkimuksessani lopulta tutkin ihmistä, jonka ymmärtäminen voi olla monelle muullekin hedelmällistä tulosteni johdosta.
- minulle on siunaantunut hyviä ja luotettavia ystäviä.
- toivon itsessäni olevani oikeudenmukainen ja tekeväni oikeudenmukaisesti, jotta omalta osaltani lisään hyvää maailmassa.
- suuret sävellykset, jotka tuovat rauhan. Minun kohdallani moni Beethovenin teos.

Luonteenpiirteeni jätän pohtimatta. Ne selvinnevät osittain ylläolevasta listasta ja ovat muutenkin muiden arvioitavissa.

Haastan:
Kalle
Rokkihomo
Mika
Kirsikkavaras
Smo
Markus

Olen miettinyt useita päiviä toiseutta. Se on ollut näiden päivien asialistalla ihan tutkimukseni puolesta. Tosin perspektiivi on ollut muinaisegyptiläinen. Tuolta ajalta on säilynyt tietenkin lähinnä vain eliitin kirjalliset jäänteet, joten niiden antama kuva ei ole koko kulttuurista. Silti on ajateltavissa, että papisto ja virkamiehet heijastivat yleisestikin kulttuurista ilmapiiriä.

Muinaisessa Egyptissä yhteiskunta pyrki sitomaan jokaisen yhteyteensä kaikinlaisin "ketjuin" ja tätä kuvastaakin moraaliset säännöt, joiden mukaan "annetaan, jotta itsekin voi saada". Tietynlaista hyötyfilosofiaa siis, joka näkyy kaikkein selvimmin kulttiin liittyvíssä temppelikuvauksissa. Temppeleissähän Uuden valtakunnan ajoista lähtien toistuvat jatkuvasti uhrauskuvat, joissa Egyptin kuningas uhraa "isilleen" ja "äideilleen" jumalille ja jumalattarille. Hän uhraa omat hyvät tekonsa, jotka on tehnyt jumalien pitämiseksi tyytyväisinä. Tyytyväisinä jumalat luovuttavat "pojalleen" lahjoja, kuten Niilin tulvan. Näiden lahjojen avulla kuningas voi taas tehdä uusia hyviä tekoja "vanhemmilleen". Edellisestä muodostuu täten prosessi. Tässä prosessissa kuningas on aivan välttämätön, sillä vain hän osaa rituaalit oikeassa muodossa ja vain hän saattaa välittää jumalien ja maanpäällisen välillä.

Paljon tästä kuulostaa samalle kuin Kristuksen asema kristinuskossa. Tosin Kristuksen kohdalla kysymyksessä on kertakaikkinen pelastusteko ja hänen kohdallaan tieto ei ollut se oleellinen pointti. Hän ei myöskään tuo maallista hyvää.

Muinaisessa Egyptissä toiseus oli asettumista yhteiskunnan ulkopuolelle, yhteiskunnan velvollisuuksista välittämättä oleminen, vastuunsa unohtaminen. Sen seurauksenahan Egyptissä tärkeä yhteistoiminta (Niilin tulvien hyväksikäyttö) vaarantui.

Huudan toisissa ja olen kuin piikki heidän lihassaan.

Kävelin kerjäävän naisen ohi. AUTS! Hoidan omia asioitani ennen kuin muiden. AUTS! Valitsin itsekkään uran. AUTS! Olen itseriittoinen. AUTS!

Olen kuitenkin edistynyt tiellä. Nyt vain seitsemän edellistä vahvempaa demonia on haettu kiusaamaan. Pääsenkö huutamaan kovempaa?

Jumalan armo on ihmeellistä.

Uskomisessa on kysymys e n e m m ä s t ä kuin tietämisessä. Jos älylle tekee vaikeaa uskoa joitakin kristinuskon totuuksia, niin eihän ihmisessä voida rajautua vain älyyn.
Minua vaivaa paljon se nykyisin paljon näkyvä piirre, että ihmisillä on todella VAIKEUKSIA ylittää lähimmän konkretian rajoja. Tarkoitan rajoja, joita he ovat itselleen asettaneet eli rajoja, joiden takana heillä vielä on mahdollisuuksia.
Uskossakaan ei saisi puhua enää neitseestä syntymisestä - se loukkaa kuulemma älyä.
Niin, kai se loukkaa, mutta hullutushan ja loukkauskivi usko onkin. Se on lapsenkaltaista uskoa hyvään ja oikean voittoon. Juuri uskossa nuo ovat mahdollisia toteutua. Ei tätä voi älyllä perustella.
Uskon mysteeri on muka selitettävä... ja PAH - sanon minä! Eikö anteeksianto(kin) tapahdu k a i k e s t a h u o l i m a t t a? Onko tämä suljettava alue ihmisen toiminnassa, koska se ei vastaa luonnon logiikkaa?

Ihmisen syntisyydestä ei ole myöskään muka hyvä puhua. Emmehän me tarvitse armoa.

Voi minua itsekästä ihmistä! Voisinpa kuollettaa kurjan luontoni, joka pyrkii korskeilemaan milloin tuolla, milloin tällä.
Tähän on armosi tuonut ilon ja rauhan.
Ilon ja rauhan, joka on jokaisella homolla ja lesbolla täydellisesti hyväksyttyinä Jumalan omien kasvojen edessä. Näkeekö kukaan nyt nuo kasvot täydellisesti?

Monenlaisia portteja, joille muukalainen saapuu kolkuttamaan.

Olinkin kolmistaan tutustumassa Turun uuteen kirjastotaloon - vaikka yksi meistä olikin "toinen" kuin oli alunperin suunniteltu. Kirjastotalo on mielestäni aivan fantastinen! Kolme kerrosta ja kaikissa on ajateltu käyttäjäryhmiä aivan viimeisen päälle.

Olimme M:n kanssa sitä ennen jumalanpalveluksessa. M:lle se ei ollut äidinkielellä, mutta hän lauloi virsiä ihan hyvin ruotsiksi. Takaamme kuului kirkkoherran hieno lauluääni - hän ei tänä sunnuntaina ollut palveluvuorossa, joten saattoi - varmasti rentouttavana - jättää papillisen osan muille.

Illalla olimme kristillisessä piirissä, jossa pidin esitelmän kuvien kera matkastani Egyptiin. Sen jälkeen saatoin rakkaan ystäväni M:n junalle.
Kristillinen piiri ja sen jatkot olivat ihanat. Toivottavasti jatkossa saisimme lisää kävijöitä. Nyt suunnittelemme Turun kirkkopäiviä...

Kiitän Kallea hyvästä haasteesta!

Olemme selvästikin hyvin tiivis blogiyhteisö.

-----------------

Olen viikonloppuna menossa katsomaan Turun uutta kirjastotaloa. En yksin...kolmistaan!