(Nuoren) opettajan varaventtiili

Jessus, mikä ihana viikonloppu! Oltiin koko aika torpalla ja nautittiin. Kovana työnä oli hioa makuukamarin lattia, jotta sen voisi ensi kerralla maalata, koska sisko lupaili tulla näyttämään uutta miesystäväänsä. Entinen aviomies kun 24 avioliittovuoden jälkeen pakkasi tavarat ja muutti nuoremman naisen mukaan.

En kyllä usko itsekään, mitä tehtiin. Ostettiin Ruotsin armeijan ylijäämäsukset. Oikein kunnon vanhan ajan hikilaudat, joihin sopii tavalliset kumpparit, jotka eivät luista missään ja jotka saa poikki vain kirveellä. Pupu siveli kynttilää pohjiin ja sitten mentiin.

Mikä nautinto hiihtää talvisessa metsässä. Viimeksi olen kokenut samanlaisen ilon joskus lapsena 80-luvun alussa. Ei polkuja, ei latuja; vain äänetön luonto, jossa sataa hiljalleen isoja lumihiutaleita. Ympäristö täynnä hajuja, jotka saivat pienen koiramme hurmioon; hirven hajua, ketunjälkiä, jäniksen reitti, kanalinnun kieppi. Pitikö oikeasti kasvaa 30-vuotiaaksi, että oppi nauttimaan tällaisesta? Ja minä kun luulin, että ainoastaan baarit, leffat ja teatteri olivat minua varten...

Muu aika saunottiin, rupateltiin ja ihmeteltiin, onko oikeasti mahdollista, että sellaisesta puolimädästä torpasta saatiin aikaan tällainen helmi. Että me saimme aikaan. Että me yhdessä saimme aikaan. Me.

Synttärit meni ja pupu oli lahjaan silminnähden tyytyväinen. Se piti heti koota ja testata käytännössä. Olin itsekin iloinen, koska kerrankin lahjavalinta näytti onnistuneen. Vielä hän ei ole puhaltanut niskaan eikä kuiskannut 'hippaa' eli hän ei ole huomannut minun kertovan juttuja meidän elämästä julkisilla palstoilla. Tänään hän kyllä näykkäisi, mutta se liittyi ihan eri tilanteeseen...

Tänään päästään lähtemään torpalle kahden viikon tauon jälkeen. Mukana on tällä kertaa mm. ikkunaverhot tupaan. Löydettiin kangaskaupasta nätti kangas ja liian myöhään huomattiin sen hinta. Tai itse asiassa hintakin kyllä nähtiin, muttei ymmärretty, paljonko kangasta menee ihan tavallisiiin suoriin verhoihin. Kun kaikki oli valmista ja myyjä mittaamassa erää, huomattiin, että hommasta tulee hurjan kanllis, mutta silloin ei sisu antanut enää myöten perua ostosta. Maksettiin hampaat irvessä. Paree olla nätit!

Paljon pientä pitäisi vielä hankkia; laatat loukon lattiaan, maalit toisen kamarin lattiaa ja seiniä varten yms. Mutta hiljalleen kaikki hoituu. Tällä kertaa ehkä hiotaan kamarin lattia ja ensi kertaa varten säästetään maaliin rahaa.

Mun pitäisi lähteä Vaasaan parin viikon päästä, mutta katsotaan, saanko lähdettyä. Aikataulut menevät niin ristiin, etten ehkä poistukaan Turusta. Sääli sinänsä, koska en ole koskaan käynyt Vaasassa. Kuulemma kaunis paikka.

Kävin ysien kanssa läpi kirjallisuudenhistoriaa. Kesken kaiken yhdelle pojalle välähti, ettei kukaan voi tietää, kirjoittivatko suomalaiset runoilijat rakkausrunoja miehille vai naisille, koska persoonapronomini 'hän' ei sitä paljasta.

Muu luokka innostui aiheesta eilen katsomansa Sillä silmällä -sarjan pohjalta ja alkoi keskustella homoseksuaalisuudesta ja tahtoi tietää, onko suomalaisessa kirjallisuudessa paljonkin homoja. Käytiin siinä sitten läpi mm. Kailas, Sarkia, Holappa, Rekola ja Jansson.

Kun ipanat kuulivat Janssonista (tai osa oli kuullut aiemmin Toven ja Tuulikin suhteesta) ja kun muistuttelin mieleen, millainen osa Tuu-Tikillä on totuttaa kesken unien herännyt Muumipeikko outoon, uuteen ympäristöön, kuului takarivistä puuskaisu:
-Musta Nipsu olikin jotenkin outo...

Lahjat on nyt ostettu ja piilotettu. Missä ihmeen vaiheessa ehdin huomenna leipoa kakun?

Muuten, en ole koskaan tainnut kiittää palautteesta. Minusta on mielenkiintoista lukea sekä blogiini (vai onkos siinä astevaihtelu 'bloggiini'..?) kirjoitettuja kommentteja sekä postilaatikkoon välitettyjä viestejä.

Olen huomannut muutamia asioita. Ensinnäkin en ole ainoa kaappibloggaaja (kyllä siinä näemmä astevaihtelu toteutuu), vaan kolme muutakin on ilmoittautunut sala-ajattelijaksi. Toiseksi, kovin moni luki ohkaisesti pari viestiä aiemmin kirjoittamani jutun koulupojasta. Te, jotka veditte herneen nenäänne, katsokaas tekstiä tarkemmin. En ole missään vaiheessa väittänyt provosoineeni lasta saati lähentyneeni häntä, joten säästäkää lastensuojeluilmoituksenne. Saahan ipana olla opettajaansa lätkässä!

Kiva, että ihmiset provosoituvat ihan itsestään... Hienoa, että ihmiset ajattelevat lasten parasta!

Kolmanneksi, muutama on kysellyt sen tyhjän naapurimökin tietoja, mutta en tahtoisi lähettää sähköpostilla mitään. Jos joku haluaa, voinen julkaista tällä palstalla kuvan, jonka nappasin siitä viime kesänä.

Huomenna on höpömarsun synttärit. Neljättä tai viidettä kertaa sinä aikana kun ollaan yhdessä oltu.

Kestää kauan ennen kuin toiseen tottuu - ja näemmä vielä kauemmin kuluu, ennen kuin hyväksyy toisen sellaisena kuin se on. Ihan itsenään.

Meillä juttu on jotenkin kulminoitunut lahjanantoon, koska yleensähän lahjat kertovat antajan luonteesta ja odotuksista enemmän kuin vastaanottajan ominaisuuksista.

Minä olen monena vuonna etsinyt mielestäni mielenkiintoisia kirjoja kirjakaupoista, divareista, vanhaintavarainliikkeistä, koska itse pidän lukemisesta. Kun pupuni kerran mainitsi pitävänsä Sinikka Nopolan hämäläispakinoista, etsin kauan kokoelmaa, kunnes löysin sen täysin yllättävästä divarista. Pupu ei ole lukenut sitä vieläkään...

Monena vuonna samankaltaisia tapauksia. Suutuinkin monesti tai ainakin pahoitin mieleni. Kun synttärit taas lähestyivät, aloin harmistua jo valmiiksi, kunnes huomasin, että yhtä paljon vikaa oli minussakin, sillä tavallaanhan lahjanantaminen on piilomuokkausta. Mietinkin, mistä antamani lahjat kertovat: siitä, millaisena pupuni näen vai siitä, millaisena haluaisin hänet nähdä.

Tänä vuonna vaihdoin siis strategiaa. Katsotaan, tehoaako!

Mun mies ei vielä tiedä, että pidän blogia täällä, keskustelupalstoja hän on kyllä lukenut ja tietää mun nimimerkin. Jotakin aavistuksia hänellä kyllä on, ihmetteli ainakin hiukan, kun kysyin häneltä, olisiko hänellä mitään sitä vastaan, että laitan ottamiani mökkikuvia nettiin.

Että moi, pupu! Tällaisia olen tänne kirjoitellut. Kun löydät nämä jutut täältä, puhalla kotona vaikkapa niskaan ja kuiskaa korvaan 'hippa'. Siitä tiedän että tiedät.

Koulussa eräs kasiluokkalainen poika, jota en edes opeta, on alkanut tuijotella minua. Jouduin kerran opettamaan kollegan sairastumisen takia toista luokkaa oman kanssa rinnan, ja huomasin tämän tapauksen silloin.

Oppilaissa tunnistaa vähemmistön edustajia aika usein. Osa tietää oman suuntautuneisuutensa ja ovat sen kanssa liki sinuja, toisille tekisi mieli mennä sanomaan, että et sitä vielä itse tiedä, mutta kuuden vuoden päästä huomaat kyllä... ;-)

Nyt tällainen nuorukainen käy kovaa piiritystä, valikoi paikkoja pihalla ja ruokalassa niin, että näkisin hänet tai että välituntivalvonnassa törmäisin häneen usein.

Onhan se imartelevaa. Muistan itsekin, kuinka ihastunut olin lukioaikaiseen fysiikanopettajaani. Ehkä sen tähden, että hän oli opettajiasta ainoa, joka oli alle kuudenkymmenen... Mutta kuitenkin koen tämän nuoren pojan huomionosoitukset kiusallisina. En koe enkä ole koskaan kokenut minkäänlaista mielenkiintoa lapsia kohtaan - sanotaan se tässä saman tien, ettei kukaan ala soitella sosiaalivirastoon.

Kerran uran alkuvaiheessa ysiluokkalainen poika kirjoitteli kokeiden ja aineiden reunat täyteen 'Ope on sexy' -tekstiä. Mietin, miten suhtautuisin niihin, sillä en halunnut mitenkään häpäistä tai nuhdella häntä, mutta en myöskään kannustaa. Päätin sitten kirjoittaa yksinkertaisesti 'Kiitos'.

Pitää varmaan tämän lapsen kohdalla antaa tylsistymisen hoitaa homma. Kun ope ei millään lämpene, piiritys muuttunee oppilaan mielestä kuivakkaaksi. Mutta miten voisi lapsille ylipäänsä osoittaa paremmin, että on monenlaisia tapoja rakastaa? Tympäisee itseä, kun kaunokirjallisuus on täynnä pelkkää heteronormatiivisuutta. Tai no, pikku hiljaa nuortenkirjoihin alkaa tihkua muunkinlaisia rooleja, mutta vain sivuhahmoihin. Jos mieleenne tulee kirjallisia ehdotuksia, kertokaa niistä!

Saipahan kerrankin käyttää tuotakin alkuhymiötä. Olen miettinyt tilanteita ja tekstejä, mihin sen voisi liittää, mutta en ole keksinyt. Nyt se tuli sitten ihan itsestään.

Mielettömän kaunis talvisää eikä työnteko maistu millään. Mistäköhän johtuu, että suunnitteleepa vuoden opetuksen miten tahansa, jossakin kohtaa huomaa, että kaikki kokeet, kirjoitelmat, tutkielmat, raportit sattuvat liki samalle viikolle.

Rasvapoltto-ohjeet löytyivät, piparkakunmutoinen vohvelirauta on rapsutettu ja öljytty kuntoon ja ensimmäiset vohvelitkin on jo paistettu.

Ei niistä kovin kummoisia tullut, kun kumpikaan ei ollut koskaan ennen vohvelia valurautapannulla paistanut (eikä teflonillakaan sen puoleen), mutta sitkas uurastus tuo palkinnon!

Kun torpalle ei päästy koulutuksen takia, päätettiin kiertää tänään autolla maakuntaa muuten vain. Napattiin koiru takapenkille ja ajeltiin huikaisevassa auringonpaisteessa.

Kävimme antiikkiliikkeessä, josta olimme kuulleet jo puoli vuotta sitten mutta jossa emme ole ehtineet poiketa vielä, koska se sijaitsee Paimiossa.

Ihastuttava paikka, jossa saisi palkan tuhlaantumaan nopeasti. Kaikkea löytyi, huonekaluja, tarve-esineitä, koristeita ja muuta. (Pahaksi) onneksi emme tarvitse mitään.

Kuitenkin jotakin tarttui mukaan. Erään hyllyn alatasolta minua katseli pieni jo sympaattinen valurautainen vohvelirauta. Pakkohan se oli ottaa mukaan. Nyt etsiskelen rasvapoltto-ohjetta ja illalla taidan testata, osaanko rautaa käyttää.