Huomenna on höpömarsun synttärit. Neljättä tai viidettä kertaa sinä aikana kun ollaan yhdessä oltu.
Kestää kauan ennen kuin toiseen tottuu - ja näemmä vielä kauemmin kuluu, ennen kuin hyväksyy toisen sellaisena kuin se on. Ihan itsenään.
Meillä juttu on jotenkin kulminoitunut lahjanantoon, koska yleensähän lahjat kertovat antajan luonteesta ja odotuksista enemmän kuin vastaanottajan ominaisuuksista.
Minä olen monena vuonna etsinyt mielestäni mielenkiintoisia kirjoja kirjakaupoista, divareista, vanhaintavarainliikkeistä, koska itse pidän lukemisesta. Kun pupuni kerran mainitsi pitävänsä Sinikka Nopolan hämäläispakinoista, etsin kauan kokoelmaa, kunnes löysin sen täysin yllättävästä divarista. Pupu ei ole lukenut sitä vieläkään...
Monena vuonna samankaltaisia tapauksia. Suutuinkin monesti tai ainakin pahoitin mieleni. Kun synttärit taas lähestyivät, aloin harmistua jo valmiiksi, kunnes huomasin, että yhtä paljon vikaa oli minussakin, sillä tavallaanhan lahjanantaminen on piilomuokkausta. Mietinkin, mistä antamani lahjat kertovat: siitä, millaisena pupuni näen vai siitä, millaisena haluaisin hänet nähdä.
Tänä vuonna vaihdoin siis strategiaa. Katsotaan, tehoaako!
