(Nuoren) opettajan varaventtiili

Eilen ajeltiin autolla lähitienoilla, kun ei oikein muutakaan tekemistä keksitty. Käytiin Raisiossa kirpputorilla ja hämmästeltiin. Miksi kukaan ostaisi sellaista krääsää ja paskaa, mitä kirppareilla myydään? Euro tyhjästä Pringles-purkista? Limainen patja 50 kympillä? Tai kaksikymppiä rikkinäisestä kaffekupista, joka luonnollisesti on Frankkia tai Toikkaa. Kaikki ne ovat, jos myyjältä kysytään.

Kun oltiin riittävästi närpistelty kirpparilla, hurautettiin Naantaliin. Tarkoitus oli käydä pikaisesti kahvilla, mutta keväinen auringonpaiste houkutteli kävelemään meren jäälle. Pieni tuulenvire ei meitä haitannut, vaan käveltiin Kailon saaren ympäri, istuskeltiin hetken auringon lämmittämillä rantakivillä, pidettiin kädestä kiinni ja katseltiin, kun koira löysi Kaikkea Jännää.

Eläin tuntui nauttivan täysin siemauksin. Se juoksenteli jäällä siksakkia, nuuskutti rantakaislikon tuoksuja, kurkkasi kairattuun pilkkireikään hyvin varovasti, söi kilon lunta ja päätti pissata keskelle aurattua luistinrataa välittämättä ohikiitävistä retkiluistelijoista. Väistäkööt ihmiset kun pieni eläin ruikkii!

Kun oltiin päästy jäältä takaisin vanhaankaupunkiin, mentiinkin syömään Kalatrapin viikonloppumenu. Graavisiikaa, häränselyksiä, raparperipiirasta ja vaniljavaahdoketta. Nam.

Kotiin tultua päätettiin ottaa puolen tunnin nokoset. Herättyäni kahden ja puolen tunnin päästä huomasin että kello oli viittä vaille näytelmän alku. Onneksi pupu kyyditti teatterille ajaen päin liki jokaista kaupungin punaista liikennevaloa, ja ehdin katsomaan esitystä viimeisellä mahdollisella sekunnilla. Loppuilta menikin sitten olutellessa. Mikään ei ole hauskempaa kuin päihtyminen hyvässä seurassa.

Nyt pitäisi vääntyä suihkuun ja ulos. Tarkoitus olisi mennä kiertelemään huutokauppoja. Koskaan me ei mistään mitään osteta, mutta kiertely ja katselu on aina kivaa.

Ei ole helppoa. Homolupakirjan saadakseen täytyy miehen osata riittävä määrä musikaalien hittilauluja, tunnistaa nimeltä Dynastian näyttelijät, kyetä laulamaan Koivuniemen Aikuinen nainen kaikissa mahdollisissa tilanteissa sekä taitaa Diamond are the girl's best friends-biisin askelet.

Mitä kuuluu lesbon pakollisiin taitoihin?

Isältä ja äidiltä tuli odotettu lähetys. Matkahuolto toi 18 metriä räsymattoa tupaan ja yhdeksän kamariin. Väritkin olivat kauniit, koska äiti komensi lähettämään mm. suikaleen tuvan tapetista, jotta osaisi laittaa kuteiksi oikeita riepuja.

Oikeastaan matoissa piilee vielä äidinäitini vaikutus. Hän kuoli tämän vuoden tammikuussa, mutta ennen sitä hän pyysi äitiäni leikkaamaan talonsa vintin vanhat vaatteet kuteiksi meidän mattoja varten, 'kun kukas niille pojiilleen ny matot kutoos laattiaalle'. Äitini teki työtä käskettyä.

Oikein odottaa, koska pääsee torpalle katsomaan, miltä matot näyttävät omassa ympäristössään.

Perjantainen työosuus on tehty ja alkaa viikonloppu. Torpalle ei tänä viikonloppuna mennä, mutta korvauksena menen teatterille juhlimaan viimeistä esitystä.

Kävin ipanoiden kanssa läpi mediaa ja mainostamista. Keskusteltiin hyvistä ja huonoista mainoksista ja muisteltiin sekä nähtyjä että kuultuja reklaameja. Aloin yhtäkkiä miettiä, olenko koskaan nähnyt yhtäkään homomainosta. Siis sellaista, jossa homot/lesbot olisivat mukana positiivisessa valossa, sillä kyllähän kiimaisia hinttareita on esitetty mm. Axen mainoskampanjassa.

Mutta muistaako kukaan toisenlaista?

Laitan piruuttani teille houkutuskuvan. Tällainen on se meidän naapuripytinki.

Rakennuksia olisi neljä: päärakennus, navetta, sauna ja vaja, joka kuvassa jää navetan taakse. Puutarha on villiintynyt, mutta täynnä marjapuskia ja muita hauskuuksia. Ikkunoista tiiratessa näkyy sisällä olevan samanlainen kakluuni kuin meillä, väittää pupu. Minä en ikkunaan asti yltänyt.

Kuten huomaatte, navetan nurkka on vähän notkahtanut, mutta sellainen korjautuu ihan autotunkilla puolessa tunnissa (nimim. Kokeiltu on).

Lisäkehuna mainittakoon, että naapurit ovat ahkeria, ystävällisiä ja pirun komeita.

Eilen tuli kuiskaus 'hippa', rivakka pusu niskaan ja kovin paljon kutitusta niin että henki salpautui ja tuli liki hikka.

Veljen vaimolta tuli viesti, jossa uhattiin ilmoittaa meidät seuraavaan Unelmakämppään kiintiöhomopariksi. Vaimo ei kestä tämänkertaista vähemmistöpariskuntaa, vaikkakin ensimmäisen kauden miehet olivat hänen lempparinsa.

Viime kesänä sain vanhempani hämmästymään, kun teroitin lapionkärkeä rälläkällä (siis sillä, jossa on pyörivä terä ja josta lähtee kipunoita). Äitini katsoi toimenpidettä ihmeissään ja tilitti sitten pupulle, että hän ei meinaa uskoa silmiään, kun tuo kuopus oli lapsena sellainen piirtelijä ja taivaanrannanmaalari.

Pupun kanssa mietittiin pari viikkoa sitten itsekin, kuinka erilaiseen rooliin sitä onkaan torpantekijänä hypännyt. On oppinut tekemään kaikkea, mitä itse on pitänyt ennen korkeintaan hetero-isoveljelleni mahdollisina toimenpiteinä, kuten raudoitus, mittaus, naulaus, tapetointi ja muuraus. On kouliutunut käyttämään sujuvasti sanoja, kuten koolaus, aluskate ja kastepiste MMJ 3x2,5 niin, että läheinen sähköliike antaa 40 prosentin alennuksen pyytämättä, kun luulevat ammattilaiseksi. On ostanut kumisaappaat. On oppinut jopa voittamaan homolle luontaisen inhon moottorisahaa kohtaan!

Ajatelkaa! Minä, jolla on vieläkin kaapin uumenissa XS-kokoinen, violettipohjainen sini- ja vihreäpalloinen kauluspaita, jolla olisi ihan varmasti tienannut turpiinsa aamuyön grillijonossa. (Toki se paita ei päälle ole mahtunut moneen vuoteen..) Vaatehuoneen uumenista löytyy vieläkin mustat korkokengät kokoa 42, joita käytin naamiaisissa pukeutuessani Marlene Dietrichiksi. Luulen, että plyymikin on vielä tallella!

En minä ennen osannut raksahommia, eikä pupukaan. Ei meistä kumpikaan edes haaveillut tällaisesta, vaan yhdessä me tämä iankaikkisuusprojekti jostakin keksittiin.

Ja tässä ollaan. Rooli on vaihtunut molemmilla ja sekä pupun että minun isoveljet ihastelevat lopputulosta ja minun pyytää jopa tulemaan remonttiavuksi, kun 'näemmä se tapetointi niin sujuu'.

Ollaankohan me nyt niitä kontaktipalstoilla paljon kaivattuja heteronoloisia..?

Soitin äidilleni, kun en liki viikkoon ehtinyt sitä tehdä. Että sillä naisella on nykyään kiire! Heti eläkkeelle jäämisen jälkeen molemmat vanhemmistani ovat alkaneet harrastaa kaikkea mahdollista niin, että päivän tunnit eivät tahdo riittää.

Äiti tahtoi itse kutoa meidän torppaamme räsymatot ja niitä hän nyt on paukutellut jossakin käsityökeskuksessa ja ensi viikolla matot ovat tulossa matkahuollon kautta.

Ja saman tien, puolihuolimattomasti kesken puhelua mamma sanoi, että sitten kun on kesä ja torpan lattialla uudet matot, siellä olisi niin kiva meidän mennä naimisiin... Lupasin, että se kyllä tapahtuu, heti kun jompikumpi meistä suostuu kosimaan.

Minusta se on meistä vanhemman velvollisuus, mutta vaikuttaa että joudun sitä kosintaa odottamaan yhtä kauan kuin erästä puhallusta niskaan ja sanaa 'hippa'. Kaksi ystävääni yllätti minut sillä keinolla. En ollut ollenkaan tajunnut, että tuttuni lukevat tätä blogia. Tänään töihin mennessä mietin, jaksanko alkaa ujostella. En jaksanut.

Mikäli puhallusjuttu ei auennut, lukekaa aiempia viestejä. Sieltä selviää..

Taas on päivällinen työtä tehty ja on aika mennä kotiin korjaamaan aineita.

Olen vieläkin jumittunut Suomen kirjallisuushistoriaan, jonka opettamisesta itsekin pidän. Tämä ammatti on niin kehnosti kehuttua, että itse pitää onnistumisen tunteet löytää ja tänään löytyi. Käytiin läpi realismin aaltoa 1880-luvulla ja kerroin Minna Canthin elämästä ja tuotannosta. Sitten luettiin novelli Kuoleva lapsi ja lopuksi referoin Työmiehen vaimon juonen ja luin pätkiä näytelmästä.

Oppilaat surivat kuolevan lapsen lamaantuneisuutta, elivät täysillä mukana työmiehen onnettoman vaimon kohtaloa, kauhistelivat miehen alkoholismia ja ahneutta. Kun kerroin teoksen vaikuttaneen silloiseen senaattiin ja lainsäädäntöön, oppilaat olivat innoissaan ja alkoivat miettiä tämän päivän epäkohtia sekä mahdollisuuksia, miten niistä saisi aikaan niin vaikuttavan kuvauksen, että se saisi aikaan jotakin. Vaihtoehtoja tuli monia.

Kuullostaa pieneltä, varmaankin. Itse olin innostunut siitä, että jo ammoin kuollut naisasianainen on elänyt niin väkevästi ja toiminut niin voimakkaasti, että se vaikuttaa vielä tämän päivän 15-vuotiaisiinkin. Että Hollywoodin laminaattitunteiden keskellä kasvaneet ipanat osaavat heittäytyä savupirtin arkeen ja myötäelää pienen lapsen elämän viimeisiä vaiheita.

Jotenkin minusta tuntuu siltä, että suvaitsevaisuus ja empatia on nuorison joukossa kasvanut, liekö syynä sitten monikulttuurinen ympäristö ja koululaitoksen kasvatuspolitiikka. Ei sellaista ymmärtämistä minun muitini mukaan 80-luvun teinimaailmassa ollut. Johtuneeko syy pirstoutuneesta postmodernista maailmasta vai mistä, mutta nykynuorille ajatus lukuisista erilaisuuksista on ihan normaali. Me taas teininä kiusattiin lähes hengiltä poika, joka oli erehtynyt laittamaan jalkaansa valkoisten sukkien sijaan keltaiset urheilusukat. Homohan se oli selvästi.

Lopuksi rakennettiin puolipanelit, liitettiin sähköjohdot ja laitettiin lamput paikalleen.