Eilen ajeltiin autolla lähitienoilla, kun ei oikein muutakaan tekemistä keksitty. Käytiin Raisiossa kirpputorilla ja hämmästeltiin. Miksi kukaan ostaisi sellaista krääsää ja paskaa, mitä kirppareilla myydään? Euro tyhjästä Pringles-purkista? Limainen patja 50 kympillä? Tai kaksikymppiä rikkinäisestä kaffekupista, joka luonnollisesti on Frankkia tai Toikkaa. Kaikki ne ovat, jos myyjältä kysytään.
Kun oltiin riittävästi närpistelty kirpparilla, hurautettiin Naantaliin. Tarkoitus oli käydä pikaisesti kahvilla, mutta keväinen auringonpaiste houkutteli kävelemään meren jäälle. Pieni tuulenvire ei meitä haitannut, vaan käveltiin Kailon saaren ympäri, istuskeltiin hetken auringon lämmittämillä rantakivillä, pidettiin kädestä kiinni ja katseltiin, kun koira löysi Kaikkea Jännää.
Eläin tuntui nauttivan täysin siemauksin. Se juoksenteli jäällä siksakkia, nuuskutti rantakaislikon tuoksuja, kurkkasi kairattuun pilkkireikään hyvin varovasti, söi kilon lunta ja päätti pissata keskelle aurattua luistinrataa välittämättä ohikiitävistä retkiluistelijoista. Väistäkööt ihmiset kun pieni eläin ruikkii!
Kun oltiin päästy jäältä takaisin vanhaankaupunkiin, mentiinkin syömään Kalatrapin viikonloppumenu. Graavisiikaa, häränselyksiä, raparperipiirasta ja vaniljavaahdoketta. Nam.
Kotiin tultua päätettiin ottaa puolen tunnin nokoset. Herättyäni kahden ja puolen tunnin päästä huomasin että kello oli viittä vaille näytelmän alku. Onneksi pupu kyyditti teatterille ajaen päin liki jokaista kaupungin punaista liikennevaloa, ja ehdin katsomaan esitystä viimeisellä mahdollisella sekunnilla. Loppuilta menikin sitten olutellessa. Mikään ei ole hauskempaa kuin päihtyminen hyvässä seurassa.
Nyt pitäisi vääntyä suihkuun ja ulos. Tarkoitus olisi mennä kiertelemään huutokauppoja. Koskaan me ei mistään mitään osteta, mutta kiertely ja katselu on aina kivaa.
