Onko Suomesta tulossa ”Amerikka”? Tai olemmeko jo? ”Amerikalla” tarkoitan nyt ilmiötä, jotka minusta ovat siellä tavallisempia kuin meillä tai Euroopassa yleensä. Tällä kertaa tätä ”pussaa ja kerro” –ilmiötä. Pääministerin morsiameksi julistautunut nainen päättää kirjoittaa reilun puolen vuoden suhteestaan kirjan ja pitää tiedotustilaisuuden, jossa julkistetaan kirjan kansi. Paikalla on enemmän tiedotusvälineitä kuin yleensä missään muualla. Mukaan lukien valtakunnan ykköslehden toimittajat sekä YLE uutiset, joissa tapahtuma myös uutisoidaan näyttävästi.
Kansa kerää adressia, jossa kyseistä henkilöä kehotetaan poistumaan julkisuudesta ja kustantaja miettii kuinka suuren painoksen kirjasta ottaisi?
Mikä ihme meitä vaivaa? Miksi ihminen haluaa repiä suhteensa palasiksi julkisuudessa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan? Varsinkin jos kyseessä on olleet aidot tunteet – rakkaus, kuten henkilö väittää?
Miksi ketään kiinnostaa? Mitä kiinnostavaa on ”melkein yhdeksän kuukautta” jatkuneessa suhteessa?
Mistä tiedämme, että versiot, joita toinen osapuoli kertoo, ovat edes totta? Esim. ”shokkiero” tekstiviestillä, mitä kaikkea on tapahtunut ennen sitä?
Miksi meidän tarvitsikaan tietää? Koko ilmiö on vastenmielisyydessään tietyllä tavalla oireellinen. Minusta kyse ei ole siitä, että tämä yksi henkilö toimii jotenkin oudosti. Vaan siitä, että tiedotusvälineet ja me kaikki lukijat olemme ilmeisesti muuttuneet arvostelukyvyttömiksi. Jos yksikään tiedotusväline ei reagoisi tällaisiin ilmiöihin, ei niitä myöskään tulisi lisää. Mutta, koska lööppijulkisuus myy, pitää koko ajan pystyä kehittää uutta. ihminen, joka myy itseänsä julkisuudessa on paitsi ärsyttävä ja kuvottava myös säälittävä ja tavallaan jopa uhri.
Mutta onko tämä vasta alkua meillä Kiss and Tell -saralla? Salarakkaita on toki ollut ennenkin. Jo Tabe kertoi aikanaan kaiken, mutta hänessä olikin persoonaa itsessään, hänen ei tarvinnut tarrautua epätoivoisesti viiteentoista minuuttiinsa julkisuudessa ja jäädä kelaamaan sitä samaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
