Joudun työssäni pohtimaan säännöllisesti sitä mitä pitäisi säilyttää tuleville polville ja mitä ei. Siis yrittää luoda sellaisia kriteerejä mitä noudatetaan yhä kasvavien tietomassojen käsittelyssä, jotta jonkinlainen ydin hahmottuisi. Tiedän, että loppupeleissä asia on kuitenkin kiinni sattumasta ja se mitä nyt pidämme tarpeettomana, voisikin olla jollekin tutkijalle tulevaisuudessa todella merkittävää. Välillä tuntuukin, että minkälainen ihme Sibylla tässä pitäisi olla, jotta voisi tehdä työnsä hyvin. Eilen Teemalta tullut ohjelma "Mitä meistä jää jäljelle", kuitenkin tavallaan helpotti tätäkin tuskaa.
Toisin kuin yleisesti sanotaan, edes timantit eivät ole ikuisia. Miljoonien vuosien myötä nekin menettävät loistonsa. Muovi säilyy kuulemma todella kauan. Ohjelma, ottikin esiin leikkisän ajatuksen siitä, miten museoissa on esiin kaivettuja dinosaurusten luurankoja ja pieniä muovidinoja löytyy ympäri maailman kaikkialta maaperästä. Tätä voi jatkaa, että kun asiakirjat eivät kuitenkaan säily kuin ehkä tuhansia vuosia, voi olla, että tulevaisuudessa ehkä ajatellaan, että oli joku meillä joku Dino-kultti?
Niin, asiakirjat, joissa meitä koskevaa tietoa tallennetaan, tullaan tulevaisuudessa säilyttämään bitteinä erilaisissa palvelemissa. Yksi suurempi ongelma sähkönsaannissa ja pum- good bye arkistot.
Ehkäpä sähköinen säilytys on kuitenkin varmempaa kuin paperi, varsinkin kun nykyaikaisen kopiopaperin säilymisominaisuuksista ei ole tarkkaa tietoa. Vanhin Suomessa säilytettävä paperiasiakirja on vuodelta 1316, mutta epäilen, että oman aikamme paperi kestäisi seitsemänsataa vuotta.
Mutta jolleivät, timantit, muovit tai asiakirjat eri muodoissaan jää kertomaan meistä, niin mitä jää? Ei hätää, tv- ja radiolähetykset jatkavat avaruudessa loputtomasti surfailuaan. Jos jollain vaan sattuu olemaan sopiva vastaanotin, hän voi tulevaisuudessa katsoa viestejä kaukaa menneisyydestä ja miettiä syvällisiä tulkintoja esim. BB-2008 tuotannosta.
