mediakriitikko

Blogini täytti tammikuussa viisi vuotta, merkkipäivä meni ihan ohi. Onnea blogi! Selasin vähän vanhempia bloggauksiani ja kyllä, en ole ihmisinä ja blogaajana hirveästi muuttunut.
Koska en ole enää nuori enkä vielä vanha olen kait sitten keski-ikäinen äkäinen mies. Tämän blogin perusteella siis. Tosielämässä en usko, että monikaan, enkä itsekään, määrittelisi minua siten. Eli jonkinlainen terapiamuoto tämä siis on. Blogiani klikkailee auki noin 40 lukijaa kirjoitusta kohden. Se on edelleen vähän ihmeellistä. Joku siis avaa ja ehkä lukee, mitä tänne kirjoittelen. Kommentteja jättää yleensä muutama aktiivi. Vaikka bolgia kirjoittaessa tajuaa, että muutkin lukevat blogia ja toisinaan myös kirjoittaa virtuaalinen lukija mielessä, niin silti usein tulee kirjoitettua itselle, päiväkirjamaisesti ehkä sisäänpäin kääntyneesti.
En aio kriittistä linjaani muuttaa, miten voisinkaan - tietty kyynisyys ja kriittisyys ovat osa persoonaani, mutta jos muistaisin, edes välillä, oman epätäydellisyyteni. On helppoa huomata toisten virheet, ja ah niin autuaasti unohtaa omansa. Kun nyt seuraavaksi puran mietteitäni toimittajista, teen sen tiedostaen, että tekevälle sattuu.
Minua on pitempää harmittanut toimittajakunnan löysyys ja kritiikitön suhtautuminen ja taustatyön välttäminen. Varmasti kyse usein on kiireestä, uutta kirjoitettavaa kun pitää ainakin nettiin saada useita kertoja päivässä. Mutta ei voi välttyä ajatukselta, että usein mennään rimaa kolistellen ja välillä sen alta. Tämä koskee sellaisia mediainstituutioita kuin YLE ja Hesari, iltapäivälehtiä tai muita radiokanavia en seuraa niin paljoa, että osaisin niitä edes arvioida.
Yleinen suuntaus tuntuu olevan, että lähetykseen kutsutaan joku haastateltava ja annetaan tämän puhua niitä näitä eikä osata oikein kysyä mitään, missä haastateltava joutuisi arvioimaan omia näkökantoja tai ne asettuisivat laajempaan perspektiiviin. Kyse on käsitykseni mukaan siitä, että ei ole tehty taustatöitä. Annan esimerkin. Olen seurannut Museoviraston YT-neuvotteluiden uutisointia, jonka yhteydessä on toistuvasti ollut esillä 3 miljoonan leikkaus viraston määrärahoihin. Tämä on esitetty useimmiten, lähes aina, siten, että leikkaus olisi suhteessa viraston viime vuoden määrärahoihin, käsitys, jota viraston johto ei ole korjannut. Kuitenkin, kun lukee valtion budjettia huomaa, että leikkaus kohdistuu viraston budjettiin, jonne oli esitetty kolmen miljoonan korotusta määrärahoihin.
Jutuista olisi voinut tulla hieman erilaisia, jos viraston johdolta olisi kysytty, miksi viraston on budjetoinut kolmen miljoonan korotuksen, kun pitäisi säästää? Ja miten viraston menot ovat muodostuneet sellaisiksi, että yhtäkkiä joudutaan YT-neuvotteluihin, kun määrärahankorotusesitys ollaan leikkaamassa. Mitään tällaista keskustelua ei ole käyty, sen sijaan viraston pääjohtaja on saanut esiintyä kulttuuripoliittisen murhan uhrina ja koko keskustelu on kääntynyt voivotteluksi ja käsien vääntelyksi. Huippuna nähtiin henkilökunnan huomiomarssi eduskunnan rappusille. En tiedä missä kohtaa uutisointi sai tämän suunnan, mutta aktiivisesti esim. Yle tai Hesari eivät ole asiaa myöskään korjanneet, vaikka asia on ollut esillä useissa yhytyksissä. Huomenna sitten selviää irtisanottujen määrä. Veikkaan, että suurin osa tapahtuu paperilla ja varsinaisia potkuja tulee vähän. Ja hyvä niin.
Tämä oli ainoastaan yksi esimerkki, mutta enemmän ja enemmän tuntuu, että toimittajista on tullut mikrofonitelineitä tai jonkinlaisia referaattikoneita, jotka kääntävät ja referoivat ulkomaisista medioista juttuja, välillä oikein välillä puutteellisesti. Kuitenkin se mitä ainakin minä toivoisin toimittajilta, on nimenomaan taustoittavaa journalismia, eri näkökulmien valottamista asioihin ja sellaista asioiden esiintuomista, joita kuka tahansa ei voi lukea vaikkapa ulkomaisten mediatalojen nettijulkaisuista. Tätäkin vielä esiintyy, mutta huolestuttavasti vaikuttaa siltä, että sellainen journalismi kuuluu dinosaurusten aikaan. Suomi on kaikkien tilastojen mukaan korkeasti koulutettujen maa, mutta se ei valitettavasti näy meidän mediakentässä.