Elämmekö monimutkaisemmassa vaikeatajuisemmassa maailmassa kuin edeltävät sukupolvet? Onko elämämme raskaampaa ja vaikeampaa kuin esi-isillä ja äideillämme? Tiedotusvälineitä seuraamalla tulee helposti tähän tulokseen. Työpäivät ovat nykyään hirveä pitkiä, työpaineet aivan kohtuuttomia ja työt seuraavat jopa kotiin asti, missä vielä pitäisi jaksaa seurustella lasten tai puolison kanssa?
Konsultit käyvät rahastamassa yrityksiä opastamalla näitä tehokkaaseen työhyvinvoinnin kasvuun. Vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuudelleen ja ammattiauttajat yrittävät ohjata nuorisoa elämässä eteenpäin. Yhä useampi on masentunut, stressaantunut ja voi huonosti.
Usein kuulee taustalla olevan nykyajan suuret vaatimukset jne.
Mistä nämä vaatimukset tulevat ja kuka ne meille asettaa? Ja onko ennen eletty kuin ellun kanat pellossa?
Jos ajatellaan sadan vuoden taakse, niin oliko elämä helpompaa silloin? Oliko työnteko pientä puuhastelua ja lastenkasvatus kävi käsiä napsauttamalla?
Suurin osa suomalaisista eli tuolloin maatalousyhteisöissä ja teki maataloustöitä. Päivät oli pitkiä ja työtä helpottavia koneita oli vähän. Ruokaa oli kenellä oli ja perusruokana oli leipä, puuro ja perunat.
Vaatteet tehtiin kotona, lääkärissä tuskin oli varaa käydä tai ainakaan ostaa lääkkeitä jne. Kotona kaikki tehtiin käsin ja vaikka käsipareja olikin monta vanhempien apuna, ei hommat koskaan loppuneet. Työviikko oli kuusipäiväinen.
Entäs ne paineet? Työväestöllä oli kovin vähän oikeuksia ja osa oli suorastaan isäntiensä oikkujen armoilla. Helppoa ei ollut maaseudun torpissakaan, koska torppari saattoi hyvinkin elää alituisen häätöuhan alla.
Koko maaseutuväestön elämää sääteli vuodenajat sekä maasta saatava sato – asiat joihin ei kovasti pystytty vaikuttamaan, vaan kaikki oli "luojan kädessä". Säätä ja ilmanalaa tutkailtiinkin ahkerasti ja koetettiin etukäteen arvuutella miten onnistuisi kylvöt, viljan tuleentuisi jne. ja tulisiko halla? Eihän nuo ongelmat vieläkään ole ohi maatalousväestöltä, mutta silloin kato merkitsi suurta yhteiskunnallista onnettomuutta, nykyään kukaan tuskin joutuu mierontielle.
Usein puhutaan, että nykyihminen olisi jotenkin raskaamman takaan alla kuin oltiin ennen, mutta ainakin minun on vaikea sitä käsittää. Paineet ovat vain erilaisia. Onko nykyihminen veltompi marisija, joka vaatii enemmän ja on itse valmis tekemään vähemmän.
Itse asiassa näin luulen.
Pidämme itseämme koulutettuina, fiksuina jne. mutta kun seuraa esimerkiksi tv-tarjontaa, niin mitä sieltä tulee: visailua, kisailua ja tosi tvtä, jotka ei mitenkään edellytä tietoja, taitoja tai sivistystä. Huumori näyttää olevan yhtä halpaa kuin ennenkin välineet vaan ovat kehittyneet. Olemmeko itse asiassa kaikesta teknisestä ja tieteellistä kehityksestä huolimatta kehittyneet henkisesti?
Sankarimmme ovat malleja, formulakuskeja ja vaikkapa juri tositv julkkuja. Arvostusta mittaamaa edelleen rahalla ja rahaa saa paljon esimerkiksi juuri olemalla kävelevä mallinukke tai ajamalla autolla kehää.
Arvostettua on myös meikata malleja, suunnitella näiden päälle pukuja tai tuottaa mainoksia, joissa nämä esiintyvät.
Olemme todellakin kulkeneet sadassa vuodessa pitän matkan pois metsäläisyydestä, mutta mitä saimme tilalle?
7 kommenttia
kesäpoika
8.10.2007 11:17
Me saimme tilalle vapautta ja niin nopeasti muuttuvan maailman, niin paljon ja niin nopeasti omaksuttavaa tietoa, hälinää ja jatkuvaa muutosta, että osalla ihmisistä aivot huutavat jo, että riittää! OVERLOAD!
martin
8.10.2007 11:50
K y r i e e l e i s o n !
Kauneuspilkku
8.10.2007 14:03
Suuri osa ihmisistä ei kyllä edes näytä yrittävän omaksua nopasti mitään tietoa ainakin jos katugalluppeja silmäilee. Tietotulvaa on helppo käyttää tekosyynä henkiselä ja ehkä muullekin laiskuudelle.
Harvapa kaikkea informaatiota pystyy mitenkään käsittelemäänkään eikä ole tarkoituskaan, itsekin olen suosilla jättänyt monen monta aihetta tietoisesti seuraamatta. Mutta en myöskään valita tietotulvaa, jaksamista, palkkakuoppaa elämän monimutakisuutta yms. Lähinnä minua ehkä ärsyttää jokin tietynlainen suhteellisuudentajuttomuus ja itsekeskeiyys.
kesäpoika
8.10.2007 16:01
Mä en tarkoittanut tiedolla ja muuttumisella mitään tietoisesti opiskeltavaa vaan ihan jokapäiväisiä asioita, joita ei erikseen rekisteröi. Kun mä kävelen kotioveltani Helsingin Punavuoresta Stockalle kohtaan, käsittelen ja kerään pakollista informaatiota sillä lyhyellä matkalla paljon, paljon kiivaammin kuin torpparinpoika koko pitkällä matkallaan kotioveltaan pappilaan saakka. Tungoksesta syntyisi kaaos, jos jokaisen vastaantulijan kanssa ei kommunikoitaisi, ihan tiedostamatta ja pienillä eleillä siitä, kumpi ohittaa kumman miltäkin puolelta ja kuka menee ovesta ensin. Koko ajan kuuluu autojen melu, on muutakin seurattavaa liikennettä, mainoksia, värejä, ihmisten ääniä. Niin että torpparin poika saattoi matkallaan olla viisas tuntiessaan tienvierustan kasvien nimet ja tuntiessaan nimeltä linnut, joiden laulun kuuli, mutta Stockan tungoksessa minun aivoni tekevät silti koko ajan paljon enemmän töitä kuin hänen koko kävelyllä maalaismaiseman halki.
Illalla töiden jälkeen torpparinpoika teki puhdetöitä torpassa, hiljaisuudessa ja hämärässä. Me katsomme tv-kuvaa, joka vilkkuu, välkkyy ja vaihtuu kaiken aikaa. Se kaikki on informaatiota.
Tarkoitin muutosta ja informaatiota, jota ei voi välttää. Se väsyttää.
Musta itsekeskeisyyttä ja suhteellisuustajottomuutta on mitätöidä jonkun toisen kokema ongelma siksi, ettei itse ole kokenut vastaavaa. Narisijoitakin on, en kiellä sitä, mutta kyllä ne burnoutin saaneet on ihan oikeasti antaneet kaikkensa.
Nykyisessä työelämässä rasittavaa on kiire ja se, että pitää olla jatkuvasti tavoitettavissa. Sellaiet tekijät rasittaa psyykettä ihan siinä kuin pellon raivaaminen rasitti torpparin selkää. Sairauksia on tänään varmaan yhtä paljon kuin oli silloinkin, mutta ne ovat eri paikoissa.
Kauneuspilkku
8.10.2007 21:16
Ja mä en tarkoittanut mitätöidä kenenkään burn outia tai vakavaa masennusta. Mutta ajatukseni lähinnä oli että kielenkäyttömme tapamme kertoa asioista ikään kuin mitätöi menneisyyden ihmisiä ja heidän vaikeuksiaan tai miksei onistumisiaankin. Kun korostetaan sitä mtien vaikeaa työelämässä on nykyisin ja miten vaikeaa perheillä on nykyisin on minusta aika lähellä ajatusta, että ennen kaikilla oli helpompaa. Se oli pointtini. ja myös se, että mielestäni osa narisee ihan turhasta ja itseaiheutetuista ongelmista, mutta nin on varmaan ollut aina.
En tahdo mitätöidä kokemuksiasi, että kävelymatka stockmannille punavuoresta tuo eteesi niin paljon ärsykkeitä, että se on uuvuttavaa. Itse en koskaan uuounut kävelymatkasta, itse tavaratalossa kylläkin - ihmisten asenteisiin. Jälleen kerran myös menneinä aikoina on ollut ihmisiä ja liikennettä punavuoresta stockmannille, tai ehkä ei sieltä, koska siellä asui ne joilla ei llut varaa asioida ao. tavaratalossa. On eri asia verrata kävelymatkaa maaseudun torpasta pappilaan kuin sinun matkaasi kaupungin keskustassa.
kesäpoika
9.10.2007 10:34
En tiedä ymmärsitkö mut väärin tahallasi vai tahattomasti. En minä valittanut olevani väsynyt kävelyn jälkeen. En edes käy ostoksilla Stockalla. Se oli vain esimerkki.
Aina välillä unohdan, että monet blogin pitäjät kirjoittavat blogeja keskusteluviestien sijaan siksi, että tahtovat kertoa mielipiteensä ilman keskustelua. Sulla vain on ollut mielenkiintoisia aiheita, siksi innostuin.
Anteeksi jos astuin tontillesi.
Kauneuspilkku
9.10.2007 11:21
Musta on hyvä kun keskustellaan, tosin saatan kihtyä itse liiaksi ja tällä hetkellä minulla on siihen jopa diagnosoitu syy, kilpirauhasen ylitoiminta aiheuttaa kuulemma nopeita mielialanvaihteluita kaiken muun ohessa. mene ja tiedä.
En todella tarkoittanut mitätöidä kenenkää henkilökohtaisia kokemuksia sinänsä, minua todellä vaan ärsyttää se että korostetaan" nykyajan" paineita, kun se saa minusta sellaisne kaiun ikään kuin ennen olisi eletty pumpulissa.
Tykkään keskustella ja siksi tässä saa kommentoida, koska jos olisi halunnut julistaa vaan omaa totuuttani olisin voinut valita, ettei täne saa kommentoida. Kitos sinulle kun pakotat miettimään myös toiselta kannalta asioita.
Tarkoitan muuten lähinnä sitä, että aiemminkin on ollut kaupunki ympäristöä, jossa monenlaista ärsykettä. Ja eikös sitä voi ajatella niinkin, että nykyihiminen joka on pienestä pitäen kasvanut näidne miljoonien ärsykkeiden keskellä on siinä määrin omaksunut ne luonnolliseksi ympäristökseen, ettei niiden havainnoiminen ole rasitus?