sisäinen agitaattorini

Kun katson blogauksiani huomaan, että olen usein voimakkaasti jotain mieltä, koen monia asioita epäkohdaksi ja julistan totuuksia torvestani. Näin siis blogissani.

Entä tosielämässä olenko kiivailija, joka pyrkii vaikuttamaan toisten mielipiteisiin?

Itseanalyysi on aina vähän vaarallinen paikka, koska tietyssä kohdassa on sokea itsensä suhteen ja varsinkaan ei voi suhtautua itseensä objektiivisesti.

Mutta uskoisin, että esim. työpaikalla minua pidetään aika leppoisana, easy going kaverina, jolta kyllä saa mielipiteen jos sitä kysyy, mutta harva pitää varmasti minään kiihottajana. Kavereilla ja tutuilla on varmaan samanlaiset käsitykset. Ystävät ja perheenjäsenet ovat nähneet kyllä sen kipakamman ja ehdottomamman puolen, mutta tuoko blogi esiin sisäisen agitaattorini?

Antaako blogi minulle areenan ammuskella puskista nimettömänä mielipiteitä, joiden takana en seiso omalla pärställäni?

Väitän, että näin ei ole, mutta blogi kyllä helposti korostaa ja alleviivaa tiettyä jyrkkyyttä, jota livenä keventäisi vähintäänkin pilke silmässä. Kun jotain kirjoittaa, se muuttuu helposti kovin ehdottomaksi ja toisaalta alttiiksi lukijan tulkinnoille.

Tekstin pätkä on vain yksi ajatus, mutta vastaanottaja voi antaa sille aivan toisenlaisia merkityksiä kuin kirjoittaja on osannut edes kuvitella. Ja tässä tietysti nettiin kirjoittamisen suola ja rikkaus. Parhaimmillaan syntyy vuorovaikutusta ja molemmat saavat jotain, ainakin agressioita, jos ei muuta…