taas tätä jauhan...

Määrittääkö homous persoonallisuutta ja toimintaa enemmän kuin heterous?

Olenko enemmän oman koulutukseni tai ammattini edustaja tai olenko homo?
Nämä ei tietenkään sulje toisiaan pois, mutta vaikka olen sitä mieltä, että seksuaalinen suuntautuminen on vain osa ihmistä eikä missään mielessä määritä hänen koko persoonaansa, niin onko homous kuitenkin määrittävämpi tekijä kuin heterous?

Heterona olemisesta minulla ei ole kokemusta ja en myöskään ole tehnyt asiasta haastattelututkimusta, kunhan vaan mietin.

Ja ymmärrän, että en ole mikään homon prototyyppi, tuskin sellaista onkaan. Eli koko pohdiskeluni taitaa olla aika huteralla pohjalla…

Kuitenkin huomaan usein ihmisiä tarkkaillessani miettiväni onko tuo homo tai tuo? Värähtääkö tutka? Tekeekö hetero näin? Kun oletus on, että kaikki ovat heteroita, luulen, ettei synny tarvetta löytää toinen hetero.( Ikään kuin se, että on homo olisi jotenkin ratkeisevan yhdistävä tekjä...)Tämän etsintä saattaa toistua fiktiivissä maailmassa ihan samoin – onko tuo romaanihahmo homo, ja tuo elokuvahahmo ainakin on jne.

Ja entäs sitten oma elämä, miettiikö hetero uusia ihmisiä tavatessaan miten kertoo puolisostaan, ettei vain aiheuttaisi turhaa hämminkiä (moni homokaan ei varmaan ongelmoi tätä…)?

Olin tässä juri sairaalassa käydessäni ylpeä, kun kysyttiin lähiomaista ja ilmoitin reippaasti Nassun ja kerroin, että hän on puoliso.

- No, HYKSin henkilökunta on varmaankin aivan tottunut tähän, joten sen kummempaa siviilirohkeutta ei siinä tarvittu. Huomasin myös, että koska en ollut osannut odottaa kysymystä, en sitä ollenkaan jännittänyt enkä pelännyt kertoa asioita niin kuin ne on.

Eli vaikka olenkin ns. tullut ulos kaapista, ovat tietyt tilanteet silti vaikeita ja ne ovat vaikeita siksi, että omat ennakkoluuloni tekevät niistä vaikeita. Ok, varmaan tietyissä tilanteissa voi olla jopa turvallisempaa pitää ns. matalaa profiilia, mutta enimmäkseen homofobiaa taitaa olla omassa päässäni. Ja luulen, että se johtuu lapsuudesta ja nuoruudesta, siitä ilmapiiristä, jossa sukupolveni kasvoi.

Vaikka moni asia on mennyt eteenpäin ja olen itsekin rekisteröinyt parisuhteeni, niin silti jossain takana kummittelee aina vain ne vanhat asenteet, jotka tavallaan määrittävät olemista. Ikään kuin aina pitäisi perustella olemisensa ja tuoda esiin, että en ole valinnut mitään, muuta kuin että tietoisesti en yritä esittää jotain muuta. Tuntuu, että pitäisi olla sopivan reipas, fiksu, niin ja heteronoloinen, että kelpaisi ympäristölle. Entä jos ei olekaan heteronoloinen vaan neiti?

Mutta siis - määrittääkö homous jotenkin enemmän kuin heterous? Ainakin itsestä tuntuu, että halusin tai en, niin kovin usein mietin asioita siltä kannalta. En tiedä mitä olen ensisijaisesti, mutta yllättävän monessa yhteydessä olenkin homo. En kuitenkaan haluaisi olla esim. työpaikalla "virallinen" homo tai muutenkaan jossain seurueissa määrittää itseäni yksinomaan homoksi, mutta tuntuu, että se leima on helppo saada. Seksuaalisen suuntautumisen korostaminen kun tuntuu jotenkin, no ei nyt siltä, että puhuisi seksielämästään, mutta jotenkin oudolta. Kun ei muutkaan sano, että "Hei ,olen Sanna, olen hetero…"

Ehkä tämä on vaan oman persoonai kapeutta, sitä etten osaa julkisesti ilmaista tunteitani ja esim. pitää Nassua kädestä tms. Eli siinäkin mielessä tämä homo taitaa olla aika tavallinen suomalainen mies.