Lueskelen ja korjaan oppilaiden lukupäiväkirjoja. Oppilas kirjoitti 1200-luvun Lasten ristiretken suuntautuneen kohti Jerusalemia, joka oli seireenien vallassa... Päätin pitää tauon.
Pupu makaa sohvalla teeskennellen katsovansa nauhalta Sydämen asialla -sarjaa. Hän tietää, että minä tiedän hänen nukkuvan. Emme kumpikaan kuitenkaan mainitse asiasta mitään. Miksipä pitäisi. Jos hän haluaa leikkiä katsovansa tv-sarjaa, sopii se minulle. Yhteisiä salaisuuksia ne ovat ne pienetkin salaisuudet...
Sunnuntaina sisareni tuli perheensä kanssa torpallemme käymään, koska lapset (2 v. ja 5v.)tahtoivat hiihtää. Kävin vanhemman nassikan kanssa navetan vintillä, mistä olin löytänyt vanhan ja komean puusängyn.
Lavitsa ei lasta kiinnostanut pätkääkään, mutta hän oli haltioissaan heinävintin tunnelmasta, vuoden -33 sanomalehden riekaleista, ruostuneesta kirveenterästä ja lepakkojen olemassaolon mahdollisuudesta. Kun ammoin paikalle kärrättyjen heinien alta löytyi vanha viskilaatikko ja laatikosta yksinäinen iso hammasratas, oli ekstaasi jo liki ylitsevuotava. Pois oli päästävä. Sisällä talossa lapsi selitti äidilleen, kuinka MAHtava paikka oli kun siellä oli niin MAHtavia juttuja ja aivan MAHtava hammasrataskin, jonka eno lupasi omaksi, jos sen tulee kesällä hakemaan ja silloin voi olla vaikka yötä ilman äitiä ja isää, mikä sekin oli MAHtava ajatus!
Rakas Leelian lepotuoli, koska tällainen innostus katoaa? Miksi sitä leikkii olevansa "Levottomat Nelonen - kun mikään ei oo mun juttu". Mistä alkaen ruosteinen hammasratas lakkasi olemasta Kiinnostava ja Hieno juttu? Pääsekö sinne takas?
Hämmästyttävää, miten nopeasti aika viikonloppuisin menee. Juuri kun on saanut mökin lämpimäksi ja saunan kuumaksi, onkin aika pakata tavarat ja lähteä kotiin. Kerta kerralta alan ymmärtää niitä, jotka tahtovatkin muuttaa mökkinsä kakkosasunnoksi ja käydä töissä/tehdä töitä sieltä käsin.
Mutta ei. Minä rakastan kuitenkin liikaa elokuvia ja teatteria ja iltapäiväkaffea Blankossa ja iltaoluita ja ystävien seuraa, joten aivan kokonaan en osaisi maalle susien syötiksi muuttaa. Ja kun on jo kerran itsensä jostakin riuhtaissut ja Turkuun muuttanut, ei enää jaksaisi vaivautua muuttamaan kokonaan uuteen paikkaan.
Muuten viikonloppu oli kiva. Olimme ostaneet parilla eurolla ikivanhan ompelukoneen, jota kumpikaan meistä ei osaa käyttää. Sillä saimme kuitenkin ommeltua salusiinit tupaan, rullaverhot (sellaiset narukäyttöiset) kuistille ja upeat pitkät verhot kamariin. Olo oli kuin jostakin Hilja Valtsen romaanista, kun toinen meistä päärmää verhoja huonossa valossa tuvan pöydän äärellä ja toinen paistaa piiraita puu-uunissa. Kuin kotitilan vanhatpiiat, jotka valmistavat kapioita ja toivovat, että jonkun talon peräkammarin uumenista löytyisi se komea agronomi, joka tulis ja ottais...
Hauskaa sinänsä sekin, että kun nyt on itse opeteltu kirvesmiehen hommia ja betoniraudoitusta ja ikkunalasien kittaamista, saa vähän tasapainotusta, kun opettelee piiraidenpaistamisen ja alalangan puolaamisenkin niksit. Ettei liian heteronoloiseksi heittäydy...
Miten nämä viikot menevätkin näin siivillä? Tuntuu, että vasta eilen oli maanantai ja jumalaton lumipyry kävellä töihin. Ja nyt yhtäkkiä onkin perjantai ja oppilaat toivottelevat hyviä viikonloppuja.
Löysin vihdoin ja viimein netistä lukioaikaisen opettajani sähköpostiosoitteen. Hän muutti pois kotikylästäni miehensä kuoleman jälkeen, heti samana vuonna, kun me kirjoitimme. Kukaan ei tiennyt, minne hän lähti aloittamaan uutta elämää.
Nyt sattumoisin löysin hänen nimensä erään lukion kotisivuilta läheltä Helsinkiä. Laitoin sähköpostia ja odotan jännittyneenä vastausta.
Kirjoitin pitkän viestin, jossa kiitin hänen uskomatonta huumorintajuaan, ammatillisia tietojaan ja kannustavaa asennettaan. Hänen ansiotaan/syytään on se, etten lopettanut lukiota kesken ja alkanut kokin uraa. Pidän häntä kovassa arvossa, vaikka vanhoillisen lukion opettajakaarti ei hänestä huolinut. Kaveerasi oppilaiden kanssa ja antautui ihan selittämään, miksi antoi koenumeroksi nelosen. Ennenkuulumatonta!
Katsotaan, vastaako hän!
Hyvää viikonloppua. Torppa kutsuu!
Jotenkin koen itseni uteliaaksi, samalla tavalla kuin ipanana piti saada nähdä, käykö joku sisaruksista penkomassa Minun Juttuja, kuten vintiltä löydettyä neljä vuotta vanhaa Aku Ankkaa.
Ketkä näitä juttuja lukee? Ketä kiinnostaa seurata, kun muutun kärttyiseksi keski-ikäiseksi gubeksi?
Nimim. Nyfiken
Pupun kanssa päätettiin, että mennään mökille ensi viikonloppuna. Vaikka ei pitäis.
Kun pitäisi mennä sukuloimaan.
Kun pitäisi korjata aineita.
Kun pitäisi suunnitella loppukevään opetus.
Kun pitäisi mennä kurssille, josta on laistanut jo kahdesti.
Kun pitäisi pitää ystävyyssuhteita yllä.
Päätimme siis lähteä mökille ja harrastaa seksiä takkatulen loisteessa. Mielikuvat rules!
Minusta on tullut blogiaddikti. Laistan terveellisen, ei-maittavan kouluruoan, koska haluan katsella Ranneliikkeen blogisivustoa. Jännää. Ainoa, mistä olen ollut riippuvainen on tupakanpoltto.
Kaverini (tämä vääränlainen homo, kts. aiemmat bloggaukset) kertoi exäni tavanneen uuden miehen, ihastuneen ja jättäneen jutun sikseen, koska ihastus oli liian paksu. Tervetuloa muovilandiaan! Ovathan lanteesi kapoinen, perseesi kuplanmuotoinen, hampaasi oiotut ja valkaistut sekä hiuksissasi kiva väri?
Mitä? Mainitsiko joku luonteen?
Vitut luonteella mitään saa! Kokonaisuus ratkaisee kaiken. Mikäli elämä ei ole kuin Glorian kodista repäisty, voi alkaa säästää rahaa kauneuskirurgista leikkausta varten - tai sitten tyytyä tylsään ja harmaaseen elämään.
Eihän ruman miehen kanssa kukaan seukkaa. Luonnehäiriökin on kelpaa, jos naama on nätti. Mitäs, jos saa turpiinsa viikonloppuisin kotonaan, kunhan bf on sellainen, jota viitsii klubeilla roikottaa!
Loman jälkeen paluu arkeen on aina vaivalloista. Ei niinkään, ettenkö haluaisi töitä tehdä; päinvastoin, viihdyn duunissani hyvin. Mutta kun on kokonaisen viikon viettänyt aikuisten seurassa, on vaikeaa orientoitua kertomaan ruokalassa puberteetti-ikäisille mateille ja tekloille, miksi ruokaa ei saa viskata vierustoverin uudelle fleeselle.
Tai jotenkin sekin menisi, koska se kuitenkin työtä. Peruskoulunhan tehtävä on ensisijaisesti kasvattaa ja sitten vasta opettaa. Mutta huoltajat - ne minua ärsyttävät kaikkein eniten.
Mitä voi luokanvalvojana tehdä, kun äiti soittaa aamulla ja sanoo, että Maija ei kai tule kouluun tänään ollenkaan, koska hän on niin väsynyt. Koska sunnuntai-iltana Maija katsoi elokuvia niin myöhään, että nukkumaanmeno venyi yökolmeen, niin äidin mielestä on oikeus ja kohtuus, että tyttö pitää rokulipäivän. Tai kun isä soittaa ja kertoo, ettei poika tule kouluun, kun 15 asteen pakkasessa ei ulkona voi lapsi kerta kaikkiaan liikkua. Puolta kilometriä.
Minkäpä minä sille voin? Ei minun tehtävänä ole opettaa vanhempia kasvattamaan ipanoitaan. Mutta miettivätkö he koskaan, millaisen kuvan maailmasta, sen säännöistä ja omista velvollisuuksista he antavat?
Muistaakseni viime kesänä oli Z-lehdessä kysely, miten maaseudun homokansaa voisi tukea. Tietääkö kukaan, mitä tuloksia saatiin?
Tässä ajatellessa tuota lomaa ja tuttava(mies-)pariskunnan vierailua mietityttää se, mistä keskustelupalstoilla usein puhututtaa, eli mistä ihmiset löytävät seuraa? En tarkoita seksiä, sillä sitähän saa aina, jos tahtoo hakea, vaan ihan ystävyyttä.
Suurin osa meidän kavereista on sinkkuja. Pariskuntia ei ole kovinkaan montaa ja homo/lesbopareja vieläkin vähemmän. Olisi kiva tutustua muihin pariskuntiin, vierailla toistemme luona, istua iltaa, turista joutavia. Ei niin, etteikö sinkkujen kanssa voisi sitä tehdä, mutta joskus tahtoisi pariskunnan seuraa.
Kerran Ranneliikkeen keskustelupalstalla mainittiin joku nettisivu, jonka kautta turkulaiset parit voivat tutustua toisiinsa. Olen jo hukannut sivuston osoitteen, mutta silloin aikanaan yritin lähettää s-postia organisaattorille, koska sivulla kehotettiin niin tekemään.
Kirjoitin pitkän viestin, jossa esittelin itseni ja mieheni. Vastausta ei tullut koskaan. Kai olimme liian tylsiä...
Kertokaa te, mitä kautta te tutustutte toisiinne. Me kun ollaan aika laiskoja lähtemään yökerhoihinkaan, koska toinen on iltauninen ja toinen ei isommin tanssi... Pubit kelpaisivat kyllä, mutta niihinhän mennään jo olemassaolevan seuran kanssa.