Tässä tilanne eristyksen jälkeen. Purut vaihdettu selluvillaan, seinissä levy viimaa vastaan. Pääty jäi vielä hieman kesken, koska tikkaat eivät ihan riittäneet harjalle asti ja koska sähkölinjan kiinnityksen kanssa tulee hieman ongelmia. Linjassa kulkee useamman voltin jännite, eikä viitsisi oikein kovin mennä omin päin ronkkimaan.
Ihanaa päästä töihin lepäämään!
Pääsiäisenä tulee talkoolaisia naulaamaan ulkolaudoitusta seinään ja siksi torpalla piti tehdä viime työt ennen sitä.
Koska torppaa oli 1920-30 -luvulla laajennettu, työsarkaa riitti. Kolmasosa torpasta ei olekaan hirsirakenteista, vaan lautaa ja sahanpurueristettä. Rakenne on turhankin yksinkertainen: puru on kahden laudan välissä. Siinä se. Siksipä vesi oli päässyt ulkolautojen välistä kostuttamaan eristeitä.
Viikonloppuna irroitimme koko ulkolaudoituksen, poistimme kostean purun, naulasimme tilalle tuulensuojalevyt ja täytimme välit selluvillalla. Pölinää riitti, mutta onpahan rakenne samalla sekä hengittävä, eristävä että sellainen, jotta torppa pysyy pystyssä toisestkin 150 vuotta!
Kuvassa sivuseinä purujen poistamisen jälkeen. Huomaa hienot sammaleristeet ikkunan ympärillä.
Palattiin juuri torpalta, jossa tehtiin paljon duunia pääsiäisen suururakkaa varten. Sain sen kamarinkin lattian maalattua. Tässä tulos. Kuvia muusta työstä huomenissa.
Paavo Haavikon sanoin: "Miksi toisten elämä juoksee vetenä joessa ja itse on kivenä koskessa?"
Minkä takia toisten ihmisten elämä tuntuu aina jännemmältä kuin oma? Muut reissaavat ulkomailla, ovat trendikkäitä, tekevät väikkäriä ja ovat Salaperäisiä ja Jännittäviä. Itse pakertaa samaa päivästä toiseen ja iloitsee, jos joskus saa edes mennyksi ulos syömään. Ulkomailla asumisestakin on jo kymmenisen vuotta.
Eniten arveluttaa se, onko minun elämäni nyt tässä. Että tällaisenako se pysyy lopun aikaa, muuttumatta, vaihtumatta. <huokaus>
Kävin eilen illansuussa koiran kanssa kävelyllä. Satuin kulkemaan tietä, jonka päässä louhittiin ilmeisesti kulkuramppia Kakolanmäen alle tulevaan tunnelistoon. Menin lähemmäs katsomaan, koska paikalla, missä tavallisesti on ollut pystysuoraa kallioseinää, olikin nyt luola, josta kuului sihisevää ääntä ja josta hohkasi kirkasta, savunsekaista valoa.
Kuva oli kuin tieteiselokuvasta napattu. Luolassa oli kone, jolla ilmeisesti betonoitiin kattoa, jotteivät pikkukivet tipahtelisi alas. Mutta millainen kone! Se oli kuin mekaaninen hirviö; tulevaisuuden koneellinen dinosaurus! Sen ruumis liikkui telaketjuilla ja kuljettaja istui moottoriosan päällä kuin seikkailuelokuvan hirviön kesyttänyt sankari. Koneen vartalosta erkaantui pitkä, suippeneva puomi, kuin kaula, joka johti betonia sylkevään suuttimeen. Sen liikkeet olivat kuin pään; välillä se katseli ylöspäin, välillä sivuilleen, ja löydettyään sopivan kohdan se oksensi vaaleaa savuavaa sementtiä.
Katsoin laitetta lumoutuneena. Koira nuuskutteli innoissaan löytämäänsä edellisviikkoista pissaa, mutta kun se huomasi koneen, se jähmettyi paikalleen. Silloin, juuri silloin konehirviö käänsi päänsä meihin päin, katsoi meitä tarkkaan ja syöksi pitkän höyryävän paineilmasyljen meihin päin. Koira säikähti ja ryntäsi kauhuissaan pakoon. Kone katsoi meitä vielä hetken ja vetäytyi sitten hiljaa piiloon syvemmälle luolaansa.
Hurja tunne. Kuin olisin törmännyt suoraan ahdistavaan elokuvaan. Kesti kauan ennen kuin koira suostui pysähtymään.
Koulun ruokalassa on taas joku sydänkampanja.
Miksi aina, kun koulussa tehdään ns. terveysruokia, niistä tehdään entistäkin mauttomampia. Tarkoittaako terveellisyys ja vähäsuolaisuus sitä, että ruokaa ei saa maustaa millään tapaa.
Onkohan kukaan keittäjä koskaan ajatellut sitä, että he tekevät aikamoisen karhunpalveluksen esittelemälleen asialle? Nythän oppilaille kerrotaan, että terveellisyys = mauttomuus ja epäterveellisyys = maku.
Tänään soitin pitkän puhelun kotiin. Yleensä rupattelen äidin kanssa, mutta tänään soitinkin isän kännyyn ja rupateltiin liki tunti.
(Olenko väärässä, vai soittavatko homot yleensä aina äidille?)
Isäni on ihminen, josta pidän kovasti. Lapsuudesta on jäänyt mieleen ne kerrat, kun on ollut jossakin kahdestaan isän kanssa ja jutellut asioista kuin iso mies. Isäni ei nimittäin suhtautunut meihin mitenkään aikuismaisen alentuvasti, vaan turinoi meidän kanssamme mitä ihmeellisimmistä asioista; jatkosodan tapahtumista, maailmanpolitiikasta, historiasta, antiikin tarinoista ja muista aiheista. Sama jatkui nuoruuden aikana. Isän kanssa koki olevansa aikuinen ja aina vakavastiotettava. Ja oppi vastaamaan isän jokakertaiseen komentoon: "Perustelepas tuo väitteesi."
Kun valmistuin kahdeksisen vuotta sitten yliopistosta, suunta muuttui. En tiedä, oliko syynä jonkinlainen alitajuinen juttu; jokin kansakoulupohja vs. akateeminen koulutus -pelko, mutta isä käänsikin kaikki juttuyritykset leikiksi. Sellaisia asioita ei ollutkaan montaa, josta olisi voinut puhua aikuismaisesti.
Asia on alkanut harmittaa kunnolla, ja pupu kehottikin juttelemaan asiasta isän kanssa. Päätin tehdä sen kesällä, kun seuraavan kerran nähdään kasvotusten.
Mutta tänään. Soitin isälle ja jotenkin alusta alkaen kaikki oli kuin ennenkin. Puhuttiin rakentamisesta, kirvesmiehen työstä, jälleenrakentamisen ajasta ja kaavoituksesta. Ihan kuin olisin saanut takaisin jotakin, minkä olin hukannut ja aikaa sitten.
Ehkäpä syytä on minussakin. En kai millään usko sitä, että minunkin isäni (67 v.) vanhenee päivä päivältä. Ehkäpä siihen liittyy kaikenlaisia ajatuksia ja pelkoja, mitä en osaa ajatellakaan. Nyt kun pää on saatu taas auki, kokeillaan, onnistuisiko niistä puhua joku kerta.
Koska muutkin listaavat asioita, joista pitävät tai eivät pidä, niin minäkin yritän.
Pidän (ei tärkeysjärjestyksessä)
-hapankorppu, jossa metwurstia
-hyvä teatteriesitys, joka tuo esille mielenkiintoisen ajatuksen tai väitteen
-musikaali, jossa kauniita lauluja ja jota voi katsoa ilman aivoja
-mikä tahansa juttu, jossa joukko ihmisiä alkaa tanssia samoilla askeleilla
-musta huumori
-tilannekomiikka
-kirjallisuus
-lasillinen punaviiniä ja Täydelliset naiset
-se virne pupun kasvoilla, josta tietää kyllä, mitä seuraa
-raparperimehu
-ystävät
-suku
-se, kun koira unissaan kellahtaa selälleen nukkumaan ja pienet tassut kohoavat kohti taivasta kuin minareetit
-aamuraukea loikoilu sängyllä
-kreikkalainen ruoka
-alatyylinen huumori hyvässä seurassa
-uudet, vaikeat/tylsät asiat, joista yhtäkkiä huomaa pitävänsä
-aurajuusto
-vihreät oliivit
-ajattelemaan kannustaminen koulussa
En pidä:
-jääkiekko
-formulat
-fundamentalismi
-kotiviini
-veripalttu
-mielistelevä oppilas
-The Sound of Music -musikaali
-kotiaineiden korjaus
-aikuisten ihmisten paapominen
-tunneterrorismi
-kärkiä kohti suippenevat miestenkengät
Pupu suunnittelee huomisen tunteja ja näyttää tapansa mukaan komealta. Että tuollaisen saattoi löytää!
Aikoinani lähdin ex-poikaystäväni seuraksi Jyväskylän prideen. Ei pitänyt mennä, mutta hän oli varannut itselleen ja sen hetkiselle miehelleen kahden hengen huoneen jostakin hotellista ja kun suhde yhtäkkiä päättyi, oli hänellä ylimääräinen miespaikka. Kun olin joka tapauksessa pian matkalla pohjoiseen, päätin lähteä mukaan.
Tapasin Ainolan tanssilavalla komean miehen, jolla myöskään ei ollut ollut tarkoitus tulla paikalle. Kaverit olivat vain lähteneet mökilleen Itä-Suomeen ja autossa oli ollut tilaa.
Se kysyi, lähtisinkö tanssimaan. En lähtenyt. Kesällä tulee yhdessäoloa täyteen viisi vuotta.
Vielä olisi yksi sisäurakka jäljellä, toisen kamarin maalaus. Tarkoituksenamme on säilyttää tupa ja vieraskamari entisellään, mutta toisesta, n. 1920-luvulla rakennetusta kamarista tehdään vähän modernimpi, jottei elämä tunnu siltä, että kotimuseossa asuttaisiin.
Lattian maalaus alkoi nyt viikonloppuna pohjamaalin sivelyllä. Vielä toinen kerros ja sitten pitäisi miettiä sopiva seinien väri. Ehdotuksia?
