Veljen vaimolta tuli viesti, jossa uhattiin ilmoittaa meidät seuraavaan Unelmakämppään kiintiöhomopariksi. Vaimo ei kestä tämänkertaista vähemmistöpariskuntaa, vaikkakin ensimmäisen kauden miehet olivat hänen lempparinsa.
Viime kesänä sain vanhempani hämmästymään, kun teroitin lapionkärkeä rälläkällä (siis sillä, jossa on pyörivä terä ja josta lähtee kipunoita). Äitini katsoi toimenpidettä ihmeissään ja tilitti sitten pupulle, että hän ei meinaa uskoa silmiään, kun tuo kuopus oli lapsena sellainen piirtelijä ja taivaanrannanmaalari.
Pupun kanssa mietittiin pari viikkoa sitten itsekin, kuinka erilaiseen rooliin sitä onkaan torpantekijänä hypännyt. On oppinut tekemään kaikkea, mitä itse on pitänyt ennen korkeintaan hetero-isoveljelleni mahdollisina toimenpiteinä, kuten raudoitus, mittaus, naulaus, tapetointi ja muuraus. On kouliutunut käyttämään sujuvasti sanoja, kuten koolaus, aluskate ja kastepiste MMJ 3x2,5 niin, että läheinen sähköliike antaa 40 prosentin alennuksen pyytämättä, kun luulevat ammattilaiseksi. On ostanut kumisaappaat. On oppinut jopa voittamaan homolle luontaisen inhon moottorisahaa kohtaan!
Ajatelkaa! Minä, jolla on vieläkin kaapin uumenissa XS-kokoinen, violettipohjainen sini- ja vihreäpalloinen kauluspaita, jolla olisi ihan varmasti tienannut turpiinsa aamuyön grillijonossa. (Toki se paita ei päälle ole mahtunut moneen vuoteen..) Vaatehuoneen uumenista löytyy vieläkin mustat korkokengät kokoa 42, joita käytin naamiaisissa pukeutuessani Marlene Dietrichiksi. Luulen, että plyymikin on vielä tallella!
En minä ennen osannut raksahommia, eikä pupukaan. Ei meistä kumpikaan edes haaveillut tällaisesta, vaan yhdessä me tämä iankaikkisuusprojekti jostakin keksittiin.
Ja tässä ollaan. Rooli on vaihtunut molemmilla ja sekä pupun että minun isoveljet ihastelevat lopputulosta ja minun pyytää jopa tulemaan remonttiavuksi, kun 'näemmä se tapetointi niin sujuu'.
Ollaankohan me nyt niitä kontaktipalstoilla paljon kaivattuja heteronoloisia..?
