(Nuoren) opettajan varaventtiili

Kalifin kesäpalatsin puutarhasta

Alhambran sulttaanittaren huoneiston katto.

Kun juhlat olivat takanapäin, mentiin torpalle. Mun eno antoi meille lahjaksi upean itsetekemänsä kiukaan, joka sitten asennettiin paikalleen.

Stressi alkoi laueta. Meillä se näkyy siinä, että minua väsyttää ja pupua kiukuttaa. Sitä paitsi torpalla oli koko ajan tekemistä - lattian laudoitusta, seinän maalaamista, lauteiden rakentamista - ettei siellä oikein voinut olla. Siksipä ajettiinkin takaisin kotiin, avattiin netti ja varattiin halpa äkkilähtö. Jonnekin piti päästä vain olemaan.

Kun me aikoinaan tavattiin, pupu pyysi kerran minua kirjoittamaan listan niistä maailman paikoista, jonne joskus haluaisin päästä. Tein silloin työtä käskettyä ja kirjoitin ylös kaikki angorvatit, abusimbelit, macchupicchut ja reininlinnat. Nyt sitten koneen ääressä huomasimme, että olisi mahdollisuus nähdä yksi paikoista, Alhambra, mikäli ottasimme äkkilähdön Espanjan Aurinkorannikolle. Koska paikka (La Carihuela) ja hotelli (Niña de Oro) vaikuttivat hyviltä ja olivat halpoja, oli päätös helppo.

Alhambra oli kaikkea sitä, mitä olin otaksunutkin ja vielä vähän päälle! Koko paikka oli taidolla suunniteltu ja toteutettu. Ei voi kuin hämmästellä munaisten maurien kauneudentajua.

Moi. Kaikki.

Pitkänpitkään aikaan en ole ehtinyt istahtaa koneen ääreen, en bloggaamaan, en edes lukemaan sähköpostiani. On koko ajan ollut Aina Ihan Muuta. Nyt sitten kokeilen kirjoittaa jotakin. Katsotaan, osaanko enää.

Häät siis olivat. Kaikki meni hienosti, vaikkakin osaa heterotutuista oli kuulemma mietityttänyt, millaiset vähemmistöhäät voivat olla. Tilaisuus alkoi sillä, että vieraat sapuivat saliin. Sen jälkeen koitti tse seremonia. Sulhaspari saapui paikalle samalla kun upeaääninen laulaja esitti laulun 'Kaupungin harmain mies'. Sitten pupun paras ystävä, ammatiltaan tuomari, piti puheen, kyseli tahtomiset ja allekirjoitutti rekisteröintipaperin. Lopuksi eräs ystävä luki Raamatusta otteen korinttolaiskirjeestä ja viimeiseksi laulaja esitti Piafin biisin 'Ei, kadu en'. Siinä se oli. Illemmalla pidettiin muutama puhe ja Laulavat kahvinkeittäjät esiintyivät.

Vieraita oli 127 henkeä; ystäviä, sukulaisia, tuttuja, tuntemattomiakin. Sain mm. ensimmäisen kerran tavata pupun vanhemmat. Hän kun tuli kaapista vasta pari päivää ennen häitä ja lähetti kutsukirjeen kotiinsa. Niinpä kävi niin, että appivanhemmat tapasivat uuden vävynsä vasta häähuoneessa. Mukavalta vaikuttivat.

Kumma kyllä emme kovin kovasti kinanneet pupun kanssa ennen häitä, vaikka molempia alkoi jännittää tuleva juhla. Minä mielestäni suhtauduin asiaan tyynemmin; ajattelinpa vain, että tässä on jälleen yksi näytelmä, jonka rooli täytyy esittää. Mutta siinä vaiheessa, kun tuomari alkoi kysellä, tahdonko minä oikeasti rakastaa sekä myötä- että vastoinkäymisissä, alkoi jännittää. Ei tämä ollutkaan näytelmää, ei teeskentelyä, vaan ihan totisinta totta! Vastasin myöntävästi.

Olimme nähneet kovasti vaivaa istumajärjestyksen tekemisessä ja vaikuttikin siltä, että aika monelle oli löytynyt viereen uusi, mukava ja tuntematon tuttavuus. Minunkin vanhempani tykkäsivät pöytätovereistaan niin, että lähtivät hotellilleen vasta puoli kolmelta yöllä!

Tultiin juuri kotiin hääjuhlista.

Nyt olen siis kai rouva pupu.

Kiitos, että jaksoitte seurata epämääräisiä bloggauksiani tästä aiheesta. Rakkaan, 12-vuotiaan, kummipoikani sanoin: "Nää oli parhaat homohäät, missä mä olen koskaan ollu."

Luotamme hänen arvostelukykyynsä ja valtaisaan kokemukseensa!

Tänään olivat kaasot meillä askartelemassa. Tuloksena oli nelisenkymmentä metriä lehtiköynnöstä, jota laitetaan hääsalin ruokapöytien keskelle. Samalla tehtiin lukematon määrä pieniä kukkakimppuja sujutettavaksi köynnöksen keskelle ja pari isoa asetelmaa mm. ruokapöytään.

Lopuksi kaikki häämateriaali vietiin jo odottamaan häätilan kellariin. Huomenna on kova homma koristella tila.

Vielä ei jännitä. Eiköhän se pian ala.

Pitopalvelun rouva soitti ja kertoi hukanneensa juhliemme ruokalistan. Onneksi päätti kuitenkin kysyä, ja yhdessä sitten muisteltiin, mitä kaikkea pöytään sovittiin laitettavaksi.

Pöytälistat menevät uusiksi, kun kutsutuille tulee odottamattomia menoja. Ensin tuntui ikävältä, mutta siotten kun kuuli syitä, on peruutus ymmärrettävä. Angiina. Lähiomaiselta juuri löydetty syöpä.

Mutta 125 henkeä tulee tänne juuri meitä varten. Serkkukin, jonka ei pitänyt tulla, soitti ja kysyi, pääsisiköhän hän sittenkin tulemaan lapsiensa kanssa.

Tervetuloa vaan!

Kaikki alkaa loksahdella paikalleen. Kyllä tästä vielä häät tulee!

Edellisen bloggaukksen kommenteissa Enter nimitti tulevia häitämme 'projektiksi'. Kuinka oikeassa hän onkaan!

Vaikka olemme yrittäneet pitää kaiken mahdollisimman yksinkertaisena, huomaan olevani kuitenkin aika stressaantunut. Kun ne juhlat ovat kuitenkin aika suuret, vieraita on tulossa 130, ja koska minulla on vakaa aikomus mennä naimisiin vain kerran, haluaisin kaiken menevän hyvin.

Älkää ymmärtäkö minua väärin; ei meillä ole värkätty hääkonvehteja eikä pussitettu riisiä. Kun kaksi turskia urosta saa toisensa, olisi kornia kopioidan tapahtuman ympäristö suoraan Beutiful Bride -lehdestä. Ei kukkakuvioita, koristeita, sifonkia meille. Mutta ei myöskään liian helppoa; ei kertakäyttölautasia ja tussilla nimikoituja kertakäyttömukeja boolia varten. Juhlathan ne ovat, kuitenkin.

(Jotenkin tuntuu, etten yhtään saa kirjoitettua tätä asiaa ulos. Ymmärtääköhän kukaan?)

Kun ei ole koskaan ollut häitä järjestämässä, ei oikein tiedä, mitä kaikkea pitää ajatella ottavansa huomioon. Ai, jotain viihdykettä lapsille? Kuinka niin vieraat eivät itse löydä pöytiinsä? Mistä hitosta booli tarjoillaan? Ja tietysti kävi niin kuin pelkäsin; vaikka kuinka pupun kanssa päätettiin, että tehdään asioita hyvissä ajoin, ei se mennytkään niin.

Jotenkin koko juttu vaikutti niin kaukaiselta asialta. Kova fakta naimisiinmenosta valkeni minulle kokonaisuudessaan vasta toissapäivänä sormusta ostettaessa. Että ei tässä puuhastella.

Alkoi jännittää.

Ei oikeastaan se, että menee pupun kanssa yhteen. Kuusi vuotta ollaan jo oltu yhdessä, joten sen kummempaa muutosta ei asiaan tule. Mutta jokin... Koko hommasta tulee jotenkin vakavaa. Virallista. Aikuismaista.

(Nyt minä en itsekään ymmärrä, mitä tarkoitan...)

Huomaan, että stressi saa minut aika väsyneeksi ja ärtyneeksi. Yritän hillitä itseäni, mutta silti usein ärähdän pikkuasioista. Niinköhän saan vielä aikaiseksi kunnon riidan ennen häitä? Mökötetään yhdessä alttarilla?

Ja sen jälkeen loppuelämä. Hui!

Hääpuvut on ostettu, tila vuorattu, pitopalvelu hankittu, kutsut lähetetty ja sormukset kaiverrettavana.

Bändi teki oharin, olivat tuplabuukanneet päivän ja ilmoittivat, ettei onnistu. Mistä pirusta saa kuta kuinkin järkevällä hinnalla orkan näin lyhyellä varoajalla?