(Nuoren) opettajan varaventtiili

Tampere oli hauska kaupunki. Se vaikuttaa lystikkäältä ja vieraanvaraiselta; jopa talotkin ovat mielenkiintoisia katsella.

Ehkä olen niin tottunut ja ehkä vähän tympääntynytkin Turkuun, mutta Tampere vaikutti ainakin viikonloppuna jännältä. Ilmiö on vähän sama kuin Helsingissä käydessä; siellä piipahdan aina teatterissa tai pupun kanssa baarissa ja ehkä juuri siksi välillä kaipaan sinne kuin kolme sisarta Moskovaan. Minulla ei ole kokemusta siitä kaupungista aamuisessa pakkasessa, ei loskasäässä, ei myöhästyneistä paikallisjunista, kun on kiire ja pitäisi pitää oppilaille koe heti aamutunnilla. Minulle Helsinki on kiireetöntä aikaa, viipyilyä kahviloissa, ystävien kanssa päihtymistä, spontaania pyrähdystä ylitaiteellisiin gallerioihin.

Tampereen Mixei vaikutti myös hauskalta. Vaikka olimme siellä aivan liian aikaisin, jolloin asiakkaita ei vielä ollut paljoa, väki oli hauskaa ja puheliasta. Joko itse olen Turussa, silloin kun baariin satun, jäyhä ja etäinen tai sitten Tampereella ihmiset ottavat kontaktia helpommin kuin täällä. Että terveisiä vain Anette, Piia, Mira ja uuden nimen saanut Tino, hauskaa oli!

Ainoa negatiivinen asia, johon kiinnitin huomiota oli se, että ihmiset olivat aika selkeästi enemmän päissään ja baareissa hyväksyttiin aika paljon notkuntaa ennen kuin henkilökunta kiinnitti asiaan huomiota. Osa väestä joi myös huomattavasti humalahakuisemmin; samassa ajassa, joka minulta meni juoda tuoppi olutta (ja minua aina haukutaan hotoksi) muut kiskoivat pari drinkkiä ja muutaman shotin. Ei ihme, että kyynärpäät lipeilivät pöydiltä ja silmät alkoivat painaa.

Mutta kuitenkin, kaupunki oli kaunis ja siihen sietäisi tutustua tarkemmin ja kauniimpana vuodenaikana. Mitähän Pyynikin kesäteatterissa tulee menemään?

Tampereen Hämeenkatu perjantaiyönä. Aboa ja Pupu kävelevät kohti hotelliaan. Tyttö, oksennus rintamuksillaan tulee vastaan.

Tyttö
Moi

Aboa
Moi.

Tyttö
Minne te ootte menossa. Pääsenks mä mukaan.

Aboa
Heihei.

Tyttö
Mä tulen teidän mukaan. Mä tulen telle jatkoille.

(Aboa ja pupu jatkavat keskeytymätöntä matkaansa. Tyttö ottaa kiivaan hörpyn siideripullosta ja kuolaa hiukan rinnuksilleen. Hän pohtii hetken hylkäystä.)

Tyttö
Vitun homo-bögar vittu knullar vittu keskenään.

Pupu
Mene laps nukkumaan.

Tyttö
Haistakaa paska jos ei kelpaa.

Sain pupulta joululahjaksi liput Tampereen työväenteatterin ensi perjantain Chicago-musikaaliin. Olen jo valmiiksi aivan innoissani!

Onko kenelläkään ehdotuksia kivasta hotellista ja/tai käymisen arvoisesta baarista?

Tuo vanhan asunnon myyminen on sitten venähtänyt paljon pidemmäksi kuin olisin toivonut. Toki tässä välissä on ollut joulu joka vei ihmisten ajatukset muualle, mutta kun nyt hiukan stressaa sitä myymistä, toivoisi koko jutun olevan jo ohi. Hintapyyntö on ollut koko ajan sitä, mitä välittäjä on ehdottanut ja kahteen otteeseen sitä on jo pudotettu, joten siitä asia ei liene kiinni.

Viime viikolla olin jo haltioissani, sillä välittäjä ilmoitti, että eräs suomalais-englantilainen pariskunta tahtoi ostaa asunnon tyttärelleen. Hän kertoi myyneensä pariskunnan luksus-omakotitalon, joten hän oli jo tehnyt kauppaa heidän kanssaan; hiukan eksentriseksi hän perhettä kuitenkin luonnehti. Perhe on käynyt katsomassa asuntoa yksityisnäytöillä jo useasti ja kaksi kertaa kosteusmittaajan ja kirvesmiesten kanssa.

Torstai-iltana välittäjä soitti hiukan epäröiden. Hän kertoi saaneensa toimeksiannon kysyä, millä hinnalla olen valmis asunnon myymään. Kerroin, että hän hyvin tietää, mikä myyntihinta on. Hän nyt kuitenkin kysyi sellaista hintaa, johon olisin valmis suostumaan. Koska muitakaan tarjouksia ei ole tehty, heitin jonkun hinnan. Hyvä vaan, jos edes joku jotakin tarjoaa.

Tunnin kuluttua välittäjä soitti ja ilmoitti ostajan tarjonneen suullisesti 14000 euroa alhaisempaa hintaa. Kysyin, onko tarjous kirjallinen, mutta hän sanoi, että saisi sen perjantaiksi. Perjantaiaamuna hän taas soitti ja kertoi, että tällä kertaa ostaja ilmoittikin maksavansa asunnosta 39 000 euroa myyntihintaa alhaisemman hinnan. Ilmoitin, etten jaksa leikkiä tällaista leikkiä enää. Kahden tunnin päästä välittäjä soitti ja kertoi, että perheen tytär oli palannut tuohon alkuperäiseen tarjoukseen, mutta listannut remontteja, joita minun täytyy tehdä ja tarkastuttaa ennen kuin hän asunnon ostaa. Kiitin ja pyysin, ettei minua enää häirittäisi asialla.

Tänään taloyhtiön isännöitsijä soitti ja kertoi, kuinka ostajat ovat soittaneet hänelle jo seitsemän kertaa ja valittaneet asuntoni huonosta kunnosta (?)ja vaatineet taloyhtiötä tekemään asialle jotakin. Hän oli todennut, kuinka asioita vaativan kannattaisi omistaa edes yksi osake siinä yhtiössä, jota on niin innokas korjauttamaan.

Iltapäivällä naapuri soitti ja kertoi, kuinka hänelle täysin tuntematon nainen oli soittanut, kertonut olevansa ostamassa asuntoani ja kysellyt, tietääkö hän, kuinka pahaan kuntoon olin asunnon päästänyt. Nainen oli mm. kertonut, kuinka katto oli vuotanut ja mädättänyt eristevillat (katossa on polyuretaanilevyt, jotka eivät ime vettä) sekä lahottanut kattotuolit (jotka ovat kaikki näkyvillä, enkä minä ole niissä ainakaan huomannut pienintäkään lahoa). Naapuri oli lopettanut puhelun hämmentyneenä. Illansuussa välittäjä soitti ja kertoi pariskunnan tehneen hänen työstään valituksen, sillä hän ei ollut hankkinut heille asuntoa heidän haluamaansa hintaan.

Mikä on tämän pariskunnan funktio? Mitä peliä he pelaavat? Miten sellaiseen vastataan?

Koiru on pipi.

Pupu heitteli sille tennispalloa - leikki, jota eläin haluaa aina ja joka päättyy aina vain heittelijän väsähtämiseen, ei koskaan koiran - ja kesken kaiken koira liukastui pihan jäällä ja mursi varpaansa. Nyt ketara on paketissa ja eläin väittää olevansa Aivan Käsittämättömän Sairas. Sille ei tarvitse kuin puhua surkuttelevaan sävyyn, niin alkaa ontua ja lopulta kellahtaa selälleen, mutta ulkona, heti kun vastaan tulee toinen koira, paketoitu jalka unohtuu täysin. Lumihanki pöllyää, kun elukka laittaa nelivedon päälle päästäkseen nuuhkimaan lajitoverinsa peräpäätä.

(Itse asiassa tyttömme on jonkinasteinen ass-teaser. Kun se on päässyt toisen koiran anaalille, se esittääkin, ettei ole yhtään kiinnostunut, vaan keskittyy pissaamaan rantuja hankeen ja jättää nuuhkaisua odottavan lajitoverinsa hämäännyksen valtaan. Jos toinen yrittää vastavuoroisesti haistella tyttömme takamusta, se nostaa ison äläkän henkilökohtaisen reviirinsä loukkaamisesta. Tästä voisi vetää suoria yhtymäkohtia siihen, kuinka homobaarit toimivat silloin, kun minä olin nuori.)

Uusi asunto alkaa jo tuntua kodilta, vaikka tilaa onkin aika paljon enemmän kuin tarvitsisimme. Mukavaa on se, että rakennus on ruutukaava-alueella eli kävelymatkan etäisyydellä kaikesta, ja että seinänaapureita ei ole yhtään. Asumme ikään kuin hiljaisessa omakotitalossa keskellä Turkua.

Kivaa on myös se, että ystävät tulevat katsomaan uutta kotia jopa ihan kutsumatta. (Jopa Rokkihomo ja Pölhö, ajatelkaas.) Meidän sosiaalinen elämämme on ollut aika vähäistä Turussa, sillä melkein kaiken vapaa-aikamme olemme viettäneet maalla. On mukavaa alkaa vireyttää vanhoja ystävyyssuhteita ja nähdä kavereita ihan iltaseltaan.

Kävimme ennen tämän ostamista katselemassa muutamia omakotitaloja, mutta tulimme aika pian siihen tulokseen, ettemme tahdo pois keskustasta. Lisäksi pupu epäili, tokko hän jaksaisi hoitaa kahta puutarhaa, yhtä Turussa ja toista torpalla. Minäkään en tiedä, huvittaisiko minua isommin ylläpitää kahta eri rakennusta samanaikaisesti, sillä torpalla löytyy aina pientä petrattavaa. Olen tyytyväinen, että päädyimme tähän. Vielä kun saisimme vanhan kaupaksi!

Satuin kurkkaamaan blogini tilastoja ja huomasin kävijämäärän kivunneen yli tasaluvun.

Kiitoksia uutterille blogini seuraajille, vaikka olenkin ollut viime aikoina vaitonainen.

Kävin pupun ja ystävien kanssa jäätymässä Aurajokirannassa katsomassa kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia. Kylmä oli, mutta onneksi olin pakannut mukaan termospullollisen rommikaakaota, joten jollakin tasolla pysyi lämpimänä. Lisäksi lähellä oleva pyrotekniikan kaasutuli syöksi silloin tällöin tulipatsaita ja lämmitti meitä. Paluumatkalla alkoi varpaita palella aivan tosissaan, mutta onneksi kotona odotteli lämmin sauna. Ihan illan suussa Rokkihomokin piipahti Pölhön kanssa punaviinille katsomaan uutta kotiamme ja jatkoi sitten matkaa Logomon bileisiin.

Kurkkasin kotona naamakirjaa ja hämmästyin, millä kiireellä tutut tahtoivat kertoa että perseestä oli koko spektaakkeli. Olihan se viipyilevä ja hankalasti seurattava, hidaskin tuollaiseen pakkaseen, mutta minkäslaisen jutun teet pariinkymmeneen miinusasteeseen 50 000 ihmiselle? Tokihan kesällä saisi vaikka mitä ja minne tai talvellakin parille tuhannelle kivan jutun sisätiloihin, mutta massojen huvittaminen ei ole helppoa.

Harmitti oikein tekijöiden puolesta. Monta oppilastanikin oli mukana kuorossa ja koko viikon he olivat stressanneet yhteislaulun kanssa, miettineet, kuinka kylmä ulkona voikaan olla ja miten ääni kestää pakkasessa ja sitten kuulemani kommenttien mukaan oli tylsää, että tyypit jollottivat ja ei tapahtunut mitään. Voi jessus! Ei ulkoilmoihin tehtävä tapahtuma ole ihan sama kuin Avatar lähimmässä 3D-elokuvateatterissa.

Suhtautuminen Turussa kulttuuripääkaupunkiavajaisiin on mielenkiintoista. Toisaalta harmitellaan sitä, että osa tekijäistä tulee muualta ja että paikallista osaamista ei korosteta, ja toisaalta taas haukutaan juuri omia esiintyjiä. Että lisää räjähteitä eikä mitään hidasta. Millä näitä viihdyttäisi?

Kuinkahan pian lehtien mielipidepalstoilla on ensi kirjoitukset siitä, kuinka nämäkin rahat olisi voinut käyttää vanhustenhoitoon?

Koira mököttää.

Muuton ajaksi pupun äiti otti koirun hoitoon, mutta nyt, palattuaan uuteen kotiin, se tuntee olevansa hukassa. Eläin vain ripsuttelee klinkkerilattioilla edestakaisin, ei oikein viihdy missään, pyrkii koko ajan syliin, ja jos ei sinne heti pääse, menee nurkkaan irvistelemään yksinään. Jos me satumme käymään kaupassa tai muuten jätämme eläimen hetkeksikään yksin, se kerää kaiken irtilähtevän isännänhajuisen esineistön koriinsa pesäainekseksi. Sieltä sitten pengomme koirankarvaisia alushousuja, sukkia, sohvatyynyjä, t-paitoja, torkkuhuopia.

Miten saa tyhmän terrierin viihtymään uudessa kodissa? Tilaanko sille ajan psykiatrille?

Uuteen kotiin on muutettu, kokeet on korjattu, numerot annettu, erään huoltajan kanssa tapeltu siitä, onko minulla oikeus laskea hänen lapsensa numero ysistä kasiin (läksyjä tekemättä, monia kertoja nukahdettu tunnille, kokeesta 8-, jne).

Joulun ohjelmaan tuli muutos, koska pupun isä sai sydänkohtauksen kaksi iltaa sitten ja joutui sairaalaan. Huomenna suuntaamme siis kohti Hämettä, käymme sairaalassa tervehtimässä isää ja sen jälkeen menemme pupun äidin luo joulun viettoon, jottei hänen tarvitse olla aattona yksin.

Kun appiukolla on ikää reilusti päälle kahdeksankymmentä ja takana kolme avosydänleikkausta, on elämän jokainen päivä jo lainaa. Vaikka ihmisen kuolevaisuuden - omansa ja toisen - ymmärtäisi, ei sen hyväksyminen ole helppoa koskaan.

Oma vanha asunto on myynnissä, mutta tarjouksia ei ole tullut yhtäkään. Tänään oli näyttö, ja liekö syy ollut pakkasen vaiko joulun läheisyyden vaiko jonkin muun, mutta paikalle ei tullut yhtäkään kiinnostunutta.

Onneksi meillä on lyhennysvapaata tammi- ja helmikuu, mutta sitten olisi myyntirahoille jo käyttöä. Enpä uskonut, että olisimme kahden asunnon loukkuun joutuneet.