• Aboa

Tammerkosken sillalla

Tampere oli hauska kaupunki. Se vaikuttaa lystikkäältä ja vieraanvaraiselta; jopa talotkin ovat mielenkiintoisia katsella.

Ehkä olen niin tottunut ja ehkä vähän tympääntynytkin Turkuun, mutta Tampere vaikutti ainakin viikonloppuna jännältä. Ilmiö on vähän sama kuin Helsingissä käydessä; siellä piipahdan aina teatterissa tai pupun kanssa baarissa ja ehkä juuri siksi välillä kaipaan sinne kuin kolme sisarta Moskovaan. Minulla ei ole kokemusta siitä kaupungista aamuisessa pakkasessa, ei loskasäässä, ei myöhästyneistä paikallisjunista, kun on kiire ja pitäisi pitää oppilaille koe heti aamutunnilla. Minulle Helsinki on kiireetöntä aikaa, viipyilyä kahviloissa, ystävien kanssa päihtymistä, spontaania pyrähdystä ylitaiteellisiin gallerioihin.

Tampereen Mixei vaikutti myös hauskalta. Vaikka olimme siellä aivan liian aikaisin, jolloin asiakkaita ei vielä ollut paljoa, väki oli hauskaa ja puheliasta. Joko itse olen Turussa, silloin kun baariin satun, jäyhä ja etäinen tai sitten Tampereella ihmiset ottavat kontaktia helpommin kuin täällä. Että terveisiä vain Anette, Piia, Mira ja uuden nimen saanut Tino, hauskaa oli!

Ainoa negatiivinen asia, johon kiinnitin huomiota oli se, että ihmiset olivat aika selkeästi enemmän päissään ja baareissa hyväksyttiin aika paljon notkuntaa ennen kuin henkilökunta kiinnitti asiaan huomiota. Osa väestä joi myös huomattavasti humalahakuisemmin; samassa ajassa, joka minulta meni juoda tuoppi olutta (ja minua aina haukutaan hotoksi) muut kiskoivat pari drinkkiä ja muutaman shotin. Ei ihme, että kyynärpäät lipeilivät pöydiltä ja silmät alkoivat painaa.

Mutta kuitenkin, kaupunki oli kaunis ja siihen sietäisi tutustua tarkemmin ja kauniimpana vuodenaikana. Mitähän Pyynikin kesäteatterissa tulee menemään?

6 kommenttia

Mahakas

9.2.2011 07:20

Kieltämättä Tampereella juodaan humala hakuisemmin kuin Turussa. Itse huomasin saman heti tänne muutettuani. Ihmiset tosin avoimempia ja hakevat kontaktia helpommin kuin esim stadissa tai Turussa mutta on se välillä rasittavaakin :) Kaupunkina tämä on mukava sekoitus pikku kaupungin tunnelmaa ja samalla ison kaupungin palvelut.

Rokkihomo

9.2.2011 07:53

Onhan siellä tultu käytyä, useinkin. Asuinkin siellä hetken viime vuosituhannen lopulla, keväästä syksyyn.
Muistan suomirokin raikauksen ja hämeentien meluisan, humalaisen ahtauden, mutta myös
lukuisat punkkarit, jazzin, oleilun kosken partaalla eväiden kanssa keskellä kaupunkia keskellä kesää,
ja Tammerfestin ja Tampereen teatterikesän. Ja riittävän monet elokuvateatterit.

Ja Tampereellahan sai aina, kuten silloinen sanonta ystävien kanssa kuului.

BearTrap

10.2.2011 11:53

Mixein tiiviistä tunnelmasta jäi mieleen humalainen lepakko, joka aurasi heti sisään päästyämme tietä väkijoukossa olkapäät kolisten ja tuopit läikkyen.

Terhola

10.2.2011 12:18

Onpa Tampereella mainio maine :). Rokkihomon kertoman "Tampereella saa aina" voisi lanseerata ihan vetonaulaksi asti. Ajatella, että meno on hitaassa hämeessä näin välitöntä, tervetuloa vaan.

Terhola

10.2.2011 12:20

"Kesällä 2011 Pyynikin kesäteatteri jatkaa ennakkoluulotonta linjaa, kun lavalla nähdään Paavo Haavikon romaaniin perustuva Rauta-aika."
http://www.pyynikinkesateatteri.com/

Aboa

10.2.2011 17:40

Rauta-aika? Perkeles, sehän täytyy äikänopettajan nähdä!