(Nuoren) opettajan varaventtiili

Jo aiemmin ohueksi kulunut heteronoloisuuteni koululaisten silmissä hioutui - jos mahdollista - vieläkin ohuemmaksi.

Olin ruokalavalvojana vahtimassa töniviä ja etuilevia lapsia. Yhtäkkiä eteeni riensi nuori tyttö. En tuntenut häntä, koska en opeta hänen luokkaansa.
"Ope, oliksää toissa viikolla kattoon Pähkinänsärkijää Baletissa", kysyi natiainen.
"Joo", mä vastasin, "olitko sinäkin siellä?"
"Mää arvasin, että se olit sinä ja sitten siinä oli muitaki miehiä. Tykkäsiksää?"
Kylmä hiki kihosi pintaani. "Mistä?"
"No siitä baletista, tiätty. Mää harrastan balettii."
"Oli se ihan ok. Minä en ole mikään suuri klassisen baletin ystävä, mutta kyllä sitä oli ihan kiva katsoa."

Tyttö nyökkäsi hyväksyvästi ja pomppi väentungoksen halki tiehensä kohti portaikossa odottavia kavereitaan. Baletinharrastajia hekin, luulen.

Vaara ohi, ajattelin. Paitsi että tyttö saavuttaessaan portaita ja kavereitaan ei enää malttanut pitää juuri kuulemiaan tietoja sisällään, vaan huusi ne ystävilleen: "Joo, oli se just toi opettaja siäl baletissa joittenki miesten kans. Ja se sano että se tykkää hirveesti baletissa käynnistä!"

Tunsin, kuinka ruokaa jonottavien ysiluokkalaisten hopparipoikien katseet kääntyivät ensi kohti tyttöä ja sitten minua. Hymyilin heille ohimennen ja lähdin hakemaan oman annokseni tonnikalalaatikkoa.

Nyt talven harmaus alkaa saavuttaa minua. Olen yleensä kohtuullisen huono masentumaan, ja silloinkin kun olen allapäin, ei olo kestää kauaa. Mutta nyt tämä jatku sade ja harmaus alkavat päästä voitolle. Ei innosta, ei huvita, ei kiinnosta. Tekisi mieli mennä peiton alle ja jäädä sinne.

Pupu on meistä kahdesta se, joka reagoi väsymykseen vahvemmin. Olen viime aikoina yrittänyt tasoittaa hänelle tietä, koska hän suorittaa lisäopintoja ja yksi iso tentti sattuu juuri täksi päiväksi. Kun runsaan tenttilukemisen lisäksi tehtävänä on normaali opetustyö, koeruuhka, arviointirumba, kotielämä ja vielä muut opintoihin liittyvät tehtävät, alkaa hän olla aika uupunut. Siksi minä olen yrittänyt tehdä ruokaa ja puuhata muuta, pientä näkymätöntä, niin että hän askareensa jaksaisi.

Olen varma, että jossakin päin Atlanttia on kuoppa, josta kaikki vesi on satanut Turkuun. Jos edes olisi lunta, maailma näyttäisi siedettävämmältä. Tätä koleaa märkyyttä ei sudeettikoillismaalainen jaksa.

Huomaan, etten oikein jaksa innostua mistään. Ystävä soitti tänään ja kysyi, lähdenkö hänen seurakseen katsomaan ShowWhat-esitystä, mikäli hän saa liput. Lupasin lähteä, ja nyt kun liput on hankittu, minua ei huvita yhtään. Mielummin makaisin kotona ja olisin.

Voi kun tulisi pian joulu ja lomaa ja vapaata, niin jaksaisi ehkä taas..!

Kävin musiikkikirjastossa etsimässä sanoja kahteen lauluun, mutta ei löytynyt. Tai toista ei löytynyt lainkaan ja toisesta löytyi aivan eri käännös, mihin olin tottunut. Harmi.

Jos joku sattuu tietämään, mistä löytäisi SUOMENkieliset sanat Beatlesin lauluun When I'm 64 ja Piafin esittämään klassikkoon No je ne regrette rien, kertokoon minulle. Lupaan kuolata kiitollisuudesta.

Ja lisäksi; Sähköpuutarha-blogi poistui keskuudestamme toiselle palvelimelle sen tarjoamien parempien ominaisuuksien vuoksi. Millaisia ne ovat? Mitä kuuluu täyden palvelun toimitukseen?

Nimim. Neuvoton

Alkaa mennä hermo.

Viikonloppu meni torpalla, niin kuin aina. Ja naapurit olivat meillä niin kuin aina. Siinäpä se.

Naapurimme, ostaessaan naapurimökin, aikoivat yöpyä viikonloppuisin keskustan motellissa, jotta ei tarvitsisi aina illan päätteeksi ajaa hurauttaa kotiin. Minusta ja pupusta se kuulosti paitsi vaikealta, myös kalliilta, ja siksi sanoimme, jotta he voivat yöpyä meidän vieraskamarissamme aina, kun on tarvis.

Mikä onkin tapahtunut. Mutta nyt kun on tullut joulukiireet ja töissä jumalaton stressi, alkaa ajoittain väsyä siihen, että viikonloppupaikassa onkin aina kaksi muuta. Pidän ystävistämme kyllä kovasti, mutta nyt alkaa tympäistä se, että syömässä on myös muita; aamuheräämisen ajankohtaan vaikuttavat toisetkin; että libidot eivät voi laulaa duettoaan milloin tahtovat. Kun aina joku koputtaa kamarin oveen; 'En kai häiritse, mutta...'

Vaan ei auta. Mikä on luvattu, on luvattu ja siitä ei lipsuta. Toivottavasti naapurmökin remontti etenee ripeästi, jotta omistajat pääsisivät kohta maate oman katon alle...

Nyt on kaikki kokeet korjattu. Pitäisi alkaa miettiä arvosanoja. Vaikeaa puuhaa, joka vuosi.

Kesäpoika kirjoitti edelliseen bloggaukseen kommentiksi, että siinä vaiheessa kun ystävät tuntuvat velvollisuudelta, vaatii itseltään liikaa.

Juttu ei ole oikeastaan siinä. Mulla ei oikein ole velvollisuusystäviä, mitä nyt jotkut kaverit töistä. Ystävyyssuhteiden kuivahtaminen johtuu siis muista syistä.

Luulen, että parisuhteessamme (5,5 vuotta) ollaan tultu siihen vaiheeseen, että enää ei haluakaan olla vain ihan kahdenkesken. Pitkään riitti pelkästään pupun seura, mutta nyttemmin on sellainen olo, että haluaa myös muita kontakteja.

Ei niin, etteikö pupun seura kelpaisi. Kivaa meillä on <leveä virnistys> mutta kaipa ihmissihteiden anatomiaan kuuluu alun tiivis yhteiselo ja sen jälkeinen osittainen palautuminen sosiaalisuuteen. Mutta kun niin pitkään on laiminlyönyt osaa kaverikontakteista, on vaikeaa saada aikaiseksi aloittaa uudelleen.

Ja uusien ystävien hankkiminen - se se vasta vaikeaa onkin! Luulenpa, että kaikkein mielenkiintoisimmat uudet ihmiset olen tavannut tämän vuoden aikana täällä Ranneliikkeen blogisivulla. Olisi kyllä hauska tavata joskus livenä kaikki! Katsoa, että miltä näyttääkään Sleepy, kesäpoika, Tui ja monet, monet muut!

Voi kiesus, kun eilen oli kivaa!

Istuttiin baarissa ja pelattiin Huojuvaa tornia, katsottiin aika huonoa improvisaatioesitystä ja juotiin olutta.

Enkä tullut edes kovin humalaan, ajatelkaas.

Tapasin paljon vanhoja ystäviä, joita en ole nähnyt aikoihin. Aina kun heitä näkee, tuntee vihlaisun sydänalassa. Pitäisi ottaa yhteyttä. Pitäisi soittaa. Pitäisi käydä. On hirveän sääli, ettei ole löytävinään aikaa, vaan käyttää päivänsä toisaikaisiin asioihin. Kuten bloggaamiseen. Pitäisi vain riuhtaista itsensä irti ja saada aikaiseksi.

Pitäisi lopettaa sodat ja keksiä lääke syöpää vastaan.

Pupun libido on joko kuullut minun libidoni kutsuhuudon tai sitten sekin luulee kevään tulleen. Näkisittepä, kuinka leveästi olen hymyillyt koko päivän...

Saisiko jotakin muuta? En minä tällaista tilannut.

Päätimme, ettei ylihuomenna mennäkään Torpalle, vaan pidetään itsenäisyyspäivä vapaapäivänä.

Siksi sainkin houkuteltua huomiseksi pari kaveria oluelle ja pelejä pelaamaan alan baariin. Kivaa!

Mistä tämä kaikki vesi on peräisin? Ihmetyttää, kuinka voi sataa ja sataa aivan taukoamatta, jolloin en voi laittaa töihin uusia hienoja homokenkiäni, jotka ihan sattumalta löysin epätodennäköisimmästä kenkäkaupasta.

Vaan ei onnistu. Pakko tallustaa niillä vanhoilla klopoilla, jotka jo kertaalleen päätin uhrata remonttikengiksi, mutta jotka ylensin jälleen.

Meillä on valtava kenkäongelma. Pupu ei lainkaan ymmärrä että hänen kolme kenkäpariaan vievät kaiken tilan, niin että minun imeldamarcos-kokoelmani ei mahdu minnekään. Ei niin, että minulla olisi käyttökenkiä paljon. Ei. Minulla on vain paljon kenkiä, joita en käytä. Kun joskus tolppakorot voivat taas tulla muotiin.

Tänään pupun pitää olla töissä aina jonnekin kymmeneen asti, ja minun pitää pitää tylsää, ettei häntä sitten harmita joku, josta jäin paitsi. Päätin lukea Haavikkoa.