• Aboa

Jo kääntyy päät

Jo aiemmin ohueksi kulunut heteronoloisuuteni koululaisten silmissä hioutui - jos mahdollista - vieläkin ohuemmaksi.

Olin ruokalavalvojana vahtimassa töniviä ja etuilevia lapsia. Yhtäkkiä eteeni riensi nuori tyttö. En tuntenut häntä, koska en opeta hänen luokkaansa.
"Ope, oliksää toissa viikolla kattoon Pähkinänsärkijää Baletissa", kysyi natiainen.
"Joo", mä vastasin, "olitko sinäkin siellä?"
"Mää arvasin, että se olit sinä ja sitten siinä oli muitaki miehiä. Tykkäsiksää?"
Kylmä hiki kihosi pintaani. "Mistä?"
"No siitä baletista, tiätty. Mää harrastan balettii."
"Oli se ihan ok. Minä en ole mikään suuri klassisen baletin ystävä, mutta kyllä sitä oli ihan kiva katsoa."

Tyttö nyökkäsi hyväksyvästi ja pomppi väentungoksen halki tiehensä kohti portaikossa odottavia kavereitaan. Baletinharrastajia hekin, luulen.

Vaara ohi, ajattelin. Paitsi että tyttö saavuttaessaan portaita ja kavereitaan ei enää malttanut pitää juuri kuulemiaan tietoja sisällään, vaan huusi ne ystävilleen: "Joo, oli se just toi opettaja siäl baletissa joittenki miesten kans. Ja se sano että se tykkää hirveesti baletissa käynnistä!"

Tunsin, kuinka ruokaa jonottavien ysiluokkalaisten hopparipoikien katseet kääntyivät ensi kohti tyttöä ja sitten minua. Hymyilin heille ohimennen ja lähdin hakemaan oman annokseni tonnikalalaatikkoa.

9 kommenttia

torso

14.12.2006 17:29

Hehee :) Nutcracker...

kesäpoika

14.12.2006 17:53

Hehehhheeh! Ooh, selvittyäni hihittämästä tolle Nutcracker-kommentille menen asiaan:
Jos se olisin ollut minä kauniisti kautta rantain kysymässä suuntautumistasi balettiaiheen kautta, niin kokisin ton ajattelusi paljastavan kommentin "mistä?" outanneet sut täysin ja peruuttamattomasti.. :D Ehkä tytön tarkoitus ei ollut outata, vaan oikeesti kysyä baletista. Mutta silti.. :D

Mikset kerro niille, jos susta tuntuu, että epäilyksiä on ilmassa? On eri juttu, ettei pidä tarpeellisena kertoa, kun olla kertomatta, vaikka sille on ilmaantunut tarve. :) Tai no joo.. ehkä se voi olla vähän hankalaa.. "Tällä tunnilla me keskustelemme opettajan seksuaalisuudesta!" :D

Onnea valitsemallasi uralla..

sleepygay

14.12.2006 18:30

xD Luen jo tokaa kertaa tänään ja vieläkin hekotuttaa... :D Herttaisia oppilaita koulussasi. :)

Scherzo

14.12.2006 19:37

heheee :D töissä outtautuminen on välillä ihanan kiusallista :D

JPHki

14.12.2006 23:02

Nuo murrosikäiset on uskomattoman tarkkoja huomaamaan kiusallisia juttuja toisista. Se taito kehittyy selvästi muita henkisiä kykyjä (kuten itsehillintää) aikaisemmin...

Onnenmyyrä

15.12.2006 19:32

Tuollainen ihme piilomerkitysten poimiminen teinien puheista on ihan ihmeellistä. Luoja, kun asia ilmiselvästi vaivaa sinua niin kerro niille!! Olisit vastannut sille, että joo, olin siellä poikaystäväni kanssa ja tykkäsin baletista ja se olisi ollut siinä. Itse kerroin oppilailleni (peruskoulu) heti ekalla viikolla ja nyt on maailman normaalein asia, että niiden ope on lesbo!! Niin makaa kuin petaa.

Aboa

18.12.2006 17:45

Relaa, Onnenmyyrä..! Ei minua asia sen kummemmin vaivaa, vaan juttu oli minun mielestäni hauska!

Onnenmyyrä

18.12.2006 20:32

Vaivaa tai ei, niin ylipäätään pohdit tuollaisia juttuja. Itselleni ajatus siitä, että edes miettisin mitä kukakin oppilas minusta mahtaa ihmisenä ajatella, on todella vieras. Minä, joka käyn työni ohessa kouluissa saarnaamassa siitä kuinka normaalia ja ihan tavallista homoseksuaalisuus on ja kuinka siinä ei ole mitään salattavaa eikä hävettävää, en voi kuin ihmetellä mikä saa _aikuisen_ ihmisen asiaa työpaikallaan peittelemään. Jos oppilaasi tai työkaverisi eivät hyväksy sinua homoseksuaalina, suosittelen työpaikan tai alan vaihtamista.

Aboa

19.12.2006 12:58

Kiitoksia opastuksesta. Aika kovia vaateita, jos kehotat vielä ammattia vaihtamaan...