Hiljalleen

Nyt talven harmaus alkaa saavuttaa minua. Olen yleensä kohtuullisen huono masentumaan, ja silloinkin kun olen allapäin, ei olo kestää kauaa. Mutta nyt tämä jatku sade ja harmaus alkavat päästä voitolle. Ei innosta, ei huvita, ei kiinnosta. Tekisi mieli mennä peiton alle ja jäädä sinne.

Pupu on meistä kahdesta se, joka reagoi väsymykseen vahvemmin. Olen viime aikoina yrittänyt tasoittaa hänelle tietä, koska hän suorittaa lisäopintoja ja yksi iso tentti sattuu juuri täksi päiväksi. Kun runsaan tenttilukemisen lisäksi tehtävänä on normaali opetustyö, koeruuhka, arviointirumba, kotielämä ja vielä muut opintoihin liittyvät tehtävät, alkaa hän olla aika uupunut. Siksi minä olen yrittänyt tehdä ruokaa ja puuhata muuta, pientä näkymätöntä, niin että hän askareensa jaksaisi.

Olen varma, että jossakin päin Atlanttia on kuoppa, josta kaikki vesi on satanut Turkuun. Jos edes olisi lunta, maailma näyttäisi siedettävämmältä. Tätä koleaa märkyyttä ei sudeettikoillismaalainen jaksa.

Huomaan, etten oikein jaksa innostua mistään. Ystävä soitti tänään ja kysyi, lähdenkö hänen seurakseen katsomaan ShowWhat-esitystä, mikäli hän saa liput. Lupasin lähteä, ja nyt kun liput on hankittu, minua ei huvita yhtään. Mielummin makaisin kotona ja olisin.

Voi kun tulisi pian joulu ja lomaa ja vapaata, niin jaksaisi ehkä taas..!