vahva, aito ote

googlasin tänään työasiaa ja päädyin lopulta jonkun vihreän kunnallispoliitikon sivuille. Silmään pisti tämän henkilö esittelyssä, että hänelle tärkeätä on "vahva, aito ote elämään".
Jäin miettimään, mitä mahtaisi oikein tarkoittaa, kun ilmoittaa, että itselle on tärkeää aito ote elämään? Tarkoittako se, että on ihmisiä, joilla ei ole aitoa otetta elämään? Voiko siis elää jotenkin keinotekoisesti? Kun kyseessä on vihreään liittoon sitoutunut henkilö, niin tulee mieleen, että aito tarkoittaa luomua tai jotain sen suuntaista, lisäaineetonta ehkäpä kaikkea massakulttuuria vastustavaa?
Mutta mitä on keinotekoinen elämä? Elänkö minä aidosti vai keinotekoisesti? Entä onko otteeni elämästä vahva?
Kuinka paljon kielessämme käytetään ilmaisuja, joilla lopulta ei sanota yhtään mitään. "Vahva, aito ote elämästä" synnyttää tosin mielikuvan ihmisestä, joka on aikaansaava, elää täysillä ja jonka elämänarvot ovat kaikinpuolin oikean suuntaiset. Mutta tarkalleen lause ei sano mitään. Juuri tällaista kieltä tuotetaan kuitenkin yhä enemmän ja se on yhä tavallisempaa kaikkialla. Ammattislangin tilalle on tullut konsulttikieli, poliitikkokieli ja tällainen yleiskieli. Työelämässä ei ole niinkään tärkeää mitä teet, kuin se mitä sanot ja miten sanot. Sama trendi on ollut jo pitkään politiikassa ja nyt se on selkeästi jo yksityishenkilöidenkin kieltä.
Mutta kun meillä on turvanamme poliitikontaimia, joilla on "vahva, aito ote elämästä", ei meillä varmastikaan ole hätää, että taantumasta tulisi - hui lama. Sitä sanaahan ei saa sanoa.
Tosin pyykkipoikia voi tarvita nenään, jos tämä aitous on samaa kuin vihreiden tunnetun kansanedustajan kohdalla - aito vihreä kun ei vissiin tarvii mitään keinotekoista raikastetta, kuten deodoranttia.