"Viipurin hautaustoimisto, perustettu Viipurissa…jne”"tällaista voi lukea kun kävelee Helsingin Töölössä.
Olen välillä miettinyt millaista olisi olla pakolainen, siirtolainen tai muuten vaan kaukana kotiseudultaan. Itselläni on ehkä omituinen viha-rakkaus –suhde kotiseutuuni Varsinais-Suomeen, joka on vain tunnin ajomatkan päässä. Voin aina halutessani käydä katsomassa miltä kotikaupunkini näyttää. Se, etten useinkaan tee niin, on oma valinta.
Suomessahan on kuitenkin suuri joukko ihmisiä, joiden kotiseutu oli heiltä kiellettyä aluetta vuosikymmeniksi. Pakolla luovutetut vaikkakin tuhotut kodit olivat iäksi menetetty. Edelleenkin kotiseudulle matkaaminen on hieman monimutkaisempaa kuin minulla, saatikka sitten vanhan kotitalon kesämökin tms. omistaminen.
Karjala, josta vain pieniä osia kuuluu nykyisin Suomeen, on vahvasti läsnä arjessamme. Suurimmalla osalla paikkakunnista on asettunut evakkoja, joiden jälkeläiset elävät uusilla kotiseuduillaan. Koska karjalaiset eivät etnisesti eivätkä myöskään kielellisesti poikenneet muista suomalaisista juurikaan, on heidän sulautumisensa ollut nopeaa. Tänä päivänä kuka pystyy sanomaa kenellä on juuret Karjalassa? Huolimatta varsinaissuomalaisesta identiteetistäni myös minulla on juuret yhtä tukevasti Karjalassa kuin Varsinais-Suomessa. Jos tarkkoja ollaan niin rönsyjä on vähän sinne ja tänne.
Suomi on kuitenkin siis pystynyt aikoinaan köyhänä ja sodan hävinneenä asuttamaan pakolaisia, joiden määrä oli noin kymmenesosan maan väestöstä. Emmekö tänään pystyisi edes vähän parempaan ulkomaalaispolitiikassamme?
Tietysti on vähän eri asia asuttaa oman maan kansalaisia kuin täysin toisesta kulttuurista tulevia, mutta silti, asunnot, työpaikat, koulut jne oli silloinkin järjestettävä. Moni tosin joutui itse raivaamaan maatilansa korpeen, tilan joka vain vajaata pariakymmentä vuotta myöhemmin todettiin elinkelvottomaksi ja lienee jo ny metsittynyt.
Toisaalta maat, joilla on ollut avoin ulkomaalaispolitiikka, kuten Hollanti, tuntuvat olevan aikamoisissa ongelmissa vähemmistöjensä kanssa. tai raportoidaanko vain ongelmat. Tulevaisuudentutkijat ovat kuitenkin väläytelleet sekä ruuan että puhtaan veden puutteen ajavan miljoonia ihmisiä kotiseuduiltaan. ja mistäs sitä puhdasta vettä löytyykään, ehkäpä meidän kannattaa varautua.
Karjala liittyy tähän teemaan muutenkin. Viipuria on sanottu kansainväliseksi kaupungiksi. Lähinnä kait siksi, että siellä puhuttiin sujuvasti neljää kieltä suomea, ruotsia, saksaa ja venäjää. Ja tämän päälle monia muitakin. Useissa perheissä oli monia kieliä, joita käytettiin täysin luontevasti. Ehkäpä Viipuri olisi tämän päivän termillä monikulttuurinen. Saksalainen kulttuuri kaupunkiin tuli ensi kertaa jo keskiajalla ja uudestaan Ruotsin suurvaltakaudella. Venäläinen vaikutus puolestaan vahvistui Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1700-luvulla. Ruotsi oli perinteisesti kaupunkien porvariston ja sivistyneistön kieli ja suomen kielen asemakin koheni 1800-luvulta alkaen.
Pitäisi varmaan lukea enemmän viipurilaisista ja Viipurista. Lukemistahan kyllä riittää. Mitenköhän siellä suhtauduttiin homoihin? Suomi olisi kuitenkin varmaan ainakin jollain tapaa erilainen, jos meillä olisi Viipuri. Sääli, että viipurilaisuudesta ei paljoa tarttunut Helsinkiin, jonne kaupunkilaiset virallisesti siirrettiin. Yhä vielä kuitenkin ainakin Töölössä kävelyllä huomaa, että monet perinteiset liikkeet on perustettu Viipurissa.
