• Kauneuspilkku

kansalaisaloite

Sosiaalisen median hyviin puoliin lasken nyt viikon kokemuksella sen, että sitä kautta saa hyödyllistä tietoa monilta elämänalueilta. Koska oma verkosto ei ole ainakaan vielä kovin laaja, on uutistulvaa helppoa hallita ja poimia sieltä itse kiinnostavia asioita. Toki tässä ei tarvitse olla pelkästään ystävien varassa, vaan voi itse tykätä yhteisöjä ja saada niiden postauksia. Postausten hallinta on kuitenkin helppoa, jos niitä rupeaa tulemaan pilvin pimein.
Aiemmin olen ulkopuolisena yrittänyt ymmärtää ”arabikevään” kaltaisia someilmiöitä ikään kuin teoreettiselta pohjalta. Täytyy sanoa, että asia avautuu paremmin kun sitä tarkastelee sisältä päin.

Tämä on nyt ehdottomasti kiinnostavin minulle vastaan tullut asia
http://www.avoinministerio.fi/ideat/124-tasa-arvoinen-avioliittolaki

Kansalaisaloite on juuri sellainen demokratian muoto, joka osallistaa kansalaisia päätöksentekoon. Sen lisäksi tai sijaan, että käy äänestämässä vaaleissa, voi vaikuttaa asioihin myös tätä kautta. Toki voi ajatella, että poliittisen koneiston ulkopuolelta tulevat aloitteet eivät johda mihinkään. Nyt käsittääkseni ensimmäinen kansalaisaloite on edennyt käsittelyyn asti. Joka tapauksessa tämä saattaa olla merkittävä keino lisätä ihmisten kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon ja lopulta tuoda päätöksentekoa läheisemmäksi tavalliselle kansalaiselle.

kansalaisaloite antaa kansalaisille mahdollisuuden saada aloitteensa eduskunnan käsiteltäväksi. Uuden järjestelmän yleisenä tavoitteena on edistää ja tukea vapaata kansalaistoimintaa sekä siten vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa, jossa eri väestöryhmät osallistuvat ja vaikuttavat aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen.
Maaliskuun alusta voimaantulleen perustuslain uuden säännöksen mukaan vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi.

4 kommenttia

Massa

7.11.2012 12:50

En ole ollenkaan yhtä innostunut kansalaisaloitteen mahdollisuudesta. Idea varmasti on alun perin ollut hyvä, mutta suomalaisen politiikan tila asettaa sen ylle aika monta kysymysmerkkiä. Itse kaipaan takaisin vähemmän populistisempaan aikaan, jolloin asioita oikeasti vielä jaksettiin pohtia eri näkökulmista. Sitä ehkä sanottiin konsensukseksi, mutta oliko se yhtään heikompi toimintatapa kuin tämä ikuinen tappeleminen.

Kansalaisaloitteet vievät omasta näkökulmastani kohti vielä suurempaa populismia. Kiihkeät ihmiset vastustavat ja vastustavat, vähemmän kiihkeät ovat hiljaa ja kiltisti tyytyvät kohtaloonsa. Seurauksena on jälleen kerran entistä suurempi keskittyminen yhteisiin vihollisiin ja helppoihin maalitauluihin. Tarjotaan vieläkin enemmän yksinkertaisia helppoja ratkaisuja. Eduskuntaan valitut kansanedustajat ovat hyvin epävarmoja omasta asemastaan ja ovat siksi valmiita myymään vaikka isoäitinsä saadakseen lisää kansansuosiota. Me olemme valinneet sinne joukon kansanedustajia, olivat ne sitten tarpeeksi älykkäitä tai eivät. Eiköhän silloin heidän ammattitaitoonsa hoitaa yhteisiä asioita olisi jossain määrin pakko luottaa.

Kauneuspilkku

7.11.2012 13:22

On totta, että kansalaisaloite voi ruokkia mainitsemiasi negatiivisia toimintatapoja, mutta täytyy ottaa huomioon, että sen tueksi on kerättävä 50 000 ihmisen allekirjoitukset, joko vahvalla sähköisellä tunnistuksella tai paperilla, joten mistään iltalehtien juupas-eipäs –äänestyksestä ei ihan ole kyse. Tässäkään aloitteessa ei ole kyse vastustamisesta, vaan tasa-arvoisen avioliittolain kannattamisesta.
Näen kansalaisaloitteen yksinkertaisesti kuitenkin nykyistä järjestelmää täydentävänä elementtinä, ja voihan se olla, että edustuksellista demokratiaa voidaan arvioida tätäkin taustaa vasten joskus uudelleen.
En myöskään näe tätä mitenkään pelkästään populismina, mitä sillä sitten tarkoitetaankin. En myöskään koe, että nykyiset hallituspuolueet olisivat vapaita populismista. Jos kansanedustajat tai ministerit keskittyvät pohtimaan omaa asemaansa ja toimivat tämän epävarmuuden vallassa, en ymmärrä miten se olisi kansalaisaktivismin ongelma. Sellaisia päätöksentekijöitä tuskin tarvitseekaan valita uudestaan.
Mitä muuta ”vastuunkanto”, ”työväenpresidentti” tai ”vastakkain asettelun aika on ohi” kuin populismia?. Vieläpä yhteiskunnan puoluetuilla maksamaa mainostoimistolta ostettua kallista sellaista?
Milloin sinusta on ollut vähemmän populistista aikaa? Kekkoslovakiassa? Milloin asioita on pohdittu monipuolisesti, onko meillä ollut joku monipuolisesti keskusteleva poliittinen kulttuuri? Lähinnä konsensus on minusta vaikuttanut siltä, että on ollut yksi mielipide, jota kukaan ei ole uskaltanut kritisoida.
Nykyinen järjestelmä keskittää minusta liikaa valtaa puolueille, meritoituminen jossain poliittisessa puolueessa on tärkein kriteeri asiantuntemukselle ja esim. poliittiset virkanimitykset ovat yhä maan tapa. Puolueet ovat itse vaikuttaneet nykyiseen poliittiseen ilmastoon ottamalla listoilleen julkkiksia yms. , en mitenkään koe että tämä kansalaisaloite voi viedä poliittista kulttuuria huonommaksi. Päinvastoin se tarjoaa rakentavan kanavan toimia ja vaikka sitten purkaa sitä kritiikkiä. Saadaksesi 50 000 ihmisen allekirjoittamaan lakialoitteen, sinun todella täytyy nähdä aika paljon vaivaa eikä se onnistu vaan huutamalla. Vertaukseksi SDP:llä on noin 50 000 jäsentä ja Kokoomuksella vähän yli 40 000.

Nimen omaan puolueiden ulkopuolelta tuleva vaikuttaminen voi tervehdyttää poliittista kulttuuriamme, koska puolueet eivät tunnu tarjoavan kansalaisia kiinnostavaa tapaa vaikuttaa.

Massa

7.11.2012 14:05

Pahoittelen, mutta minä näen asian silti aivan vastakkaisella tavalla. En ole mainitsemaasi avioliittolakia vastaan enkä tarkastellut tilannetta tämän nimenomaisen ehdotuksen kannalta. Toki asioita saa halutessaan pohtia eksklusiivisesta sateenkaarinäkökulmasta ja se on homosivustolla myös inhimillistä. Minä itse en ole sateenkaari-ihminen, joten mainittu laki on minulle yksi asia muiden joukossa. En ole valmis uhraamaan sen puolesta yhtään mitään.

En näe myöskään Kekkoslovakian aikaa erityisen synkkänä. Se mikä näkyi ulospäin konseksuksena oli osittain myös asioiden sopimista kabineteissa ja niiden pitämistä pois lehtien lööpeistä. En näe sitä kulttuuria pelkästään pahana, ei nykyinen paskan kaiveleminen ja jatkuva tappeleminen ole mielestäni kovinkaan ylevää. Eikä sellaisessa ilmapiirissä uskalleta tehdä mitään isoja poliittisia päätöksiä. Toki itsekin ottaisin mieluiten monipuolisesti keskustelevan poliittisen kulttuurin, mutta kaikkea ei aina voi saada.

Vierastan myös nykyisen populismin nousun yhteydessä yleistynyttä ajattelua, että jokainen Naapurin Jaska tietää automaattisesti jokaisesta monimutkaisestakin asiasta yhtä paljon tai mieluiten vielä vähän enemmän kuin kuka tahansa alan ammattilainen. Vaikeisiin asioihin ei valitettavasti aina ole antaa yksikertaisia kansantajuisia ratkaisuja. Itse en ole halukas delegoimaan yhtään enempää valtaa kansanjoukoille.

Olen kanssasi täysin eri mieltä mutta kunnioitan eriävää mielipidettäsi.

Kauneuspilkku

7.11.2012 14:36

Ymmärrän, että ollaan tosiaankin janan vastakkaisissa päissä.

Mä tosiaan kannatan kabinettisopimusten sijaan avointa käsittelyä, ja uskon, että jos kansalaisaktivismille tarjotaan rakentavia muotoja, se johtaa muuhunkin kuin pelkkään riitelyyn. nythän poliitikot riitelevät keskenään.

En kyllä koe kansanedustajia lähtökohtaisesti miksikään ammattilaisiksi, toki heillä on mahdollisuus monipuolisempaan tiedonhankintaan ja erilaisten resurssien hyödyntämiseen päätöksentekonsa tukena, mutta kuinka moni heistä todella tekee niin. Myöskään ministeriöiden lainvalmistelu ei aina vaikuta niin viimeisen päälle hiotulta. Lisäksi nykyinen tapa tehdä ideologiselta pohjalta varsin kauaskantoisia hallitusohjelmia ja pitää niistä kynsin hampain kiinni on kyseenalainen. Niitä kun toteutetaan silloinkin kun tulokset eivät ole kovin hyviä. Esimerkkinä vaikkapa valtion tuotavuusohjelma palvelukeskukset jne. Tosinaan kannattaisi nimenomaan kysyä siltä jota asia koskee.
Oletko seurannut joskus eduskunnan täysistuntoja TVstä, sen perusteella ei valitettavasti välity kovin ammattimaista kuvaa? Toki voihan sitä sanoa, että se on vain populistinen näytös kansalle.

Itse vierastan sitä ajattelua, että kaikki kansalaisvaikuttaminen on populismia ja asiantuntevia päätöksiä voidaan tehdä vain jossain valikoiduissa piireissä.

mitä sateenkaari näkökulmaan tulee, en itsekään ajattele asioita eksklusiivisesta sateenkaarinäkökulmasta, tämä asia nyt vaan sattui koskemaan tätä aihepiiriä.
ollaan vaan eri mieltä, olen useimpien kanssa sitä any way täällä(kin):)