Omnium fidelium

Kuumeessa en jaksa kirjoittaa - levätä pitäisi.
Pysykää terveinä!

Herra on hyvyys, Herraan turvatkaamme, Herra siunatkoon sairaudesta tervehtymistä.
Herran nimi olkoon ylistetty aina ja ikuisesti! Amen!

Tänään kävin läpi valokuviani Luksorin matkalta. Huomasin, että kahdeksan kuvaa puuttuu. Lisäksi kaksi kuvaa on epäonnistunut.
Onneksi noiden kahdeksan kuvan puuttumista tulee korvaamaan osittain toinen digikamerasarja.
Erityisen iloinen olen näiden XXV-dynastian jälkeensäjättämien merkintöjen osalta siitä, että pääsin Luksorin temppelin eteläisimmän ulkoseinämän kirjoituksia ja kuvauksia kuvaamaan. Tehtävä ei ollut helppo. Ulkoseinämän ja ulkomuurin väliin jäi vain noin puolen metrin kuljettava käytävä - se ei antanut juurikaan etäisyyttä kuvaamiseen. Tilannetta helpotti se, että ulkomuurissa oli rinnan korkeudella pieni terassi, jolle nousemalla saatoin osittain alaviistoon kuvata ulkoseinämää. Käteni oli tosin mennä sijoiltaan, kun paikalla ollut vartiosotilas veti minut ylös terassille. Tämän ulkoseinämän tekstit ja kuvaukset ovat edelleen julkaisemattomia. Paljon niistä ei saa irti, sillä nytkin materiaali on osin tuhoutunutta.
Ei juuri hämmästytä, että turistit eivät tällaisiin paikkoihin eksy - siitäkään huolimatta, että kohde on aivan pääkävelyreitin vieressä. Näin ei ollut vain Luksorissa vaan kaikkialla muuallakin, missä kävin. Kuvausohjelmani vei minut melkein poikkeuksetta sellaisiin osiin temppeleitä ja temppelialueita, jotka olivat sivussa tai huomaamattomia.

Kokonaisuuden kannalta pienillä sivuyksityiskohdilla on vaikutusta. Ne siirtävät painotusta johonkin suuntaan.

Onko sillä sitten merkitystä...?

Minulla on vaikeuksia tietokoneeni kanssa. Sen näyttö hyppii.

Har problem med min dator. Texten "hoppar" på skärmen... vad månne sådant kan bero på och vad ska jag göra med saken?

Var idag till den finskspråkiga gudstjänsten i domkyrkan. Ville höra predikan av en viss präst (hej på Dig, ifall Du läser detta).
Dessutom promenerade jag idag en längre sträcka i kylan.
Nu känner jag mig väldigt trött - lägger mig. Hoppas vi får alla sova tryggt och egentligen får vi just det. Såsom det stormade på lilla sjön Gennesaret...!

Nauruja on erilaisia. On tukahdutettua, vallatonta, räkäistä, pulppuilevaa... Varmaankin nauramme hyvin eri tavoin eri tilanteissa.

Minulle tosin on olemassa näiden lisäksi vielä yksi aivan erityinen nauru: Michaelin nauru.
Olen varma myös, että kaikki muut, jotka ovat sen kuulleet, eivät sitä unohda koskaan. Sitä on vaikea sanoin kuvailla - en usko sitä osaavani kuvailla. Yleensä minulta on kysytty ihan erikseen, mitä pidän hänen naurustaan. Pidän siitä aivan valtavasti! Jotkut ovat avoimesti pilkanneet sitä. Se on tuntunut todella pahalle. Muistan erityisesti yhden Kneipe-illan (baarissa) Saksassa, jolloin hänen nauruaan imitoitiin ivallisesti meidän ollessa paikalla. Näin Michaelin surullisen ilmeen edessäni: kuinka se vihlaisikaan sydäntäni. Olisin halunnut tehdä jotain, mutta Michael kielsi. Lähdimme pois.
Michael ei olisi saanut nauraa niinkuin se tuli ulos hänestä. Näinhän on monen muunkin asian kanssa.
Homouden... Naurun kohdalla oli kyse ehkäpä pienemmästä asiasta ja sen olisi voinut kuitata huumorilla. Niinhän voisi tehdä myös homoutta pilkkaavien kohdalla - mutta silloin kyseisiä teemoja jatketaan huvittavina - onko pellen rooli aina hauska?

Lyssnade idag för första gången på mammas röst efter vårt sista telefonsamtal - hennes röst, när hon intervjuades i Radio Vega för hennes insats i Regnbågshelgen.
Känslan jag fylldes av, är helt obeskrivlig.

Kirjoitan seuraavan suomeksi, vaikka haluaisin mieluiten ilmaista itseäni tässä tapauksessa äidinkielelläni.

En ole tyytyväinen kirkossa tapahtuvasta rakkaudettomuudesta.
Kirkon sanoma on rakkauden sanoma. Kirkolla on toki tärkeä tehtävä myös oppinsa eteenpäinvieminen, mutta se ei voi tapahtua rakkauden kustannuksella. Päinvastoin rakkauden tulee olla kaiken täyttävä voima. Rakkaus tarkoittaa ihmisen kohtaamista hänen lähtökohdistaan käsin, ei jonkin oppirakenteista tai jonkun (ryhmänkin) opillisten tulkinnoista käsin.

Jos pappi kohtaa ihmiset niinkuin haluaisi itsensä kohdattavan; jos pappi kohtaa ahdingossa olevan lähimmäisen niinkuin kohtaisi Kristuksen, niin ei hän voi tehdä muuta kuin juuri sitä, mikä on KIRKON tehtävä maan päällä. Pappi on olemassa lähimmäisiään varten eikä kieltäydy heidän avuntarpeestaan. Juuri tällä konkretialla hän näyttää uskon elävän. Usko ei voi olla staattista: sen tulee elää jokaisessa hetkessä katse kohti Jumalan rakkautta. Tuo Jumalan rakkauteen vastaaminen on käytännössä avannut oman rakkauden lähimmäisiä varten. Siinä rakkaus on ELÄVÄ täällä maan päällä.
Ihmisen näkeminen siinä, missä muut näkevät jonkin ihmisryhmän edustajan on avoimmuuden osoitus - vastaanottavan hengen osoitus. Ihmisen koko persoonan huomioiminen siinä, mitä se pitää sisällään aivan olemuksellisesti, lähtökohdiltaan, on elävän kirkon palvelijan hyvä tunnusmerkki, sillä se on rakastavan kirkon elämää.
Katsokaa Karl af Hällströmiä!
Jumalan kirkkaus tulee ilmeiseksi teoissa.

Läs alla Karl afs blog idag!

Ollessani ehkä noin 9-10 -vuotias sain naapurin äidiltä tehtäväkseni valvoa heidän 3-vuotiasta poikaansa hänen ollessaan ulkona. Olin kieltämättä aika nuori tuohon tehtävään. Se ei kuitenkaan ole olennaista tapahtuneen kannalta, vaan... no, itse tapaukseen:

Menimme tuon pojan kanssa ulos. Hänen äitinsä teroitti minulle aivan erityisesti, että poikaa ei saa päästää lähellekään katua. Mikäli hän ei tottelisi, niin minun ei tulisi epäröidä tiukasti tuoda hänet pois kadulta. Tämän tiedon varassa menin lapsenvahdiksi ulos. En kuitenkaan "tiennyt" aivan kaikkea.
Minulla oli suuri työ pitää poika poissa kadulta, jonne hän olisi koko ajan halunnut mennä katsomaan autoja. Kerran vedin hänet sitten väkisin pois kadunreunalta ja hän rupesi itkemään. Hän sanoi isänsä kotiin tullessaan näyttävän minulle. Pelästyin tuota. Pojan äidin tullessa hakemaan poikaa sisälle kerroin tapahtuneesta ja hän totesi minun tehneen aivan oikein. Olin huojentunut.

Kerroin tapauksesta myös äidilleni, joka kertoi minulle naapureillamme olevan juuri erimielisyyksiä kasvatustavoista: äiti halusi tiukkoja otteita, isä vastusti kaikkea vallankäyttöä (ja myös väkivaltaa).
Se ei kuulostanut hyvälle minun kannaltani.

Seuraavana päivänä pojan isä tuli vihaisena huutamaan minulle siitä, että olin pahoinpidellyt hänen poikaansa.
Lopuksi hän läimäytti minua oikein kunnolla!
Olin aivan typertynyt - kuinka hän saattoi???