Tuulet puhaltavat

Kirjoitan seuraavan suomeksi, vaikka haluaisin mieluiten ilmaista itseäni tässä tapauksessa äidinkielelläni.

En ole tyytyväinen kirkossa tapahtuvasta rakkaudettomuudesta.
Kirkon sanoma on rakkauden sanoma. Kirkolla on toki tärkeä tehtävä myös oppinsa eteenpäinvieminen, mutta se ei voi tapahtua rakkauden kustannuksella. Päinvastoin rakkauden tulee olla kaiken täyttävä voima. Rakkaus tarkoittaa ihmisen kohtaamista hänen lähtökohdistaan käsin, ei jonkin oppirakenteista tai jonkun (ryhmänkin) opillisten tulkinnoista käsin.

Jos pappi kohtaa ihmiset niinkuin haluaisi itsensä kohdattavan; jos pappi kohtaa ahdingossa olevan lähimmäisen niinkuin kohtaisi Kristuksen, niin ei hän voi tehdä muuta kuin juuri sitä, mikä on KIRKON tehtävä maan päällä. Pappi on olemassa lähimmäisiään varten eikä kieltäydy heidän avuntarpeestaan. Juuri tällä konkretialla hän näyttää uskon elävän. Usko ei voi olla staattista: sen tulee elää jokaisessa hetkessä katse kohti Jumalan rakkautta. Tuo Jumalan rakkauteen vastaaminen on käytännössä avannut oman rakkauden lähimmäisiä varten. Siinä rakkaus on ELÄVÄ täällä maan päällä.
Ihmisen näkeminen siinä, missä muut näkevät jonkin ihmisryhmän edustajan on avoimmuuden osoitus - vastaanottavan hengen osoitus. Ihmisen koko persoonan huomioiminen siinä, mitä se pitää sisällään aivan olemuksellisesti, lähtökohdiltaan, on elävän kirkon palvelijan hyvä tunnusmerkki, sillä se on rakastavan kirkon elämää.
Katsokaa Karl af Hällströmiä!
Jumalan kirkkaus tulee ilmeiseksi teoissa.