Omnium fidelium

Kuka tuntee meidän oman parhaamme?

Kuka on menestyvä ja kuka ei? Voiko tällaiseen kysymykseen vastata kokonaisvaltaisesti? Tuskinpa. Minun ajatukseni tästä on, että näemme kuin kuvastimessa. Kaikki näyttää joltain. Muuta meillä ei mukamas ole ja tarraudumme näihin kuviin. Kukapa tietää totuuden näiden julkisivujen takana...? Kuka näkee esimerkiksi Putinin henkilökohtaisen vallan ja osaa määrittää sen syyn ja suuruuden. Jossain tilanteessa voi n ä y t t ä ä siltä, että joku toinen kuin Putin on vallassa.
Tästä perspektiivistä keskinäinen kilpailu vaikutusvallasta n ä y t t ä ä naurettavalle. teatterille. Vieläkin naurettavammalle kilpailu alkaa n ä y t t ä ä, kun tajuamme kaiken katoavuuden.
Kilpailu luo myös yhtenä tuotteenaan kärsimystä. Se ei n ä y t ä hyvälle, eikä sitä mainostetakaan.
Äkkiä kuitenkin n ä y t t ä i s i siltä, että olemme lähellä syyllistymistä tuomitsemiseen. On kovin helppoa tuomita hyväosaiselta näyttävä ja asettua omasta mielestään huono-osaisen puolelle ts. valita ihmisten välillä. Avun antamisella ei ole puolueellisuuden kanssa mitään tekemistä. Apu on itsessään aarteiden kokoamista taivaaseen - ne eivät katoa.
Meille maailma n ä y t t ä y t y y rajallisena. Uskomme helposti, että yhden hyvä on toisen hyvästä pois. Valitsemme puolemme: varaudumme pahaanja laiminlyömme hyvän. Mitä sillä voitamme? N ä y t t ä ä k ö se sille hyvälle elämälle, jolta hyväosaisuus mielestämme tulisi n ä y t t ä ä?
Kuin kuvastimesta näemme täydellisen maailman; maailman, johon pyrimme tai sitten ei. Emme ole täydellisiä ja reagoimme tähän eri tavoin. Osa pitää täydellistä maailmaa mielettömänä ajatuksena ja peittää kuvastimen, osa tuntee kuvastimen olemassaolon, mutta ei katso siihen, osa katsoo kuvastimeen.
Kaikissa näissä maailma n ä y t t ä ä erilaiselta ja me sen mukana. Kuvastimessa nähty täydellinen parhaimmillaan vapauttaa meidät näyttämisen orjuudelta. Elämme täällä kuvan maailmassa, mutta emme ole sen orjia. Putin esimerkistä: Ei ole syytä uskoa, että yhdellä on valta, kun se voi olla toisella. Siispä tällaiset pohdinnat jäävät turhina pois. Kateus pahan aloittajana ei murskaa hyvää. Tällainen kilpailutilanne ei nouse edes merkittäväksi.
Orjuudessa n ä y t t ä ä "todella" siltä, kuin syy pahuuteen ei olisi meissä pahantekijöissä. Syy on kuitenkin meissä, meissä, eikä kenessäkään muussa. Me itse saamme vastata pahuudestamme eikä kukaan muu. Mutta
paha ei ole kaikki.
Emme huomaa hyvää. Annamme pahaan vääristyneen maailman huiputtaa meitä. Emme anna itsellemme vastuuta. Se on "muualla". Hyväkin on aina jotenkin viety pois, ulottumattomiin - tyytyväisyytemme on estetty. Turha silloin on tehdä mitään! Turhaa!
Me olemme hyväntekijöitä siinä kuin pahantekijöitä. Hyvä sana ja teko ilahduttaa - riippumatta n ä y t t ä m i s e s t ä ja mikä olennaisinta, se on meistä riippuvaa - tekijästä. Ilo on tekijällä.

Taivaalliset juhlat odottavat!

Turun oma ensimmäinen sateenkaarimessu on nyt sitten historiaa! Itse olen varmaankin jäävi sanomaan mitään - toivon Jumalan siunauksen tuovan paljon lisää aihetta kiitokseen.

Tänään tulin jumalanpalveluksesta Tuomiokirkosta kotiin loskasäässä. Kuulin suuren joukon ambulansseja kiitävän Hämeenkadulla sireenit ulvoen. Sireenit kuitenkin lakkasivat ulvomasta suunnilleen Tuomiokirkon kohdalla Hämeenkatua. Kun asun juuri näillä main tulin kotimatkallani pian Vähä Hämeenkadun risteykseen, joka oli täynnä ambulansseja. Autoja oli jalkakäytävillä ja risteyksessä lojui melkoinen määrä irrallista peltiä. Ohikulkijoita haastateltiin.

Olin itse ollut juuri kirkossa. Istunut muiden kanssa juhlistamassa odotuksen ajan alkua. Turva nousi päällimmäiseksi ajatuksissani.

Turva on kuin valoa. Se on joskus näkemistä niin, että voimme estää tapaturman, tuhon. Aina ei kuitenkaan näkeminen riitä estämään sitä, mitä pidämme ikävänä, pahana, kurjana. Onko silloin mitään, mitä pitää varmana, hyvänä, pysyvänä? Katoaako kaikki, pimeyskö vallitsee, emmekö pääse ahdingosta? Onko VAIN kova tunnettu maailma?

Ihmiset näkevät silmillään - ainakin sanomme usein näin. Tietomme ei tosin aivan tue tätä. Näkemistä on myös hyvin erilaista - riippuu katsojasta. Emme ole katsojina samanlaisia, joskaan ihmissilmät eivät sinänsä kovin paljon eroa toisistaan. Nähdäksemme tarvitsemme valaistusta. Se ei kuitenkaan riitä, vaan sisäämme on tultava tajuamisen, ymmärryksen valo.
Sellainen valo, joka ei ole mitä tahansa valoa. Se on valoa sitä varten, että todella näkisimme; sellaista valoa, joka ei kerran tultuaan muutu pimeydeksi.

Se valo loistaisi kaikkeen. Silmät, jotka katsovat onnettomuutta, katsovat pimeyttä, johon tuo valo loistaa. Katseko riittää...? Ei! Siitä se alkaa.

Olen pieni - siltä tuntui.

Kaiken hyvyyden Jeesus mukanaan tuo,
kaiken armon hän Sinulle sydämestään tekee.
Sydämeesi asunto Hänelle anna
Hän lähestyy
"Kyllä, tänne ikuisuudeksi jää!"

Nouskaa! Mahtava ja juhlallinen ääni kuuluu - kaikkiin koteihin, kaikille teille ja aina hautojen syvyyksiin saakka. Nouskaa, elävät ja kuolleet vaivoistanne, pimeydestänne. Ääni kutsuu! Ei ole enää yötä, nyt ikuinen päivä alkaa. Sillä on viimeinen päivä, kokoamisen päivä, Jumalan suuri päivä!

Korkeudet ja syvyydet katoavat, taivas saapuu. Valtaistuimelle istuu Hän. Ja jakaa Hän oikeudenmukaisuudessa. Mikä riemu/mikä itku!

Nouskaa kaikki, jotka annoitte kyllä ikuiseen rauhaan ja riemuun, nyt Herran valtakuntaan!

Kun kohtaamiset ovat yleistyneet ja kun sanattomuudenkin muuri on jo murrettu...näin pitkän ajan jälkeen, niin - kuitenkaan - ihmettely ei ole vähentynyt. Ihmettelyn hively kaikkialla sisäpuolella; se, joka saa rientämään odotuksen tuntein, puoleksi aavistellen, puoleksi ei.
Woi sitä näkyä, kun tulee palkituksi; ei se ole omaa, vaan toiselta tullutta. Sisällä hehkuu ja välähtelee. Tunne siitä, että välähtelyt ovat aivan selvästi harmonisia, on huikea ja voimallinen - kun kaikki - vielä - sisällä. Ja kuitenkaan ei aivan. Tiedän sen.

Idag var jag på Forum Marinum med en släkting. Trots att det regnade och var rätt så ruskigt åkte vi med hennes bil mot hamnen och det där liggande museet. (som en trevlig liten anekdot kan jag nämna att bilen är välsignad...!)
Först blev det att gå in till forskningssidan. Forskningspersonalen hade redan stängt, men släppte oss ändå in! De var säkert glada att de gjorde det - för vi hade en överraskning för dem. En liten påse och däri något med flera färger. Jo, faktiskt en akterflagga för ett skepp - och från ryska tiden! Lite hade tiden visserligen tärt på flaggan, men inte så mycket att färgerna skulle ha varit bleka. Begeistringen bland personalen var stor och flaggan fotograferades.

Sedan fortsatte vi till museet. Väldiga samlingar, som jag ingenting visste om. I min ungdom hörde jag nog till sjöscouterna, men sjölivet har aldrig intresserat mig så värst. Annorlunda har det varit med de tidigare generationerna. Vad angår sjöfart, så donerade älskade mamma föremål till Lovisa sjöfartsmuseum. Där finns bl.a. en signalkanon av oss.

Museet stänger klockan 18.00. Vi var nära på att bli innestängda. Personalen var dock ännu så vänliga att vi fick gå och titta på "Daphne", Göran Schildts berömda båt som han seglade med på Medelhavet. Den ligger nu inne i restaurangen.

Nu var vi hungriga. Idén var att åka till en liten restaurang nära mig, där det finns ett rum tillägnat marskalken. Dit åkte vi även och blev serverade god mat. Som kronan på dagen kunde jag presentera ett brev som min gammelgammelfaster skrivit professorn i dogmatik och etik G.G. Rosenquist. Brevet fanns bevarat i brevsamlingen vid Åbo akademis bibliotek. Det bästa var absolut innehållet i brevet. Men om det kanske en annan gång.

Saunaparlamentissa pohdittiin autotonta keskustaa. Suurten kaupungin keskustan ulkopuolella olevien ostokeskusten vetovoiman vaikutusta kaupungin keskustan liike-elämään.

...

Kunpa metsät ja niityt huutaisivat! Kunpa purot, järvet, meret huutaisivat! Kunpa tuulet huutaisivat!
(kuunnelkaamme!)

...et vitam venturi saeculi, amen!

Kuuntelen juuri Beethovenin valloittavaa messua C-duurissa. Tälläkin hänen sävellyksellään on jotenkin käsittämätön taito nostaa vastustamattomasti mielialaa. En tiedä, jos se erityisesti on ollut tarpeen. Tunnelmani on ollut lähinnä sekalainen johtuen mm. hyvin erilaisista viesteistä ystäviltä. Yhtäältä elän yhden avioerossa, toisaalta toisen matkassa etelän aurinkoon ja toisaalta vielä kolmannen valmistumisessa.
Samalla tulen itse kannetuksi.
Hyvyys on varmuudella annettu mukaan.

... in nomine Domini...

Tänään on ollut yksi aktiivisimmista päivistäni pitkään aikaan ja olen siihen pääosin tyytyväinen. Olen opettanut ranskaa (ystävälle) tavaratalon kahvilassa (unohdin sinne sateenvarjoni - eikö muuten ole pelottavaa...) ja hakenut itselleni uuden pankkikortin. Tapasin lyhyesti yhden tuttavani, josta tapaamisesta oli etukäteen sovittu. Tapaaminen jäi hyvin lyhyeksi, sillä kiirehdin seuraavaksi bussille TD:n ohjauksella (Kiitos!) ja Turun kristilliselle opistolle. Siellä kävin elämäni ensimmäisillä herännäisseuroilla. Olipa mukava tavata T:n, P:n ja K:n. Kiitän TD:a myös hansikkaani löytämisestä.
Kotiin sain kyydin hyvin sympaattiselta henkilöltä (kiitos TD huomaavaisuudestasi!). Kotona en sitten keksinyt muuta Ranneliikkeen keskustelujen tarkistamisen jälkeen kuin (pohdin tosin puolisen tuntia) lähteä Suxesiin. Siellä tapasinkin yllättävästi (!) Ka:n, T:n, Kr:n, S:n, A:n. Teekupillisen jälkeen riensin kotiin ja tekstailin rakkaan sisareni Amélien kanssa. Hänellä oli tänään syntymäpäivä.
Yhden henkilön ahdistus huolettaa minua suuresti! Tuntuu siltä, että saan vastaanottaa paljon kiukkua. Kuljen rinnalla - tuntuu pahalta.