Kuka on menestyvä ja kuka ei? Voiko tällaiseen kysymykseen vastata kokonaisvaltaisesti? Tuskinpa. Minun ajatukseni tästä on, että näemme kuin kuvastimessa. Kaikki näyttää joltain. Muuta meillä ei mukamas ole ja tarraudumme näihin kuviin. Kukapa tietää totuuden näiden julkisivujen takana...? Kuka näkee esimerkiksi Putinin henkilökohtaisen vallan ja osaa määrittää sen syyn ja suuruuden. Jossain tilanteessa voi n ä y t t ä ä siltä, että joku toinen kuin Putin on vallassa.
Tästä perspektiivistä keskinäinen kilpailu vaikutusvallasta n ä y t t ä ä naurettavalle. teatterille. Vieläkin naurettavammalle kilpailu alkaa n ä y t t ä ä, kun tajuamme kaiken katoavuuden.
Kilpailu luo myös yhtenä tuotteenaan kärsimystä. Se ei n ä y t ä hyvälle, eikä sitä mainostetakaan.
Äkkiä kuitenkin n ä y t t ä i s i siltä, että olemme lähellä syyllistymistä tuomitsemiseen. On kovin helppoa tuomita hyväosaiselta näyttävä ja asettua omasta mielestään huono-osaisen puolelle ts. valita ihmisten välillä. Avun antamisella ei ole puolueellisuuden kanssa mitään tekemistä. Apu on itsessään aarteiden kokoamista taivaaseen - ne eivät katoa.
Meille maailma n ä y t t ä y t y y rajallisena. Uskomme helposti, että yhden hyvä on toisen hyvästä pois. Valitsemme puolemme: varaudumme pahaanja laiminlyömme hyvän. Mitä sillä voitamme? N ä y t t ä ä k ö se sille hyvälle elämälle, jolta hyväosaisuus mielestämme tulisi n ä y t t ä ä?
Kuin kuvastimesta näemme täydellisen maailman; maailman, johon pyrimme tai sitten ei. Emme ole täydellisiä ja reagoimme tähän eri tavoin. Osa pitää täydellistä maailmaa mielettömänä ajatuksena ja peittää kuvastimen, osa tuntee kuvastimen olemassaolon, mutta ei katso siihen, osa katsoo kuvastimeen.
Kaikissa näissä maailma n ä y t t ä ä erilaiselta ja me sen mukana. Kuvastimessa nähty täydellinen parhaimmillaan vapauttaa meidät näyttämisen orjuudelta. Elämme täällä kuvan maailmassa, mutta emme ole sen orjia. Putin esimerkistä: Ei ole syytä uskoa, että yhdellä on valta, kun se voi olla toisella. Siispä tällaiset pohdinnat jäävät turhina pois. Kateus pahan aloittajana ei murskaa hyvää. Tällainen kilpailutilanne ei nouse edes merkittäväksi.
Orjuudessa n ä y t t ä ä "todella" siltä, kuin syy pahuuteen ei olisi meissä pahantekijöissä. Syy on kuitenkin meissä, meissä, eikä kenessäkään muussa. Me itse saamme vastata pahuudestamme eikä kukaan muu. Mutta
paha ei ole kaikki.
Emme huomaa hyvää. Annamme pahaan vääristyneen maailman huiputtaa meitä. Emme anna itsellemme vastuuta. Se on "muualla". Hyväkin on aina jotenkin viety pois, ulottumattomiin - tyytyväisyytemme on estetty. Turha silloin on tehdä mitään! Turhaa!
Me olemme hyväntekijöitä siinä kuin pahantekijöitä. Hyvä sana ja teko ilahduttaa - riippumatta n ä y t t ä m i s e s t ä ja mikä olennaisinta, se on meistä riippuvaa - tekijästä. Ilo on tekijällä.
Taivaalliset juhlat odottavat!
