-kyllä tulen apuusi (tosin minulla olisi omat työni).
vs.
-en tule apuusi (minulla on omat työni).
-en voi auttaa rahalla (säästän ja/tai elän minimillä)
vs
-autan mielelläni (tosin elän minimillä)
-kaikki muuttuu hyväksi (tosin onhan minulla omiakin huolia)
vs.
-minullakin on huolia (eikä niitä varmaan kukaan kuuntele)
Olin keskiviikkoiltana Suxesissa.
Katsomassa "Ei kerta homoo tee".
Hulvattoman hauskaa. Jossain vaiheessa ainakin nauroin aivan niin, että vedet tulivat silmiini. (Niinhän tapahtui myös vieressäni.) Tämä iloittelu ylitti odotukseni. Teksti oli hyvin pohdittua - ei kuitenkaan mitään älyllisyydellään keikaroivaa. Juuri yksinkertaisen tarkasti kohteeseensa osuvaa.
Usko näyttää valon voiman!
Jumalan luominen jatkuu. Kaikki eivät ole äitinsä kohdusta sitä varten, että yhtyisivät toiseen sukupuoleen. Näinhän luomiskertomus määrittelee miehen ja naisen luomisen jälkeisen tehtävän.
Jumala on kuitenkin antanut muitakin mahdollisuuksia luomisessaan. Hän on mahdollistanut valita toisin, siksi että osa ihmisistä on äidin kohdusta saakka saanut toisenlaisen osan. Ihmisen tulee valita se, mikä hänelle soveltuu Jumalan luomana. Jumala on antanut toisiakin tehtäviä ihmisille kuin avioliiton.
Tämä teksti osoittaa, että Jumalan luominen ei ole tarkasti määritelty luomiskertomuksessa. Luomiskertomuksen tarkoituksena ei ole määritellä meille lakia ihmisestä ja hänen tehtävästään. Luomisen seuraukset tapahtuvat vääjäämättömästi, automaattisesti - ei minkään pakon sanelemana. Luominen on vääjäämätön meissä ja se on hyvä itsemme valita. Jumala on yhdistänyt meille tietyn osan: muiden ei pitäisi estää sitä valintaa, joka kuuluu luontomme mukaan itsekullekin. Oman luontomme hyväksyminen tämän pohjalta vapauttaa meidät rajojen pidosta.
Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.
Milloin saan tulla temppeliin,
astua Jumalan kasvojen eteen?
Kyyneleet ovat leipäni päivin ja öin
kun minulta alati kysytään:
"Missä on Jumalasi?"
Vielä saan kiittää häntä,
Jumalaani, auttajaani.
Otan Rokkihomon blogiin kirjoittamani kommentin käsiteltäväksi sen aiheuttaman keskustelun takia. Tämä bloggaukseni ei ole suunnattu ketään vastaan.
Kommenttini: "Ei ole murhetta, valitusta eikä vaivaa niiden keskuudessa, joiden nimet ovat elämän kirjassa. Pelkurit, luopiot, iljetysten kumartajat, murhamiehet, irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat, valheen orjat puuttuvat taivaasta, sillä heidät on heitetty tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Mikään ei siis enää ole kirouksen kahleissa. Jumala on elävien valo! Ylistetty olkoon Hän!"
Kuka haluaa samaistua pelkureihin, luopioihin, iljetysten kumartajiin, murhamiehiin, irstailijoihin, noitiin, epäjumalien palvelijoihin, valheen orjiin ja jäädä tällaiseksi?
Kuka haluaa että näitä on taivaassa?
ILMOITTAUTUKAA! (saa muutenkin kommentoida.)
Nyt on armon aika.
Me olemme syntisiä (jotakin mm. edellämainituista). Me olemme kääntyneet synnissä ja syntisinä Jumalasta pois, ei Hän ole kääntynyt meistä pois. Hän rakastaa meitä ja etsii meitä luokseen. Kirous on jo pois! Jos vain me käännymme kohti Jumalaa...
Taivaassa ei sitten ole murhetta, valitusta eikä vaivaa! Hyvä? ---
Igen ...denna bild av ett nyfött! Vad ska den betyda för mig - är det inte uppenbart? Hur ska jag kunna rädda mig? Ingen kommer att hjälpa mig. Alltid denna pina!
Hur kommer det sig, att det igen berättas om en konung? Tror människorna verkligen att stjärnor - hah! - kan betyda att min makt försvinner? Är det inte jag som är konung? Jag har blivit smord till konung, jag har nåden, JAG! Men igen detta elände! Tung är min plikt.
Vem är nu denna stjärnornas utpekade konung? Sitter jag inte på en tron? Jag ska visa, vem som bestämmer! Inte är det väl ett barn, som råder över mig? Nej - hahaa! Knappast tror ens någon på sådant... jag måste få säkerhet!
Ordning ska det vara! Och vissheten ger oss - mig - ro. Jag ska skynda mig att sätta denna oro ett slut. Då blir det den härliga ron - ro utan skuggor, ro utan hot och illvilja - om denna pina bara slutade.
Barnet ska alltså bort och säkerhet råda!
Bonne Nouvelle Année 2008!
Gott Nytt År 2008!
Ein Erfolgreiches Neues Jahr 2008!
Riemullista Uutta Vuotta 2008!
HYVÄÄ TAHTOA kaikkien kesken!
Rakastaa
Monet ystävistäni kehottavat minua luopumaan hänestä suhteemme raskauden, sen suurten ongelmien, sen mahdottomuuden, sen olemattomuuden takia ...
...tai minun tulee hyväksyä nämä seikat ja rakastaa valittamatta.
Rakastaa valittamatta.
Varmaan ihanne, johon pyrkiä, mutta todellisuus?
Rakastan häntä. Hän ei ole paikalla ja kuitenkin on.
Eikö rakkautta ole myös se, että pysyn uskollisena hänelle - myötä- ja vastoinkäymisissä? Teoissa rakkaus tulee esille. Tällaisia tekoja ovat ne teot, joissa luottamus punnitaan. Olenko m i n ä luottamuksen arvoinen?
Jos rakastan - kuinka voisinkaan tehdä muulla tavoin? Toki voisin jättää hänet - rakkauden tekona, h ä n e n parhaakseen. Joudun silloin ponnistelemaan toisen parhaan miettimisessä. Jättäminen ei oikeastaan voi olla yksipuolinen ratkaisu. Ratkaisussa on kummallakin osuutensa. Jos rakastaa, voi tehdä paljon järisyttävää, mutta hylätä - lopullisesti hylätä ei voi.
Voiko minuun luottaa?
Rakkaus tekee helpoksi sen, mikä muuten on vaikeaa. Toisen rakastavat silmät - niissä olen valmis kääntämään vaikka maailman ylösalaisin - sillä mitä on muu tämän rinnalla. Ja se ilo on toisessa, hänen hyvässään (osoittaa rakkauden eläväksi). Rakkautta rakastetussa.
Rakasta ei voi oikeasti menettää. Me olemme (jo) yhdessä rikkoneet rajat ja välillämme on pysyvää. Me kiistelemme rakastavina siitä, kumpi saa nukkua sängyllä ja kumpi lattialla ollessamme kylässä (jossa yksi sänky) tarjoten juuri mukavampaa sänkyä toiselle. Me kiiruhdamme aamukuudeksi töihin, jotta kuukauden palkan saadessamme voimme edelleen tavata toisemme. Me käymme aamuisin ostamassa toisillemme sämpylöitä... ja meidän suudelmamme kestää ikuisuuden, sillä se on ikuisuutta.
Sinä! Sinä se olet!
Herään keskellä yötä.
Katson Sinua. Katson ihanuuttasi. Katson kaikkea niin rakasta, että voisin vähemmästä revetä riemuun!
Sinä nukut. Haluaisin suudella Sinua kaikkialle ja toisaalta juuri näin on täydellistä. En halua herättää Sinua. Katson vain.
Olet siinä vieressäni.
Aina.
-----------------------------------------------------
Nyt olet joutunut pimeyteen. En aio hyväksyä sitä. Tunnustaa voin, että näin on. En kuitenkaan hyväksy pimeyttä - koskaan! Minulle on annettu voittamattoman lahja. Se lahja on kaikki, mikä merkitsee.
Pieni poika katsoo ikkunasta ulos. On katsonut jo tunteja...alkaa hämärtää. Pojan ilme on urhea, joskin vaivoin ylläpidetty. Kaivattua hahmoa ei ole ilmestynyt näköpiiriin.
Lopulta pojan äiti - murheellisin mielin pojan takia - tulee noutamaan lastaan nukkumaan. Poika taistelee itkua vastaan ja yrittää urheasti vakuuttaa katsomisen tuottavan tuloksen.
---
Lopulta poika on sängyssä. Äiti on lohduttanut itkevää poikaa. Poika on aivan uupunut.
Ennen nukahtamistaan poika lukee iltarukouksen: "Kiitos, että kuulet rukoukseni, Taivaallinen Isä!" Ja yhtäkkiä pojan sydän avautuu - siellä aivan pulppuaa ja pojan on turva ja hyvä olo.
VÄLSIGNAD JESUS-BARNETS FÖDELSEFEST!
SIUNATTUA JEESUS-LAPSEN SYNTYMÄJUHLAA!
Yö laskeutuu...
Muurilla näkyy ajoittain vilahtelevia varjoja. Lamppu sokaisee silmät sinne katsoessa.
Silti kukaan ei katso pimeään, eihän sinne näe. Kaikkien meidän katseet ovat valossa ja lämmössä.
Katsomme kotia; kodin muodostavaa perhettä ja heidän keskinäistä lämpöään. Lämpöä ja valoa, joka loistaa silmissä kertoen ilosta. Eikä tuo ilo voi olla välittymättä nähdessämme sen.
Yö laskeutuu...ja se ei enää ole paha.