Kun kohtaamiset ovat yleistyneet ja kun sanattomuudenkin muuri on jo murrettu...näin pitkän ajan jälkeen, niin - kuitenkaan - ihmettely ei ole vähentynyt. Ihmettelyn hively kaikkialla sisäpuolella; se, joka saa rientämään odotuksen tuntein, puoleksi aavistellen, puoleksi ei.
Woi sitä näkyä, kun tulee palkituksi; ei se ole omaa, vaan toiselta tullutta. Sisällä hehkuu ja välähtelee. Tunne siitä, että välähtelyt ovat aivan selvästi harmonisia, on huikea ja voimallinen - kun kaikki - vielä - sisällä. Ja kuitenkaan ei aivan. Tiedän sen.
Kommentoi kirjoitusta
Kirjaudu sisään voidaksesi kommentoida kirjoitusta.
Ei vielä tunnusta? Liity nyt!